Type and press Enter.

Helmet-lukuhaaste 2018: kooste

Osallistuin viime vuonna toista kertaa Helmet-lukuhaas­teeseen, jossa on tarkoi­tuksena lukea vuoden aikana 50 kohdan lista läpi. Haaste tuntui helpom­malta kuin edellis­vuo­tinen, josta minulla jäi uupumaan vain pari kohtaa (mutta luin nekin lopulta alkuvuoden 2018 aikana), ja se alkoikin hyvin. Erityisen suunni­tel­mal­liset haasteet eivät ole juttuni, joten suhtauduin Helmet-haasteeseen mahdol­li­simman rennosti: täytin sitä sitä mukaa kun satuin lukemaan jonkin siihen sopivan kirjan. Loppu­vuo­desta alkoi kuitenkin tulla jo kiire, sillä haasteesta puuttui vielä muutama kirja ja halusin saada sen valmiiksi. Jouduin suunnit­te­lemaan lukemi­siani enemmän ja joulukuu meni pitkälti haasteen kirjojen parissa. Osasta pidin, osasta en. Lopulta sain kuin sainkin haasteen valmiiksi, viimeisenä mahdol­lisena päivänä! Jos haaste­kohtia olisi puuttunut vähänkin enemmän, en olisi moiseen loppu­kiriin enää viitsinyt ryhtyä.

Tässä siis loppuun asti suori­tettu Helmet-lukuhaaste 2018. Kirjan nimi vie siitä kertovaan postaukseen, jos sellainen on (vielä) olemassa. Lopuksi vielä muutamia mietteitä suosikki- ja inhok­ki­koh­distani.

1. Kirjassa muutetaan
Elin WillowsSisämaa
2. Kotimainen runokirja
Maiju Vouti­lainenItke minulle taivas
3. Kirja aloittaa sarjan
Becky ChambersThe Long Way to a Small Angry Planet
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
Kirsi Vainio-KorhonenMusta-Maija ja Kirppu-Kaisa : Seksi­työ­läiset 1800-luvun alun Suomessa
5. Kirja sijoittuu vuosi­kym­me­nelle, jolla synnyit
Anna-Liisa AhokumpuViktor Stanis­lauksen kolme­toista sinfoniaa
6. Kirja on julkaistu useam­massa kuin yhdessä formaa­tissa
Camilla GrebeKun jää pettää alta
7. Kirja tapah­tumat sijoit­tuvat fiktii­viseen maahan tai maailmaan
Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango GrünewaldScandorama
8. Baltti­laisen kirjai­lijan kirjoittama kirja
Kätlin KaldmaaIslan­nissa ei ole perhosia
9. Kirjan kansi on yksivä­rinen
Reni Eddo-LodgeWhy I’m No Longer Talking to White People About Race
10. Ystävän tai perheen­jä­senen sinulle valitsema kirja
Angie ThomasViha jonka kylvät

11. Kirjassa käy hyvin
Hanna VellingKirjo­sieppo
12. Sarja­ku­va­ro­maani
Tillie WaldenSpinning
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
Ebba Witt-Bratt­strömVuosi­sadan rakkaussota
14. Kirjan tapah­tumat sijoit­tuvat kahteen tai useampaan maahan
Edward St AubynLoistava menneisyys : Patrick Melrosen tarina I-III
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
Han KangThe White Book
16. Kirjassa luetaan kirjaa
Nina LaCourWe Are Okay
17. Kirja käsit­telee yhteis­kun­nal­lista epäkohtaa
Maija Salmi & Meeri Kouta­niemiIlopangon vankilan naiset
18. Kirja kertoo elokuvan tekemi­sestä
David Lynch & Kristine McKennaTilaa unelmoida
19. Kirja käsit­telee vanhem­muutta
Ayòbámi AdébáyòÄlä mene pois
20. Taitei­li­jae­lä­mä­kerta
Ville Similä & Mervi VuorelaUltra Bra – Sokeana hetkenä

21. Kirja ei ole omalla mukavuusa­lu­eellasi
Susinukke KosolaAvaruus­kis­sojen leikkikalu : tutkielma ihmisyyden valta­vir­rasta
22. Kirjassa on viittauksia populaa­ri­kult­tuuriin
Sisko Savon­lahtiEhkä tänä kesänä kaikki muuttuu
23. Kirjassa on mukana meri
Richard Lloyd ParryGhosts of the Tsunami – Death and Life in Japan’s Disaster Zone
24. Surul­linen kirja
Max PorterSurulla on sulka­peite
25. Novel­li­ko­koelma
Elizabeth StroutAnything is Possible
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Henry Oinas-KukkonenFinalaska – Unelma suoma­lai­sesta osaval­tiosta
27. Kirjassa on sateen­kaa­ri­perhe tai samaa sukupuolta oleva paris­kunta
Maggie NelsonArgonautit
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkos­jär­jes­tyk­sessä
Pasi PekkolaHuomenna kevät palaa
29. Kirjassa on lohikäärme
Sarah CrossanYksi
30. Kirja liittyy ensim­mäisen maail­man­sodan aikaan
Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

