Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin
Tuukka Pietarisen esikoisteoksella on ehkä maailman kaunein kansi. Pelkästään se sai minut kiinnostumaan myös kirjan sisällöstä.
Pietarisen runot kertovat erilaisista tyhjyyden ja ulkopuolisuuden, toiseuden ja ykseyden kokemuksista. Kaupunkiympäristö heijastelee ihmisen pienuutta ja merkityksettömyyttä, luonto taas kadottaa ihmisen kokonaan. Taustalla on loputon avaruus. Runoissa on ihanan absurdi ja surrealistinen sävy. Osa niistä lähestyy mitaltaan ja tyyliltään lyhytproosaa, osa on ilmaisultaan lyhyttä, aforistisen tiivistä. Kaikkia kuitenkin yhdistää yllätyksellisyys. Asiat eivät olekaan ihan sitä miltä näyttävät.
Pietarisen runot ovat sellaisia, joihin haluan palata myöhemminkin vielä monta kertaa. Ne muistuttavat minua hieman Leena Krohnin tavasta kirjoittaa, niiden tunnelmassa on jotain vähän pelottavaa, mutta hyvin kiehtovaa.
Mittauksia häiritsee taustasäteily, jonka syy on tuntematon
Yhdet epäilevät sen kantautuvan tänne maailmansynnystä
Toiset epäilevät sen kantautuvan tänne maailmanlopusta
Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin
WSOY 2018
61 s.
Veera Antsalo: Imago
Veera Antsalon Imago on tämän nelikon haastavin teos. Se ei päästänyt helpolla, sitä oli vaikea hahmottaa ja ymmärtää. Ehkä aiempi kokemus Imagon kaltaisten varsin kokeilevien runojen tulkinnassa voisi olla avuksi.
Imago jakautuu kolmea eri henkilöhahmoa tarkasteleviin runoihin. On “Tyttö”, Filmitähti ja Kuningatar. Runot limittyvät toisiinsa, risteilevät keskenään. Hahmojen maailmoissa on paljon samaa, samoja huoneita ja kulmia ja hihoja ja sumua ja atomeja ja uhkia. Kerronta on hyvin proosamaista, mutta surrealistista.
Jos edellä olevan Pietarisen teoksen Yksin ja toisin runoista minulle tuli hieman mieleen Leena Krohnin tyyli kirjoittaa, Antsalon Imago muistutti minua David Lynchin tuotannosta. Imagossa olevat runot ovat jotenkin hyvin elokuvallisia, niiden kuvat piirtyvät silmiin. Tunsin niissä surrealistisen unenomaisuuden, välillä jopa painajaismaisen tunnelman kiihtyvine rytmeineen. Vaikken koe hirveästi lähentyneeni Imagon kanssa vielä yhden lukukerran perusteella, se avasi tiettyjä asioita ja koin sitä lukiessani aivan uudenlaisia avaruudellisia tuntemuksia. Eli jotain se sisimmässäni kuitenkin herätti.
Ja juhlat kestivät viisi miljardia vuotta –
Ja päättyivät planetaariseen sumuun –
Sen tarkemmin sitä ei voi kuvailla.
Veera Antsalo: Imago
Teos 2018
103 s.
Tua Forsström: Merkintöjä
Tua Forsström on tunnettu suomenruotsalainen runoilija, mutta en ollut ennen tätä uusinta teosta lukenut häntä lainkaan. Nyt tiedän, että haluan ehdottomasti lukea lisää.
Merkintöjä-teoksen runot kertovat menetyksestä, siitä tunteesta, kun menettää jonkun rakkaan ja tärkeän. Runojen maailmassa vesi virtaa kevyesti, luonto on läsnä, perhoset räpyttelevät siipiään ja kaikki on keveää, vaikka silti vielä (aina vähän) raskasta. On muistoja, paljon pieniä kauniita muistoja, joiden ajatteleminen satuttaa, mutta sen tunteen kanssa oppii elämään.
Forsströmin runot eivät ole täynnä pimeyttä, mutta ei niitä voi kuvailla erityisen kepeiksikään tai järin lohdullisiksi, ei. Ne ovat sitä mitä suru usein on: turruttavaa. Kaikki suru alkaa tuntua samalta, kun on kohdannut surun, joka on niin musertava. Eikä surulle ole lopulta edes sanoja, ei sitä pysty kertomaan kenellekään. Jäljelle jää vain merkintöjä.
Kirjoita mitä haluat. Kirjoita käsivarteeni että vaellamme pimeydessä. On olemassa yhdistys niille jotka vaeltavat pimeydessä. Jotain tapahtui, väärinkäsitys jota ei voi selvittää. Etsimme toisiamme maailmassa hiljaisessa vastarintaliikkeessä.
Tua Forsström: Merkintöjä
Siltala 2018
52 s.
Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa
Pekka Kytömäen Ei talvikunnossapitoa on kuin valon pilkahdus edellisten, surrealististen, kokeilevien, absurdien ja surullisten runoteosten jälkeen. Jo sen kansi luo aivan toisenlaisia mielleyhtymiä.
