Seksi­työ­läi­syyden historiaa Helsin­gissä ja Turussa

Viime vuoden puolella ja tämän vuoden alussa luin kaksi kotimaista tieto­kirjaa, jotka molemmat käsit­te­levät seksi­työ­läi­syyden historiaa Suomessa. Aihe on kiinnostava ja toistai­seksi melko vähän tutkittu. Muistan lukeneeni sukupuo­len­tut­ki­musta opiskel­lessani jollekin kurssille Anna Kontulan väitös­kirjan Punainen eksodus. Tutkimus seksi­työstä Suomessa, joka käsit­telee aihetta nykyhet­kestä käsin (ja on muuten todella hyvä ja helposti lähes­tyttävä), mutta seksi­työ­läi­syyden histo­riasta en ollut ennen seuraavaa kahta lukenut yhtäkään teosta.

Katja Tikan, Iisa Aaltosen ja Elina Maaniityn Punaisten lyhtyjen Helsinki – Prosti­tuutio pääkau­pungin histo­riassa on nuorten tutki­joiden yleis­ta­juinen esitys seksityön histo­riasta Helsin­gissä 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoli­väliin. Kun käytän termiä “yleis­ta­juinen esitys”, teokselta ei kannata odottaa kovinkaan tieteel­listä ja syvälle menevää otetta. Kirjan aiheita, kuten prosti­tuu­tiota koskevaa lainsää­däntöä, seksi­työ­läisten asiakas­ryhmiä tai prosti­tuution valvontaa käsitellään varsin pinta­puo­li­sesti, aiempia tutki­muksia sitee­raten ja pitkälti viran­omaisten näkökul­masta. “Yleis­ta­juista esitystä” tukee vielä lähde­viit­teiden vähyys (lopussa on kuitenkin lähde­luettelo, melko suppea sellainen) ja runsas kuvitus.

Olisin itse kaivannut teokselta enemmän tieteel­li­syyttä ja asioihin syven­ty­mistä, mutta toisaalta yleis­ta­jui­sel­lekin teokselle on tarvetta, sillä seksi­työ­läi­syyden historiaa ei ole vielä tutkittu liiaksi asti. Se on ollut myös kirjoit­tajien tavoite kirjaa tehdessä. En väitä tuntevani aihetta kovinkaan paljon, joten tällai­sessa yleis­esi­tyk­ses­säkin tuli paljon uusia asioita. Jäin kuitenkin pohtimaan, onko kirja kuitenkin liian yksityis­koh­tainen. Esimer­kiksi teoksessa on useamman kymmenen sivun mittainen luku, jossa esitellään seksi­työ­läisten useat eri asiakas­ryhmät. Kustakin asiakas­ryh­mästä, kuten yliop­pi­laista ja sotilaista, kerrotaan erikseen omissa alalu­vuissaan. Mielestäni asiakas­ryhmät olisi voitu käydä läpi huomat­ta­vasti lyhyemmin. Kirjassa on myös oma lukunsa alkoholin osalli­suu­desta seksi­työhön, jossa asia tuntui välillä karkaavan vähän kauemmas varsi­nai­sesta aiheesta. Omitui­sinta on kuitenkin se, miten teos loppuu kuin seinään, ilman minkään­laista yhteen­vetoa tekevää tai vastaavaa lukua.

Kirja on mielen­kiin­toi­sim­millaan silloin kun siinä viitataan konkreet­tisiin, todel­lisiin tapah­tumiin tai sitee­rataan tällaista tutki­musta, mutta sitä on loppujen lopuksi melko vähän tai se jollain tavoin hukkuu sen yleisen esittä­misen alle. Seksi­työ­läisten oma ääni ei pääse teoksessa kuuluviin. Kirjan taitto on siitä vähän ikävä, että teksti on ladottu kahdelle palstalle, joka itseäni häiritsee tieto­kir­joissa suunnat­to­masti. Runsas kuvitus on kuitenkin ilo silmälle. Jos seksi­työ­läi­syyden historia aiheena on hyvin vieras, suosit­te­lisin silloin lukemaan tämän Helsingin ja yleisem­minkin seksi­työ­läi­syy­destä kertovan teoksen.