31. Kirjaan tarttu­minen hieman pelottaa
George SaundersLincoln in the Bardo
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Sarah CrossanThe Weight of Water
33. Selviy­ty­mis­tarina
Katri RauanjokiJonain keväänä herään
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Elisabeth Åsbrink1947 – Mistä histo­riamme alkaa?
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
Jelena TšižovaNaisten aika
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
Naja Marie AidtJos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja
37. Kirjai­li­jalla on sama nimi kuin perheen­jä­se­nelläsi
Petri TamminenEnon opetukset
38. Kirjan kannessa on kulku­neuvo
Arja KajermoThe Iron Age
39. Kirja on maahan­muut­tajan kirjoittama
Jenny ZhangSour Heart
40. Kirjassa on lemmik­kieläin
Johan BargumSyyspur­jehdus

41. Valitse kirja sattu­man­va­rai­sesti
Lauri Ahonen & Jaakko AhonenPikku Närhi
42. Kirjan nimessä on adjek­tiivi
Rafael DonnerIhminen on herkkä eläin
43. Suoma­lainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
Märta TikkanenVuosi­sadan rakkaus­tarina
44. Kirja liittyy johonkin peliin
Piia LeinoTaivas
45. Palkittu tieto­kirja
Svetlana Aleksi­jevitšSodalla ei ole naisen kasvoja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Daphne du MaurierRebecca
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökul­masta
Mariko Tamaki & Jillian TamakiThis One Summer
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
Mia KankimäkiAsioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
Chloe BenjaminThe Immor­ta­lists
50. Kirjaston henki­lö­kunnan suosit­telema kirja
Enni Vanha­tapioAbsentia

Näyttääpä se komealta kokonaan valmiina!

Haaste oli kokonai­suutena melko helppo, mutta sisälsi jälleen muutamia kinkki­sempiä kohtia. Etenkin kohdat 9. Kirjan kansi on yksivä­rinen (Reni Eddo-Lodge: Why I’m No Longer Talking to White People About Race), 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa (Ebba Witt-Bratt­ström: Vuosi­sadan rakkaussota), 18. Kirja kertoo elokuvan tekemi­sestä (David Lynch & Kristine McKenna: Tilaa unelmoida), 29. Kirjassa on lohikäärme (Sarah Crossan: Yksi) ja 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa (Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja) olivat haastavia. Elokuvan tekemi­sestä kertovaa kirjaa lukuu­not­ta­matta luin muiden kohtien kirjat jo hyvissä ajoin vuotta, sillä ne sattuivat vain osumaan tielleni hyvään aikaan. Elokuvan tekemiseen liittyvän kirjan suhteen olin jo vaipua epätoivoon ja mietin lukevani siihen jonkin yleisen tieto­kirjan elokuviin tai johonkin tyyli­lajiin liittyen, mutta sitten oivalsin David Lynchin muistelmien sopivan tuohon kohtaan täydel­li­sesti. Muistelmat käsit­te­levät toki muutakin, mutta suuren sijan siinä saavat Lynchin ohjaustyöt.

Mukavimmat haaste­kohdat liittyivät osaksi omiin mielty­myk­siini. Sellaisia olivat esimer­kiksi kohdat 12. Sarja­ku­va­ro­maani (Tillie Walden: Spinning), 23. Kirjassa on mukana meri (Richard Lloyd Parry: Ghosts of Tsunami), 25. Novel­li­ko­koelma (Elizabeth Strout: Anything is Possible) ja 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökul­masta (Mariko Tamaki & Jillian Tamaki: This One Summer). Muita kivoja ja kekse­liäitä kohtia olivat runoihin liittyvät kohdat 2. Kotimainen runokirja (Maiju Vouti­lainen: Itke minulle taivas) ja 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa (Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja), sillä runous on minulle vielä vähän vieras laji, 27. Kirjassa on sateen­kaa­ri­perhe tai samaa sukupuolta oleva paris­kunta (Maggie Nelson: Argonautit) ja 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta (Elisabeth Åsbrink: 1947 – Mistä histo­riamme alkaa?).

Aion osallistua jälleen tämän vuoden Helmet-lukuhaas­teeseen ja siitä on tulossa oma erillinen juttunsa parin päivän sisällä. Tällä viikolla on tarkoitus vielä pohtia myös muita uuden vuoden haasteita ja suunni­telmia. Lukemisen suhteen aion aloittaa vuoden rennosti, sillä tämän Helmet-haasteen loppukiri otti joulukuun aikana sen verran voimille.

Saitko sinä Helmet-haasteen valmiiksi ja satuitko lukemaan joitakin samoja kirjoja samoihin kohtiin?

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Ei osunut samoja kirjoja haasteeseen. Osallistuin nyt haasteeseen ensim­mäistä kertaa ja ilman ennak­ko­suun­ni­telmia, napsin osumia sitä mukaa kun luin kirjoja ja ne sattui sopimaan johonkin kohtiin. Sain 43 osumaa. Taidan osallistua tänä vuonnakin.

    1. Vau, 43/50 on todella hyvin yhtään suunnit­te­le­matta! Minä jouduin tuossa vaiheessa ellen jo vähän aiemminkin jo miettimään, mitä voisin viimeisiin kohtiin vielä lukea. Helmet-haaste on kyllä tosi kiva, ei liian rajoittava, mutta kuitenkin ihan tarpeeksi haasteel­linen. :)