Type and press Enter.

Runosun­nuntai: Yksin ja toisin, Imago, Merkintöjä & Ei talvi­kun­nos­sa­pitoa

Tuukka Pieta­rinen: Yksin ja toisin

Tuukka Pieta­risen esikois­teok­sella on ehkä maailman kaunein kansi. Pelkästään se sai minut kiinnos­tumaan myös kirjan sisäl­löstä.

Pieta­risen runot kertovat erilai­sista tyhjyyden ja ulkopuo­li­suuden, toiseuden ja ykseyden kokemuk­sista. Kaupun­kiym­pä­ristö heijas­telee ihmisen pienuutta ja merki­tyk­set­tö­myyttä, luonto taas kadottaa ihmisen kokonaan. Taustalla on loputon avaruus. Runoissa on ihanan absurdi ja surrea­lis­tinen sävy. Osa niistä lähestyy mitaltaan ja tyyliltään lyhyt­proosaa, osa on ilmai­sultaan lyhyttä, aforis­tisen tiivistä. Kaikkia kuitenkin yhdistää yllätyk­sel­lisyys. Asiat eivät olekaan ihan sitä miltä näyttävät.

Pieta­risen runot ovat sellaisia, joihin haluan palata myöhem­minkin vielä monta kertaa. Ne muistut­tavat minua hieman Leena Krohnin tavasta kirjoittaa, niiden tunnel­massa on jotain vähän pelot­tavaa, mutta hyvin kiehtovaa.

Mittauksia häiritsee tausta­sä­teily, jonka syy on tunte­maton
Yhdet epäilevät sen kantau­tuvan tänne maail­man­syn­nystä
Toiset epäilevät sen kantau­tuvan tänne maail­man­lo­pusta

Tuukka Pieta­rinen: Yksin ja toisin
WSOY 2018
61 s.

Veera Antsalo: Imago

Veera Antsalon Imago on tämän nelikon haastavin teos. Se ei päästänyt helpolla, sitä oli vaikea hahmottaa ja ymmärtää. Ehkä aiempi kokemus Imagon kaltaisten varsin kokei­levien runojen tulkin­nassa voisi olla avuksi.

Imago jakautuu kolmea eri henki­lö­hahmoa tarkas­te­leviin runoihin. On “Tyttö”, Filmi­tähti ja Kunin­gatar. Runot limit­tyvät toisiinsa, ristei­levät keskenään. Hahmojen maail­moissa on paljon samaa, samoja huoneita ja kulmia ja hihoja ja sumua ja atomeja ja uhkia. Kerronta on hyvin proosa­maista, mutta surrea­lis­tista.

Jos edellä olevan Pieta­risen teoksen Yksin ja toisin runoista minulle tuli hieman mieleen Leena Krohnin tyyli kirjoittaa, Antsalon Imago muistutti minua David Lynchin tuotan­nosta. Imagossa olevat runot ovat jotenkin hyvin eloku­val­lisia, niiden kuvat piirtyvät silmiin. Tunsin niissä surrea­lis­tisen unenomai­suuden, välillä jopa paina­jais­maisen tunnelman kiihtyvine rytmeineen. Vaikken koe hirveästi lähen­ty­neeni Imagon kanssa vielä yhden lukukerran perus­teella, se avasi tiettyjä asioita ja koin sitä lukiessani aivan uuden­laisia avaruu­del­lisia tunte­muksia. Eli jotain se sisim­mässäni kuitenkin herätti.

Ja juhlat kestivät viisi miljardia vuotta –
Ja päättyivät plane­taa­riseen sumuun –
Sen tarkemmin sitä ei voi kuvailla.

Veera Antsalo: Imago
Teos 2018
103 s.

Tua Forsström: Merkintöjä

Tua Forsström on tunnettu suomen­ruot­sa­lainen runoilija, mutta en ollut ennen tätä uusinta teosta lukenut häntä lainkaan. Nyt tiedän, että haluan ehdot­to­masti lukea lisää.

Merkintöjä-teoksen runot kertovat menetyk­sestä, siitä tunteesta, kun menettää jonkun rakkaan ja tärkeän. Runojen maail­massa vesi virtaa kevyesti, luonto on läsnä, perhoset räpyt­te­levät siipiään ja kaikki on keveää, vaikka silti vielä (aina vähän) raskasta. On muistoja, paljon pieniä kauniita muistoja, joiden ajatte­le­minen satuttaa, mutta sen tunteen kanssa oppii elämään.

Forsströmin runot eivät ole täynnä pimeyttä, mutta ei niitä voi kuvailla erityisen kepeik­sikään tai järin lohdul­li­siksi, ei. Ne ovat sitä mitä suru usein on: turrut­tavaa. Kaikki suru alkaa tuntua samalta, kun on kohdannut surun, joka on niin musertava. Eikä surulle ole lopulta edes sanoja, ei sitä pysty kertomaan kenel­lekään. Jäljelle jää vain merkintöjä.

Kirjoita mitä haluat. Kirjoita käsivar­teeni että vaellamme pimey­dessä. On olemassa yhdistys niille jotka vaeltavat pimey­dessä. Jotain tapahtui, väärin­kä­sitys jota ei voi selvittää. Etsimme toisiamme maail­massa hiljai­sessa vasta­rin­ta­liik­keessä.

Tua Forsström: Merkintöjä
Siltala 2018
52 s.