Helmet-lukuhaaste 2019: 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

Katja Tikka, Iisa Aaltonen & Elina Maaniitty: Punaisten lyhtyjen Helsinki – Prosti­tuutio pääkau­pungin histo­riassa
Minerva 2018
233 s.

Kirsi Vainio-Korhonen on pitkän linjan tieto­kir­jailija, histo­rian­tutkija ja Suomen historian professori Turun yliopis­tossa. Hänen seksi­työ­läi­syy­destä kertova teoksensa sijoittuu 1800-luvun alun Turkuun eli hieman kauem­maksi ajassa ja eri kaupunkiin (Helsin­kihän ei ollut vielä suuri 1800-luvun alussa ennen pääkau­pun­giksi tuloaan) kuin edellä mainittu Tikan, Aaltosen ja Maaniityn teos. Prosti­tuu­tiota ei vielä julki­sesti säännelty tai valvottu tiukan lainsää­dännön avulla 1800-luvun alun Suomessa, joten sitä on myös vaikeampi tutkia.

Vainio-Korhosen teos (tai voisi puhua parem­minkin tutki­muk­sesta) kertoo sukupuo­li­tau­ti­tar­kas­tuksiin 1800-luvun alussa pakotet­tujen kymmenien naisten tarinan. Se ei kerro niitä viran­omaisten tai lainsää­dännön näkökul­masta, vaan se antaa sijan naisille itselleen. Mikä heidän tarinansa oli? Mistä he tulivat, miksi he kenties olivat seksi­työ­läisiä ja mitä he tekivät myöhemmin elämässään? Prosti­tuoitu ei ole vain prosti­tuoitu ja tee vain sitä, mitä hänen työnsä vaatii, vaan hänen elämäänsä sisältyy muutakin ja myös hänellä on oma persoo­nansa. Vainio-Korhosen näkökulma on arjen ja margi­naa­li­his­torian tutki­mi­sessa.

Vainio-Korhosen teos on siis edellä olevaan helsin­ki­läi­sestä seksi­työ­läi­syy­destä kertovaan kirjaan verrattuna melkein kuin sen vasta­kohta. Vainio-Korhosen teos on tieteel­li­sempi ja syvemmin aihee­seensa menevä. Se nojaa lukuisiin lähteisiin ja tutki­mus­kir­jal­li­suuteen, ja viittaa niihin asian­mu­kai­sesti. Suurin osa kirjasta on Vainio-Korhosen omaa tutki­musta ja perustuu laajaan arkis­to­läh­teistöön.

Turku­laisten seksi­työ­läisten tarinat ovat kiinnos­tavaa luettavaa. Niistä paljastuu, että toisin kuin olettaisi, useimpien elämää ei määrit­tänyt seksityö, vaan se saattoi olla vain lyhyt vaihe heidän elämässään ja/tai siinä oli muutakin sisältöä. Ei myöskään ole olemassa mitään tiettyä seksi­työ­läisen identi­teettiä. Vainio-Korhosen tutkimia naisia yhdistää lähinnä heidän kuulu­mi­sensa maan köyhimpään väestön­osaan.

Nämä lukemani teokset, vaikka varsin erilaisia keskenään ovatkin, toimivat kuitenkin hyvänä parina toistensa kanssa. Itse luin ne väärässä järjes­tyk­sessä Vainio-Korhosen kirjasta aloittaen, kun yleisemmin seksi­työstä kertova teos olisi tarjonnut hyvää pohja­tietoa ennen perus­teel­li­sempaan tutki­mukseen paneu­tu­mista. Jos kuitenkin haluat lukea vain toisen, valitse Vainio-Korhosen tutkimus.

Helmet-lukuhaaste 2018: 4. Kirjan nimessä on jokin paikka

Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksi­työ­läiset 1800-luvun alun Suomessa
SKS 2018
283 s.