Type and press Enter.

Sally Rooney: Keskus­teluja ystävien kesken

Tutus­tu­miseni Sally Rooneyn kirjoihin on tapah­tunut kääntei­sessä järjes­tyk­sessä: luin maalis­kuussa hänen viime vuonna julkaistun toisen romaa­ninsa Normal People ja nyt äskettäin suomeksi julkaistun esikois­ro­maa­ninsa Keskus­teluja ystävien kesken (Conver­sa­tions with Friends, 2017). Eipä järjes­tyk­sellä ole väliä, mutta jos olisin osannut ennustaa, olisin jättänyt niin sanotusti herkul­li­simman viimei­seksi. Keskus­teluja ystävien kesken oli minulle nimittäin vain hyvä romaani, enkä käyttäisi siitä aivan samoja adjek­tiiveja kuin Normal Peoplesta.

Frances ja Bobbi ovat parikymp­pisiä yliopisto-opiske­li­joita, lavaru­noutta harras­tavia ystävyksiä ja entisiä rakas­ta­vaisia. Eräällä lavaru­nous­kei­kallaan he tutus­tuvat kirjoit­tajana ja valoku­vaajana työsken­te­levään Melissaan, joka haluaa kirjoittaa heistä jutun, ja myöhemmin hänen mieheensä Nickiin. Vanhempi paris­kunta tekee Francesiin ja Bobbiin vaiku­tuksen ja edessä on neliö­draaman sävyttämä kesä, jonka aikana itse kukin oppii jotain uutta rakkau­desta ja ystävyy­destä.

Rooneyn kahdessa romaa­nissa on paljon yhtäläi­syyksiä, kuten nuoret ja fiksut päähen­kilöt, “mille­ni­aa­lisuus”, nykyhet­kessä kiinni oleminen sekä rakkauden ja ystävyyden kiemu­roiden pohti­minen. Olen todella ihastunut siihen, miten Rooney näistä asioista kirjoittaa. Rakkaus, ystävyys ja niihin liittyvät draamat eivät ole kirjallisuudessa(kaan) mitään uutta, mutta Rooney käsit­telee niitä hyvin freesillä tavalla. Hänen kirjoissaan esimer­kiksi seksu­aa­li­suu­desta tai seksu­aa­li­sesta suuntau­tu­mi­sesta ei tehdä suurta numeroa ja rakkaus­kä­si­tyksen sallitaan olevan perin­teistä vapaampaa. Ja tavallaan yhtenä tämän romaanin sivujuon­teena minua ilahdutti valta­vasti Francesin endomet­rioosi – luetelkaa minulle romaanit, joissa sitä käsitellään! Mahtavaa normaa­liuden purka­mista.

Rooneyn esikois­ro­maanin heikkous ei mielestäni ole se, että se on esikois­ro­maani ja siksi jollakin tavalla esimer­kiksi liian rönsyilevä tai erityisen epäko­he­rentti. Sellainen se ei ole, vaan oikeasti todella eheä ja taidokas. Hämmäs­tyttää, miten Rooney on ylipäätään kirjoit­tanut näin ehjän ja hyvän romaanin (100 000 sanaa!) vain kolmessa kuukau­dessa ja vielä keskellä maiste­rio­pin­tojaan. Itsehän kirjoitan jotain teksti­vies­tiäkin puoli tuntia. Ihanaa, että toisilla on näin kova palo kirjoittaa!

Ongelmani romaanin suhteen liittyvät ensin­näkin sen pienoiseen laahaa­vuuteen. Jäin kaipaamaan siltä enemmän ytimek­kyyttä. Toiseksi kirjan henki­lö­hahmot ovat kukin aika ärsyt­täviä. Ja kyllä, he ovat sitä hyvin inhimil­li­sellä tavalla, ja siitä tunnistaa myös itsensä. On ihanaa, jos kirjan henkilöt herät­tävät tunteita, mutta joskus tunteita herää niin paljon, että oma ärsytys­kynnys ylittyy. Tässä romaa­nissa etenkin kahden henkilön välinen eipäs-juupas-touhu alkoi pidemmän päälle puuduttaa. Kolmas ja viimeinen ongelma on kerron­ta­tyyli, joka on toteava ja aika lakoninen. Se sopii mielestäni paremmin Normal Peopleen, mutta tuntui tässä toisessa jotenkin kankealta. Ehkäpä tyyli ei ainakaan tämän romaanin kohdalla vain toimi suomeksi.

Keskus­teluja ystävien kesken jää lukuko­ke­muksena kuitenkin ehdot­to­masti plussan puolelle ja jään mielen­kiin­nolla odottamaan Rooneyn seuraavia teoksia.

Helmet-lukuhaaste 2019: 50. Kirjaston henki­lö­kunnan suosit­telema kirja

Sally Rooney: Keskus­teluja ystävien kesken
(Conver­sa­tions with Friends, 2017)
Suom. Kaijamari Sivill
Otava 2019
298 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

One comment

  1. Hyvä postaus tästä! Itsekin tosiaan pidin kirjasta paikoi­tellen, mutta pidemmän päälle tuo edesta­kainen venkoilu alkoi vähän jo ärsyttää minuakin. Ehkäpä yksi kierros vähemmän olisi voinut riittää tehokeinona? :D

    Mutta kuten sanoit, kokonai­suu­deltaan tää yli yllät­tä­vänkin eheä, siitäkin huoli­matta miten montaa eri teemaa tässäkin oli kauhottu mukaan! Se onnistui norma­li­soimaan niin montaa eri asiaa yhtaikaa, että enemmän itseä­nikin tämä ehdot­to­masti ihastutti kuin ärsytti. Ja onneksi minulla on vielä tuo Normal People edessä, nyt odotan siltä entistä enemmän!