Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet
Ostin joskus Becky Chambersin scifiromaanin The Long Way to Small, Angry Planet lahjaksi puolisolleni ja siitä tuli heittämällä yksi hänen lempikirjoistaan. Kiinnostuin siitä itsekin, vaikken ole suuri scifin ystävä. Ja huomasin, että ei tarvitse edes olla, sillä kirjan tarina on niin paljon enemmän kuin ympärillä oleva avaruus, avaruusteknologia ja erilaiset planeetat.
The Long Way to a Small Angry Planet kertoo porukasta, joka työskentelee Wayfarer-nimisellä vanhalla aluksella. Heidän tehtävänsä on ikään kuin porata madonreikiä avaruuteen ja luoda tunneleita kaukaisille planeetoille. Se ei kuitenkaan ole kirjan pointti, vaan se on pikemminkin kertomus ystävyydestä ja perheen merkityksestä.
The Long Way to a Small Angry Planet on varsin hahmovetoinen romaani ja se onkin siinä parasta. Hauskat ja keskenään varsin erilaiset henkilöhahmot viihdyttävät. En kuitenkaan syttynyt romaanille yhtä paljon kuin puolisoni. Pidin siitä paljon sinä hetkenä kun sitä luin, mutta jälkikäteen ajateltuna se ei ole noussut mielessäni erityisen suureksi. Ehkä kuitenkin luen vielä joskus sen kaksi jatko-osaa.
Helmet-lukuhaaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan
Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet
Hodder & Stoughton 2015 (2014)
402 s.
George Saunders: Lincoln in the Bardo
Rakastan George Saundersin novelleja ja olinkin innoissani, kun häneltä ilmestyi toissavuonna romaani. Millaisen romaanin Saunders voisi kirjoittaa? Ei ihan perinteistä, ymmärsin itsekin.
Lincoln in the Bardo (suom. Lincoln Bardossa, 2018) etenee näytelmän omaisesti repliikeittäin. Se kertoo Yhdysvaltain 16. presidenttiä Abraham Lincolnia kohdanneesta suuresta surusta, kun hänen toinen, vasta 11-vuotias poikansa Willie yllättäen menehtyy. Willie haudataan ja hänen isänsä vierailee hautausmaan kryptassa pidelläkseen vielä kerran ja kerran poikansa ruumista sylissään.
Willie ei kuitenkaan vielä ole siirtynyt ajasta ikuisuuteen, vaan hän on jäänyt jumiin jonkinlaiseen elämän ja uuden elämän väliseen välitilaan, bardoon. Hän on siis läsnä, juuri tuolla samaisella hautausmaalla, näkee isänsä ja tämän surun, pystyy menemään isänsä sisään tunnustellakseen hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Willie ei kuitenkaan ymmärrä, mistä oikein on kyse, ja siinä häntä yrittävät auttaa muut bardoon jääneet, vaikkeivät hekään oikein suostu ymmärtämään omaa kohtaloaan – siksi he kaikki siellä ovatkin.
Lincoln in the Bardo on omalaatuisin lukemani kirja pitkään aikaan. Pelkäsin sen olevan liian haastava, mutta ei se oikeastaan edes ollut. Kesti aikansa päästä erilaiseen kerrontatapaan sisään ja hahmottaa tarinan miljöö, mutta lopulta jopa hurmaannuin siitä. Saunders on aika mahtava. Hänen novelleistaan tuttu musta huumori puri tässäkin hienosti, samoin sen rinnalla taitavasti kulkeva tarina surusta ja suremisesta. Lisää Saundersia, kiitos!
Helmet-lukuhaaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
George Saunders: Lincoln in the Bardo
Bloomsbury 2017
343 s.
Jelena Tšižova: Naisten aika
Jatketaan omalaatuisella kirjallisuudella, sillä myös venäläisen Jelena Tšižovan Naisten aika on aika sellainen. Naisten aika sijoittuu 1960-luvun Neuvostoliittoon ja se kertoo parin eri sukupolven naisten arjesta. Neuvostoliitto on köyhä maa, jossa suurimmalla osalla ihmisistä on puute vähän kaikesta, ja se näkyy kirjassa.
