Type and press Enter.

Aino Vähäpesola: Onnen­kissa

*kirja saatu arvos­te­lu­kap­pa­leena Kosmok­selta

Kirjal­lisuus ja hämmen­tävät kirjai­lijat ovat parhaim­millaan kansien välissä: sylikissana, joka raapaisee auki lukijan haavat ja lopulta nuolee ne. Kirja on kissa joka joskus katselee kaapin päältä, hyllystä, lymyää nurkissa tai vain kutsuu luokseen tassullaan kerta toisensa jälkeen.

Aino Vähäpe­solan esikoisteos Onnen­kissa kiinnitti huomioni aivan ensin hurmaa­valla kannellaan, jonka on tehnyt upea Anna Salmi. On ollut ihana seurata hänen polkuaan vuosien ajan!

Toiseksi Onnen­kissa herätti kiinnos­tukseni autofik­tii­vi­syy­dellään. Sen voisi luoki­tella myös essee­ro­maa­niksi, mutta oikeastaan se pakenee tiukkoja määrit­telyjä. Lajeja sekoittava kirjal­lisuus onkin juuri nyt todella kiinnos­tavaa ja raikasta, ja etenkin autofik­tiosta keskus­tellaan jälleen paljon.

Onnen­kissa on kirja feminis­mistä, naiseu­desta, identi­tee­tistä, joogasta, seksistä ja seksu­aa­li­suu­desta, elämästä patriar­kaa­tissa ja Edith Söder­gra­nista ja hänen runou­destaan. Se on erittäin hyvin kiinni tässä ajassa. Kertoja on nuori kaupun­ki­lais­nainen, jonka elämässä on luulta­vasti yhtymä­kohtia kirjai­lijan elämään – tai siltä se ainakin vaikuttaa ja siksi teosta titulee­ra­taankin autofik­tii­vi­seksi. Ehkä siksi teos tuntuu jollain tavalla intii­mim­mältä kuin puhdas romaani tuntuisi.

Kirja on jaoteltu kahdeksaan lukuun, joista kukin alkaa jollakin Edith Söder­granin runolla ja pitää sisällään sen tulkintaa ja peilaa sitä nykyaikaan. Söder­granin runot resonoivat vieläkin, sadan vuoden takaa, ja etenkin niiden feminis­tinen ote tuntuu hyvin tutulta myös tällä hetkellä. Kertoja kirjoittaa gradua Edith Söder­granin runojen feminis­ti­sestä luennasta, samoin kuin kirjai­li­jakin. Mahtava aihe – mutta gradu­ryhmää vetävä profes­so­risetä ei ole samaa mieltä.

Tekstit hyppe­leh­tivät ajatuk­sesta ja tapah­tu­masta toiseen, joka oli ehkä lopulta suurin kompas­tus­kiveni siinä etten aivan ihastunut kirjaan. Tekstit eivät tuntuneet tarpeeksi eheiltä. Joukossa on hurmaavia ja älykkäitä ajatuksia ja oival­luksia, mutta liian irrallaan ja vapaina. Ehkä se oli tarkoi­tuskin. Toisaalta pidin, miten hienosti kertojan omaan elämään liittyvät ajatukset ja kokemukset limit­tyivät yhteen Söder­granin runojen tulkinnan kanssa, toisaalta olisin halunnut vielä vähän lisää Söder­granin tulkintaa. En osaa päättää! Ja vielä lopuksi minulle tuli sellainen tunne, että olen liian vanha ja jotain enkä vain täysin oivalla, miten hieno kirja on. Ehkäpä niinkin.

Onnen­kissa taisi olla Vähäpe­solan sanojen mukaan minulle kuin kissa joka joskus katselee kaapin päältä. Sellainen, joka tuntee oman arvonsa, mutta ei aina päästä lähelle. Ehkä uskallan lähestyä sitä vielä joskus uudelleen.

Minäkin olen vierge moderne, ajattelin, yksi uuden naisen proto­tyy­peistä, joita tehdään läpi vuosi­kym­menten. Olen malja kaikkien naisten kunniaksi.

Helmet-lukuhaaste 2019: 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

Aino Vähäpesola: Onnen­kissa
Kosmos 2019
191 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Aika saman­laiset fiilikset täälläkin! Erityi­sesti tunnistin tässä sen, että 10 vuotta nuorempana olisin rakas­tanut tätä kuuhun ja takaisin, nyt monet asiat ja oival­lukset olivat jo omassa elämässä kerran eletty ja oival­lettu, että tässä ne nostivat ennem­minkin nostal­gisen lämmön kuin vaikut­tu­misen tunteen esiin. :) Mainio tunne sekin, mutta ei ihan riittänyt siihen, että koko teos olisi hurmannut!

    1. Ehkä se minul­lakin liittyy johonkin tuollaiseen, koska luulen myös, että nuorempana olisin tästä pitänyt enemmän! Tai vielä enemmän, koska pidin toki nytkin :)