*kirja saatu arvostelukappaleena Kosmokselta
Kirjallisuus ja hämmentävät kirjailijat ovat parhaimmillaan kansien välissä: sylikissana, joka raapaisee auki lukijan haavat ja lopulta nuolee ne. Kirja on kissa joka joskus katselee kaapin päältä, hyllystä, lymyää nurkissa tai vain kutsuu luokseen tassullaan kerta toisensa jälkeen.
Aino Vähäpesolan esikoisteos Onnenkissa kiinnitti huomioni aivan ensin hurmaavalla kannellaan, jonka on tehnyt upea Anna Salmi. On ollut ihana seurata hänen polkuaan vuosien ajan!
Toiseksi Onnenkissa herätti kiinnostukseni autofiktiivisyydellään. Sen voisi luokitella myös esseeromaaniksi, mutta oikeastaan se pakenee tiukkoja määrittelyjä. Lajeja sekoittava kirjallisuus onkin juuri nyt todella kiinnostavaa ja raikasta, ja etenkin autofiktiosta keskustellaan jälleen paljon.
Onnenkissa on kirja feminismistä, naiseudesta, identiteetistä, joogasta, seksistä ja seksuaalisuudesta, elämästä patriarkaatissa ja Edith Södergranista ja hänen runoudestaan. Se on erittäin hyvin kiinni tässä ajassa. Kertoja on nuori kaupunkilaisnainen, jonka elämässä on luultavasti yhtymäkohtia kirjailijan elämään – tai siltä se ainakin vaikuttaa ja siksi teosta tituleerataankin autofiktiiviseksi. Ehkä siksi teos tuntuu jollain tavalla intiimimmältä kuin puhdas romaani tuntuisi.
Kirja on jaoteltu kahdeksaan lukuun, joista kukin alkaa jollakin Edith Södergranin runolla ja pitää sisällään sen tulkintaa ja peilaa sitä nykyaikaan. Södergranin runot resonoivat vieläkin, sadan vuoden takaa, ja etenkin niiden feministinen ote tuntuu hyvin tutulta myös tällä hetkellä. Kertoja kirjoittaa gradua Edith Södergranin runojen feministisestä luennasta, samoin kuin kirjailijakin. Mahtava aihe – mutta graduryhmää vetävä professorisetä ei ole samaa mieltä.
Tekstit hyppelehtivät ajatuksesta ja tapahtumasta toiseen, joka oli ehkä lopulta suurin kompastuskiveni siinä etten aivan ihastunut kirjaan. Tekstit eivät tuntuneet tarpeeksi eheiltä. Joukossa on hurmaavia ja älykkäitä ajatuksia ja oivalluksia, mutta liian irrallaan ja vapaina. Ehkä se oli tarkoituskin. Toisaalta pidin, miten hienosti kertojan omaan elämään liittyvät ajatukset ja kokemukset limittyivät yhteen Södergranin runojen tulkinnan kanssa, toisaalta olisin halunnut vielä vähän lisää Södergranin tulkintaa. En osaa päättää! Ja vielä lopuksi minulle tuli sellainen tunne, että olen liian vanha ja jotain enkä vain täysin oivalla, miten hieno kirja on. Ehkäpä niinkin.
Onnenkissa taisi olla Vähäpesolan sanojen mukaan minulle kuin kissa joka joskus katselee kaapin päältä. Sellainen, joka tuntee oman arvonsa, mutta ei aina päästä lähelle. Ehkä uskallan lähestyä sitä vielä joskus uudelleen.
Minäkin olen vierge moderne, ajattelin, yksi uuden naisen prototyypeistä, joita tehdään läpi vuosikymmenten. Olen malja kaikkien naisten kunniaksi.
Helmet-lukuhaaste 2019: 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Aino Vähäpesola: Onnenkissa
Kosmos 2019
191 s.
2 comments
Aika samanlaiset fiilikset täälläkin! Erityisesti tunnistin tässä sen, että 10 vuotta nuorempana olisin rakastanut tätä kuuhun ja takaisin, nyt monet asiat ja oivallukset olivat jo omassa elämässä kerran eletty ja oivallettu, että tässä ne nostivat ennemminkin nostalgisen lämmön kuin vaikuttumisen tunteen esiin. :) Mainio tunne sekin, mutta ei ihan riittänyt siihen, että koko teos olisi hurmannut!
Ehkä se minullakin liittyy johonkin tuollaiseen, koska luulen myös, että nuorempana olisin tästä pitänyt enemmän! Tai vielä enemmän, koska pidin toki nytkin :)