Ei talvikunnossapitoa on kokoelma pääasiassa aforistisia haikurunoja, mutta onpa joukkoon mahtunut myös joitakin hieman pidempiäkin tekstejä. Muoto pakottaa nokkelaan sanojen ja ilmaisujen käyttöön. Runot laskevat leikkiä, kujeilevat ja hymyilyttävät. Teoksen alkupuolen runoissa on läsnä luonto, erityisesti keväinen ja kesäinen maisema, jota tässä tammikuun kylmyydessä ja vielä pimeydessä kovasti kaipaan, ja loppupuolella pohditaan enemmän ihmisyyttä, elämän ohikiitävyyttä ja kirjailijuutta.
Kytömäen kokoelma on näistä neljästä lukemastani helpoin, mutta se ei ole moite. Minusta on ollut ihanaa tutustua erityylisiin runoihin ja olen huomannut, että kokeellisella, perinteisellä ja kaikkea tältä väliltä runoudella on paikkansa ja jotain annettavaa. Ei talvikunnossapitoa oli sympaattinen avaus Kytömäen tuotantoon, jota aion lukea lisää.
Helmet-lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle sata sivua
Metsä vaikenee.
Se on sanomaisillaan
jotain tärkeää.
Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa
Sanasato 2015
93 s.
8 comments
Kaikista kirjoista olet valinnut niin kauniit lainaukset, että pitää varmaan lukea ne kaikki! Vaikka luulenkin, että ainakin Imago on itselleni liian vaikea. Sorrun usein runokirjojen kanssa siihen, että törmään johonkin yhteen lainaukseen ja takerrun siihen ja sitten petyn, kun koko kirja ei ole samaa. Avaruuskissojen leikkikalun kanssa saatan aiheuttaa jollekin muulle samaa, kun olen hehkuttanut sitä Edison-lainausta ja mistään muusta en sitten tykännytkään!
Imago on näistä kyllä ehdottomasti vaikein, mutta kokeile! Jospa sieltä löytyisi edes yksi toinen kaunis lainaus <3 Siinä on ehkä vähän samaa kuin Avaruuskissoissa, mutta jollain oudolla tavalla kuitenkin tykkäsin siitä, toisin kuin siitä Avaruuskissoista! Pietarisen Yksin ja toisin on vähän samantyylinen, mutta huomattavasti jo ns. helpompi. Forsströmin (olitko lukenut Forsströmiä??) Merkintöjä on Kytömäen kirjan jälkeen selkein. Olipa ihana kirjoittaa pitkästä aikaa runoista, vaikka se on tosi vaikeaa!
Mä en ole pitänyt pitkään aikaan mitään lukumaratonia (ihan kuin olisin niitä aiemminkaan hirveästi pitänyt, ehkä yhden), mutta nyt on ollut vähän sellainen fiilis, että olisi hauska taas pitkästä aikaa kokeilla. Näitä runokirjoja voisi kasata siihen! Enkä ole lukenut mitään näistä muuta kuin Kytömäkeä. En ole aiemmin edes kuullut muista! Olen joku kolme kuukautta suunnitellut videota lempirunokirjoista ja vieläkään se ei ole kuvattuna. Runoista kertominen/puhuminen on NIIN VAIKEAA. Ehkä mä vaan tyydyn lukemaan runoutta ääneen, kun en osaa pätkääkään kuvailla tai analysoida :D
Ihana suunnitelma, lukumaraton ja runoja! Mun piti viettää tänä viikonloppuna cosy reading ‑ilta, mutta se sitten jäi. Mutta joku viikonloppu tässä kuussa täytyy kyllä viettää.
Miten mä niin muistelin, että olisit lukenut Forsströmiä ja ehkä jopa joskus suositellut sitä mulle :D No nyt mä suosittelen sitä sulle!
Mulla on haastava Imago juuri työn alla. En minä siitä mitään ymmärrä, vain sen että se on upea. Pietarisen ja Forsströmin olen lukenut ja hurmaantunut, Kytömäkeä en.
Kaikkea ei tarvitse aina ymmärtää huomatakseen sen olevan silti upeaa :) Minulle näistä on nyt eniten jäänyt mieleen Pietarisen Yksin ja toisin, siihen täytyy vielä palata.
Näistä ovat tuttuja Kytömäen kirja ja Pietarisen Yksin ja toisin, johon ihastuin myös ikihyviksi.
Olen innostunut runoista pitkästä aikaa Ompun runohaasteen ja Riitan #runnosunnuntain myötä, ja tuon Imagon voisin ottaa haasteena senkin. ;)
Runohaasteet ja muu runojen enemmän esille oleminen on innostanut minuakin hakeutumaan runojen pariin. En siis ole vielä vuosi pari sitten niitä juuri lukenut eli olen nyt melkein kuin uuden maailman äärellä!
Imagossa oli tosiaan ainakin minulle haastetta, mutta miten kiehtova se oli! Toivottavasti sinäkin viehätyt siitä :)