Tehtaassa työskentelevä Antoninalla on nuori tyttö Suzanna, jonka hän jättää samassa kommunalkassa asuvan kolmen mummon hoidettavaksi, koska häpeää laittaa lastaan muualle hoitoon, sillä tämä on mykkä. Mummojen hoivassa Suzanna saa kuulla maansa historiasta ja politiikasta, ja tuleepa salaa kastetuksikin.
Naisten aikaan solahtaminen kesti minulta kauan. En millään meinannut tottua poukkoilevaan kerrontatyyliin ja kertojien vaihdoksiin. Tarinassa ei oikeastaan tapahdu mitään ja mieleeni onkin jäänyt parhaiten mummojen kollektiivinen papatus elämästä: mitä se oli ennen, mitä se on nyt, mitä se voisi olla. Ja kaiken keskellä puhumaton Suzanna, joka on kiehtova, mutta samalla liian etäinen hahmo. Toki neuvostoajan elämän kuvaus on kiinnostavaa luettavaa, mutta jostain syystä kuvittelin kirjan todella erilaiseksi kuin se oli enkä lopulta oikein tiennyt miten siihen suhtautua.
Helmet-lukuhaaste 2018: 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
Jelena Tšižova: Naisten aika
Suom. Kirsti Era
Into 2018
261 s.
Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa
Pasi Pekkolan romaani Huomenna kevät palaa kertoo vuoden 1918 sisällissodasta lasten kokemusten kautta. Sisarukset Eeva ja Eino joutuvat äitinsä kanssa lähtemään sotaa pakoon Lahteen. Siellä he joutuvat Hennalan vankileirille, sillä edustavat “väärää” väriä. Samalla vankileirillä on myös Henrik, mutta toisella puolella. Myöhemmin elämässä kaikkien kolmen tiet risteävät uudelleen.
Tunnustan: luin Pekkolan romaanin loppuun lähinnä siksi, että se oli lyhyt, helppolukuinen ja sillä sai kuitatuksi yhden viime vuoden Helmet-lukuhaasteen kohdista. Sodan ja/tai sen traumojen käsittely kirjoissa on kiinnostavaa, mutta tällä hetkellä liian väsyttävää.
Lisäksi Pekkolan kirjassa ei oikeastaan ollut mitään erilaista tulokulmaa, jonka avulla aiheesta olisi tullut kiinnostavampi. Edes osan kirjasta oleva lapsinäkökulma ei tällä kertaa sitä pelastanut. Ehkä pieni jännityskertomukseen liittyvä elementti saattaisi joillekin olla sellainen asia, mutta minua sekään ei oikein jaksanut kiehtoa, vaan se tuntui vähän päälleliimatulta.
Helmet-lukuhaaste 2018: 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa
Otava 2018
343 s.
Petri Tamminen: Enon opetukset
Olen aiemmin lukenut Petri Tammiselta kolme teosta, novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia, pienoisromaanin Meriromaani ja muistojen pohjalta rakentuvan teoksen Suomen historia. Pidin kaikista kolmesta, joten olinkin hyvin pettynyt, kun Enon opetukset osoittautui ihan muuksi.
Enon opetuksien päähenkilö Jussi on itsensä ujoksi ja epävarmaksi kokeva perheenisä. Hänen elämäänsä kuvataan kolmella eri vuosikymmenellä ja aina hänen ihailemansa, kymmenen vuotta vanhemman enonsa kautta. Eno on kaikkea muuta kuin Jussi on, mies, jonka stereotypisesti määrittelisimme perinteiseksi suomalaiseksi mieheksi. Vastakkainasettelu on tahallisen räikeä ja miehuus yhteiskunnassa juuri romaanin ydinsanoma.
Kirjassa ei tapahdu mitään erikoista, ellei sitten maaseudulla ryyppääminen, vanhojen muistelu, juopon enon ihannointi ja naisten vokottelu sitä ole. Tamminen tunnetaan humoristisesta tyylistään ja ehkäpä tämäkin olisi pitänyt ottaa enempi sellaisena, mutta nyt ei jaksanut naurattaa. Ehkä niin sanotun perinteisen miehen ja pehmomiehen vastakkainasettelu oli vain liian suuri tai liian odotettavissa oleva asetelma.
Helmet-lukuhaaste 2018: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
Petri Tamminen: Enon opetukset
Otava 2006
205 s.
