Type and press Enter.

Elizabeth Strout: Olive Kitte­ridge

Elizabeth Strou­tista on tullut jo muuta­malla kirjalla yksi lempi­kir­jai­li­joistani. Jokin hänen tyylissään kirjoittaa hyvin tarkka­nä­köi­sesti pikku­kau­punkien ihmisistä viehättää minua suuresti. Strout on ollut nyt myös Suomessa paljon esillä viime vuonna julkaistun romaanin Nimeni on Lucy Barton (My Name is Lucy Barton) ja sen itsenäisen jatko-osan, tänä keväänä julkaistun Kaikki on mahdol­lista (Anything is Possible) -novel­li­ko­koelman myötä. Rakastin niitä molempia!

Stroutin aiempaa teosta Olive Kitte­ridge ei ole toistai­seksi suomen­nettu, vaan se on meille tutumpi HBO:n minisarjan muodossa – itse en sitä tosin ole (vielä) nähnyt. Mutta toivoa saattaa olla, sillä ensi syyskuussa Strou­tilta tulee teos nimeltä Olive, Again, joka on jatkoa Olive Kitte­rid­gelle. Luettuani asiasta ajattelin vihdoinkin olevan sopiva ajankohta ottaa selvää, voiko Strout yhä edelleen hurmata minut. Ja voihan hän.

Olive Kitte­ridge kertoo Yhdys­val­tojen Mainessa sijait­sevan pienen Crosbyn meren­ran­ta­kau­pugin asukkaiden elämästä. Keskiössä on Olive Kitte­ridge, eläkkeellä oleva matema­tii­kan­opettaja, jolla on apteek­karin uran tehnyt mies nimeltä Henry ja aikuis­tunut poika Chris­topher. Kirjaa voisi kuvata joko yhtene­väi­seksi novelli- tai tarina­ko­koel­maksi tai episo­di­ro­maa­niksi, sillä se koostuu luvuista, joista kukin kertoo jostakin Crosbyn asukkaasta tai Olive Kitte­rid­gestä. Olive on kuitenkin aina jollakin tavalla mukana luvussa, vaikka se kertoi­sikin toisesta ihmisestä. Tarinoiden kautta piirtyy kuva niin pikku­kau­pungin elämästä ja ihmisten välisistä suhteista kuin myös Olivesta itsestään.

Olivesta välittyvä kuva on herkul­lisen risti­rii­tainen, kuten me ihmiset tuppaamme olemaan. Toiset näkevät hänet miellyt­tävänä, jopa herkkänä tyyppinä, toiset taas eivät voi sietää hänen kiivasta luonnettaan. Pelkästään jo Oliven perheen sisällä on näkyvissä tämä jako Oliven persoonan eri puoliin: Henry aina vain rakastaa vaimoaan, vaikkei saa täältä enää kaipaa­mansa hellyyttä (mikä on johtanut molempien uskot­to­muuteen), mutta Chris­top­herin lapsuus­muis­toissa äiti on vaikea ja ailah­te­le­vainen – ja on sitä yhä edelleen. En muista, milloin viimeksi kirjal­li­suu­dessa olisi tullut vastaan yhtä kiinnostava ja monisär­mäinen henki­lö­hahmo kuin Olive Kitte­ridge on. On myös ilahdut­tavaa lukea kirjaa, jonka päähenkilö on vanhempi nainen, joka vieläpä kuvataan kaikkena muuna kuin tutisevana ja halut­tomana vanhan naisen stereo­tyyppinä.

Stroutin taito luoda komplek­sisia ja uskot­tavia henki­lö­hahmoja ei rajoitu pelkästään Oliveen. Muista Crosbyn pikku­kau­pungin asukkaista kerto­vista luvuista rakentuu kiinnostava ja liikuttava kuvaus erilai­sista elämän­koh­ta­loista. Kirja toi minulle monin paikoin mieleen aiemmin Strou­tilta lukemani teoksen Anything is Possible. Niitä yhdistää saman­kal­tainen muoto eli novel­li­ra­kenne, jossa kerto­mukset yhdessä muodos­tavat romaanin kaltaisen kokonai­suuden, jossa esiintyy samoja henki­löitä, aiheita ja tapah­tumia. Molem­missa miljöönä on amerik­ka­lainen pikku­kau­punki, jonka elämää ja yhteisöä kuvataan sen eri asukkaiden näkökul­mista. Lisäksi molempia yhdistää tarkka­nä­köinen arkie­lämän ja tunteiden kuvaa­minen. Jos siis rakastit toista näistä, rakastat suurella toden­nä­köi­syy­dellä myös toista.

Mitä voimak­kaammin kirjaa lukiessani tunnen, sitä voimak­kaammin se yleensä jää mieleeni ja tekee vaiku­tuksen. Olive Kitte­ridgeä lukiessani koin lähes­tulkoon kaikkia mahdol­lisia tunteita ja eläydyin sen tapah­tumiin suuresti. Harvoin koen tällaista lukiessani ja se onkin täydel­lisen kirjan merkki. Olive Kitte­ridge on toistai­seksi tämän vuoden paras lukemani kirja, kirkkaasti.

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Elizabeth Strout: Olive Kitte­ridge
Random House 2008
286 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

One comment

  1. Strout vei minulta jalat alta Nimeni on Lucy Barton -romaa­nillaan. Upeaa kerrontaa, ja Kristiina Rikmanin upea suomennos. Täytyy ehdot­to­masti lukea lisää Stroutin teoksia, hän tuntuu minul­lekin Juuri Oikealta.