Type and press Enter.

Banana Yoshimoto: Kitchen

Olen tänä vuonna halunnut lukea vähemmän uutuus­pai­not­tei­sesti, mutta vielä on tekemistä: selkeästi yli puolet ellei melkein kolme neljästä lukemastani kirjasta on julkaistu muutaman viime vuoden sisällä. Tällä hetkellä minua kiinnostaa etenkin 1970- ja 1980-lukujen kirjal­lisuus, ei mistään sen erityi­sem­mästä syystä kuin etten ole hirveästi lukenut juuri tuon ajan kirjal­li­suutta. Taannoin lukemani japani­laisen Banana Yoshi­moton teos Kitchen on periaat­teessa ainoa noilta vuosi­kym­me­niltä lukemani kirja tänä vuonna tähän asti – ellei sitten oteta lukuun Elizabeth Harrowerin romaania Tietyissä piireissä, joka on kirjoi­tettu alunperin vuonna 1971, mutta julkaistu vasta 2014.

Someday, without fail, everyone will disappear, scattered into the blackness of time. I’ve always lived with that knowledge rooted in my being: perhaps that’s why Yuichi’s way of reacting to things seemed natural to me.

Kitchen jakautuu kahteen erilliseen tarinaan, jotka ovat nimeltään Kitchen ja Moonlight Shadow. Kitchenin päähenkilö, nuori nainen nimeltä Mikage on menet­tänyt viimeisen perheen­jä­se­nensä, kun hänen vanha isoäi­tinsä kuolee. Hänen ei tarvitse olla kauaa yksin, kun kukka­kau­passa työsken­televä Yuichi kutsuu Mikagen asumaan hänen ja trans­su­ku­puo­lisen äitinsä Erikon luokse niin pitkäksi aikaa kuin tarve vaatii. Mikage ei oikeastaan edes tunne kaksikkoa, mutta pitää heistä (ja heidän keittiöstään, Mikage nimittäin rakastaa laittaa ruokaa) heti. Ruoka ja seura tuovat lohtua vaikeassa elämän­ti­lan­teessa, myös vähän myöhemmin kun Yuichi joutuu saman­kal­taiseen tilan­teeseen.

Moonlight Shadow on tarinoista lyhyempi, mutta kenties voimak­kaampi. Nuori nainen nimeltä Satsuki on jokin aika sitten menet­tänyt poikays­tä­vänsä auto-onnet­to­muu­dessa. Samassa onnet­to­muu­dessa menehtyi myös poikays­tävän veljen, Hiiragin, tyttöystävä. Satsuki ja Hiiragi tukeu­tuvat paitsi toisiinsa, purkavat suruaan myös omilla tahoillaan: Satsuki juokse­malla itsensä uuvuuksiin auringon noustessa, Hiiragi pukeu­tu­malla kuolleen tyttöys­tä­vänsä koulu­pukuun. Eräänä aamuna Satsuki kohtaa joen ylittä­vällä sillalla tunte­mat­toman naisen, joka pyytää häntä palaamaan sillalle tiettynä päivänä tiettyyn kellon­aikaan nähdäkseen jotain, joka ilmestyy sinne vain kerran sadassa vuodessa.

Both Hiiragi and I, in the last two months, had unconsciously assumed facial expres­sions we had never worn before, expres­sions that showed how we were battling not to think of what we had lost. If, in a flash, we remem­bered, we would suddenly be crushed with the knowledge, the knowledge of our loss, and find ourselves standing alone in the darkness.

Tarinoissa risteävät samat aiheet ja teemat. Molem­missa päähen­kilöt ovat nuoria naisia ja molemmat käsit­te­levät kuolemaa, menetystä, surua ja ystävyyttä. Vaikka molem­missa tarinoissa henkilöt ovat kokeneet suuria menetyksiä, saavat he osakseen myös lohtua esimer­kiksi ruoan­lai­tosta, juokse­mi­sesta ja toisista ihmisistä.

Molempien tarinoiden tunnelma on unenomainen ja mystinen, vähän outokin. Etenkin Moonlight Shadow sisältää maagisen realismin elementtejä, mutta jotain erikoista on myös ensim­mäi­sessä tarinassa, sillä Mikage ja Yuichi ymmär­tävät toisiaan välillä erityisen hyvin. Rakastan maagista realismia enkä ole lukenut super­hyvää sellaista aikoihin, joten Yoshi­moton teos osui ja upposi heti. Lisäksi Yoshimoto kirjoittaa melko pelkis­te­tysti ja totea­vasti, mutta kauniisti ja oivaltaen, joka istuu tällaiseen unenomaiseen tunnelmaan hyvin.

Olen ollut kiinnos­tunut surua käsit­te­le­vistä kirjoista etenkin omakoh­taisen kokemuksen jälkeen ja koen kiinnit­tyväni niihin enemmän kuin joskus ennen, samasta syystä. Tunnelman ja maagisen realismin lisäksi rakastin Yoshi­moton tarinoissa juuri sitä, miten siinä kuvataan surua. Päähen­kilöt ovat kokeneet järkyt­tä­vimmän asian: he ovat menet­täneet jonkun, jota rakas­tavat. Tarinat ovat melan­ko­lisia, mutta niissä on myös lohtua ja toivoa, jokin pilkahdus valoa, joka lupaa käänteen parempaan. Oikeastaan ne kertovat kuoleman ohella myös elämästä ja siitä, mikä on elämisen arvoista.

Kitchen liikutti minua kovasti. Nyt haluan ehdot­to­masti lukea lisää Yoshi­moton teoksia!

Helmet-lukuhaaste 2019: 46. Kirjassa on trans- tai muunsu­ku­puo­linen henkilö

Banana Yoshimoto: Kitchen
(キッチン, 1988)
Kääntänyt Megan Backus
Faber & Faber 1993
150 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.