On huhtikuun alku, ja minä haluan toista miestä niin erehtymättömästi ja kirkkaasti, että koko loppupäivän hän on mukana rukouksissani, joissa häpeämättä pyydän häntä jumalalta itselleni.
Syksyn odotetuin kirja on täällä: Pajtim Statovcin kolmas romaani Bolla. Harvemmin odotan mitään kirjaa niin palavasti, että päivitän jatkuvasti paikallisen kirjakaupan varastotilannetta ja juoksen kauppaan heti, kun huomaan kirjan tulleen myyntiin, ja yhtä harvoin tulen aloittaneeksi kirjan heti kun sen ostan, lainaan tai saan muuten käsiini. Bollan kohdalla tein molemmat eli kyse on suoranaisesta Tapauksesta.
Olen rakastanut molempia Statovcin aikaisempia teoksia, esikoisromaania Kissani Jugoslavia ja sitä seurannutta Tiranan sydäntä. Statovci on erittäin taitava ja omaperäinen kirjoittaja, jonka romaanit saavat minut aina tuntemaan asioita. Niin myös Bolla.
Erityisesti Tiranan sydämen tavoin Bolla ui samoissa tummissa ja syvissä vesissä. Se kertoo kahdesta toisiinsa rakastuvasta miehestä, Arsimista ja Milošista. Eletään vuotta 1995 Pristinassa ja sota on lähestymässä. Jos kahden miehen välisessä suhteessa ei olisi jo tarpeeksi kiellettyä ja piiloteltavaa, ovat miehet vieläpä toistensa vihollisia: albaani ja serbi. Lisäksi Arsimilla on vaimo ja pieni lapsi.
Ja sitten sota syttyy. Arsim kokee velvollisuudekseen paeta maasta perheensä kanssa ja jättää Miloš – päätös, jota hän katuu loppuelämänsä. Orastavasta, kauniista rakkaustarinasta tuleekin molemmille miehille helvetti. Kun Arsim palaa vuosien kuluttua takaisin Pristinaan, kaupunki on raunioina, samoin kuin Arsim ja Miloš.
Bolla tarkoittaa kolmea asiaa: 1. haamu, näkymätön, peto, piru, 2. tuntematon eläinlaji, käärmeenkaltainen olento, 3. ulkopuolinen. Kaikki merkitykset myös löytyvät tarinasta: Arsimia ja Milošia piinaavat sekä menneisyydestä kumpuavat että nykyisyyden haamut ja pirut. He ovat itsekin pedonkaltaisia. Lisäksi he ovat myös monessa mielessä poikkeavia ja ulkopuolisia. He eivät ole miellyttäviä, juuri kukaan ei sitä tarinassa ole, he tekevät vääriä valintoja ja väärin. Ja se tekee tarinasta kiinnostavan.
Arsim on romaanin minäkertoja ja hänestä piirtyy lukijalle selkeä kuva. Miloš taas on arvoitus, hän vilahtelee romaanin sivuilla lähestulkoon vain muistikirjaan kirjoittamiensa merkintöjen kautta. Hänen elämänsä ja tuntemuksensa avautuvat pala palalta. Koin Milošin kirjoittamat osin fragmentaariset, mutta järisyttävän tunteelliset tekstit äärimmäisen liikuttavina. Niistä piirtyy kuva herkästä ja intohimoisesta, mutta hajoavasta miehestä, ja se oli vaikeaa luettavaa.
Bolla on romaani ennen kaikkea rakkaudesta ja kärsimyksestä, mutta myös kansanperinteestä, jossa bolla esiintyy konkreettisimmillaan, perheestä, maahanmuutosta ja kirjoittamisen vaikeudesta. Se on romaani, joka tekee mieli lukea yhtä kyytiä, mutta silti säästellen, sillä se on kirjoitettu niin taidokkaasti. Ihailen erityisesti sitä, miten Statovci käyttää kielikuvia: ikkunasta laskeutuvat verhot ovat kuin hirtetyt miehet tai tytön silmäkuopat, jotka ovat tyhjät kuin haudatun taskut. Nerokasta.
Statovcin uusin romaani ei siis aiheuttanut pienintäkään pettymystä vaan päinvastoin: se on kaunis, tasapainoinen ja omaleimainen kolmas romaani kirjailijalta, jonka teoksia tulen aina odottamaan yhtä innolla.
Pajtim Statovci: Bolla
Otava 2019
240 s.
2 comments
Loistava kirja <3
Niin on, hieno!