*kirja saatu arvostelukappaleena Tammelta
Meillä oli vilpitön usko… naiivi usko… Uskottiin että ihan pian… että kadulla seisovat jo bussit, jotka vievät meidät demokratiaan. Saamme asua kauniissa taloissa emmekä harmaissa “hruštšovkoissa”, rakennamme autobaanoja rikki jauhaantuneiden teiden sijaan, meistä kaikista tulee hyviä. Kukaan ei yrittänyt etsiä tälle uskolle rationaalisia perusteluja. Niitä ei ollut. Mihin niitä tarvittiin? Uskottiin sydämellä eikä järjellä. Ja äänestyspaikoilla äänestettiin sydämellä. Kukaan ei kertonut konkreettisesti, mitä pitäisi tehdä – oli vapaus ja sillä selvä.
On vaikea kirjoittaa kirjasta, joka herättää niin syviä tunteita, että niitä on vaikeaa ellei jopa mahdotonta kuvailla mitenkään. Kun tähän vielä yhdistetään kirjan runsaus ja se, että sen lukemisessa meni 67 päivää, koska oli pakko saada hengittää välillä, alan olla pulassa. Haluaisin silti tallettaa siitä muistiin edes jotain. Tässä siis muutamia sirpaleita Svetlana Aleksijevitšin kirjasta Neuvostoihmisen loppu – kun nykyhetkestä tuli second handia.
Neuvostoliiton romahduksen myötä muuttunut maailma on aiheuttanut venäläisille suuren pettymyksen. Osa on pettynyt siihen, ettei länsimainen, kapitalistinen vapaus tuonutkaan heille onnea ja menestystä, vaan pikemminkin jatkuvan epävarmuuden. Uusi yhteiskunta hyödytti ja rikastutti vain hyvin pientä osaa venäläisistä. Osa haluaisi palata Neuvostoliiton aikaan, sillä vaikka siinäkin oli vikansa, oli elämä silloin silti parempaa. Osa taas on pettynyt siihen, miten hitaasti muutokset ovat tapahtuneet. Kenellekään kommunismin tuho ei ollut helppo tai ongelmaton tapahtuma.
Aleksijevitš on haastatellut teostaan varten kymmeniä ihmisiä vuosien 1991–2012 välillä. Tuttuun tapaansa hän on rakentanut teoksesta moniäänisen dokumentin, jota lukiessa tuntuu kuin olisi itsekin istahtanut samaan pöytään haastateltavien kanssa. Ihmisten äänet ovat raakoja, täynnä tunnetta, ja heidän tarinansa usein traagisia. Koskettavimmillaan teos on päästäessään ääneen entisten neuvostotasavaltojen etniset vähemmistöt, jotka kertovat kohtaamastaan väkivallasta, tai kertoessaan vankileirit kokeneista ihmisistä tai heidän sukulaisistaan.
On vaikeaa, mutta samalla hirveän kiinnostavaa pohtia, miltä ihmisestä tai kokonaisesta kansasta voi tuntua, kun koko elämä muuttuu kuin silmänräpäyksessä. Miltä tuntuu, kun yhteiskunta, johon olet syntynyt ja jonka osana olet aina elänyt, vetäistäänkin pois jalkojen alta ja joudut opettelemaan elämään eri tavalla, erilaisten arvojen mukaisesti. Jotkut ovat kenties odottaneet sitä jo vuosikaudet, mutta se tulee silti shokkina, toisille oman aatemaailman mureneminen tuntuu niin kovalta, että ainoa vaihtoehto on luopua myös omasta elämästä.
Nyky-Venäjän ymmärtämiseksi Neuvostoihmisen loppu on silmiä avaavaa luettavaa.
Aleksijevitš on aikamme merkittävimpiä kirjailijoita. Kiinnostavien, koskettavien ja monin tavoin tärkeiden aiheiden lisäksi hänen teostensa mosaiikkimaisessa muodossa ja taidossaan kirjoittaa tunteiden historiaa on jotain hyvin ainutlaatuista.
Helmet-lukuhaaste 2019: 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu – kun nykyhetkestä tuli second handia
(Время сэконд хэнд: конец красного человека, 2013)
Suom. Vappu Orlov
Tammi 2018
697 s.