Pekka Kytömäki: Ei talvi­kun­nos­sa­pitoa

Pekka Kytömäen Ei talvi­kun­nos­sa­pitoa on kuin valon pilkahdus edellisten, surrea­lis­tisten, kokei­levien, absurdien ja surul­listen runoteosten jälkeen. Jo sen kansi luo aivan toisen­laisia mielleyh­tymiä.

Ei talvi­kun­nos­sa­pitoa on kokoelma pääasiassa aforis­tisia haiku­runoja, mutta onpa joukkoon mahtunut myös joitakin hieman pidem­piäkin tekstejä. Muoto pakottaa nokkelaan sanojen ja ilmai­sujen käyttöön. Runot laskevat leikkiä, kujei­levat ja hymyi­lyt­tävät. Teoksen alkupuolen runoissa on läsnä luonto, erityi­sesti keväinen ja kesäinen maisema, jota tässä tammikuun kylmyy­dessä ja vielä pimey­dessä kovasti kaipaan, ja loppu­puo­lella pohditaan enemmän ihmisyyttä, elämän ohikii­tä­vyyttä ja kirjai­li­juutta.

Kytömäen kokoelma on näistä neljästä lukemastani helpoin, mutta se ei ole moite. Minusta on ollut ihanaa tutustua erityy­lisiin runoihin ja olen huomannut, että kokeel­li­sella, perin­tei­sellä ja kaikkea tältä väliltä runou­della on paikkansa ja jotain annet­tavaa. Ei talvi­kun­nos­sa­pitoa oli sympaat­tinen avaus Kytömäen tuotantoon, jota aion lukea lisää.

Helmet-lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle sata sivua

Metsä vaikenee.
Se on sanomai­sillaan
jotain tärkeää.

Pekka Kytömäki: Ei talvi­kun­nos­sa­pitoa
Sanasato 2015
93 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Kaikista kirjoista olet valinnut niin kauniit lainaukset, että pitää varmaan lukea ne kaikki! Vaikka luulenkin, että ainakin Imago on itselleni liian vaikea. Sorrun usein runokir­jojen kanssa siihen, että törmään johonkin yhteen lainaukseen ja takerrun siihen ja sitten petyn, kun koko kirja ei ole samaa. Avaruus­kis­sojen leikki­kalun kanssa saatan aiheuttaa jollekin muulle samaa, kun olen hehkut­tanut sitä Edison-lainausta ja mistään muusta en sitten tykän­nytkään!

    1. Imago on näistä kyllä ehdot­to­masti vaikein, mutta kokeile! Jospa sieltä löytyisi edes yksi toinen kaunis lainaus <3 Siinä on ehkä vähän samaa kuin Avaruus­kis­soissa, mutta jollain oudolla tavalla kuitenkin tykkäsin siitä, toisin kuin siitä Avaruus­kis­soista! Pieta­risen Yksin ja toisin on vähän saman­tyy­linen, mutta huomat­ta­vasti jo ns. helpompi. Forsströmin (olitko lukenut Forsströmiä??) Merkintöjä on Kytömäen kirjan jälkeen selkein. Olipa ihana kirjoittaa pitkästä aikaa runoista, vaikka se on tosi vaikeaa!

      1. Mä en ole pitänyt pitkään aikaan mitään lukuma­ra­tonia (ihan kuin olisin niitä aiemminkaan hirveästi pitänyt, ehkä yhden), mutta nyt on ollut vähän sellainen fiilis, että olisi hauska taas pitkästä aikaa kokeilla. Näitä runokirjoja voisi kasata siihen! Enkä ole lukenut mitään näistä muuta kuin Kytömäkeä. En ole aiemmin edes kuullut muista! Olen joku kolme kuukautta suunni­tellut videota lempi­ru­no­kir­joista ja vieläkään se ei ole kuvattuna. Runoista kertominen/puhuminen on NIIN VAIKEAA. Ehkä mä vaan tyydyn lukemaan runoutta ääneen, kun en osaa pätkääkään kuvailla tai analy­soida :D

        1. Ihana suunni­telma, lukuma­raton ja runoja! Mun piti viettää tänä viikon­loppuna cosy reading -ilta, mutta se sitten jäi. Mutta joku viikon­loppu tässä kuussa täytyy kyllä viettää.

          Miten mä niin muistelin, että olisit lukenut Forsströmiä ja ehkä jopa joskus suosi­tellut sitä mulle :D No nyt mä suosit­telen sitä sulle!

  2. Mulla on haastava Imago juuri työn alla. En minä siitä mitään ymmärrä, vain sen että se on upea. Pieta­risen ja Forsströmin olen lukenut ja hurmaan­tunut, Kytömäkeä en.

    1. Kaikkea ei tarvitse aina ymmärtää huoma­takseen sen olevan silti upeaa :) Minulle näistä on nyt eniten jäänyt mieleen Pieta­risen Yksin ja toisin, siihen täytyy vielä palata.

  3. Näistä ovat tuttuja Kytömäen kirja ja Pieta­risen Yksin ja toisin, johon ihastuin myös ikihy­viksi.

    Olen innos­tunut runoista pitkästä aikaa Ompun runohaasteen ja Riitan #runno­sun­nuntain myötä, ja tuon Imagon voisin ottaa haasteena senkin. ;)

    1. Runohaasteet ja muu runojen enemmän esille oleminen on innos­tanut minuakin hakeu­tumaan runojen pariin. En siis ole vielä vuosi pari sitten niitä juuri lukenut eli olen nyt melkein kuin uuden maailman äärellä!

      Imagossa oli tosiaan ainakin minulle haastetta, mutta miten kiehtova se oli! Toivot­ta­vasti sinäkin viehätyt siitä :)