Type and press Enter.

3 x tieto­kirja: Tilaa unelmoida, Pölyn ylistys & Why I’m No Longer Talking to White People About Race

Viime vuoden lopulla minua vaivasi tieto­kir­ja­kuume, johon otin lääkkeeksi, luonnol­li­sesti, muutaman tieto­kirjan. Nyt käsit­te­lyssä niistä kolme, joista kaikista pidin, mutta en kuitenkaan varauk­setta.

David Lynch & Kristine McKenna: Tilaa unelmoida

David Lynchin muistel­mateos Tilaa unelmoida jäi viime vuoden viimei­seksi lukemakseni kirjaksi, sillä luin sen loppuun vuoden viimeisenä päivänä. David Lynch on minulle siinä mielessä tärkeä henkilö, että ilman häntä en olisi koskaan saanut nauttia sellai­sesta kultti­teok­sesta kuin Twin Peaks. Näin siitä jaksoja jo alakou­lui­käisenä ellen jo nuorempana enkä sen jälkeen ole voinut sitä unohtaa. Jos minun pitäisi valita yksi tv-sarja tai elokuva, joka on vaikut­tanut minuun eniten, se olisi Twin Peaks. En oikein edes pysty sanoin kuvaamaan sitä tunnetta, joka minut valtaa, kun ajattelen sitä. Tuli varmaan selväksi, että rakastan Twin Peaksia?

Twin Peaksin teon lisäksi Tilaa unelmoida käsit­telee myös muita Lynchin ohjaus­töitä, hänen muuta taidettaan, meditointia ja perhe-elämää. Se ei ole ihan perin­tei­sesti etenevä muistel­mateos, krono­lo­gi­suu­destaan huoli­matta. Nimittäin joka toisen luvun on kirjoit­tanut McKenna Lynchin ystävien, tuttavien ja työka­ve­reiden haastat­te­luiden pohjalta, ja joka toisen Lynch itse, ikään kuin kommen­taarina McKennan lukuihin. Tällainen tyyli tuo autta­matta kirjaan toistoa, mutta sitä ei onneksi ollut kuitenkaan liikaa. Lisäksi se tuo paremmin esiin millainen tyyppi Lynch oikein on.

Tilaa unelmoida on mielen­kiin­toinen ja paljon kuvia sisältävä paketti Lynchista. Se keskittyy pääasiassa Lynchin uraan, mikä on toisaalta ymmär­ret­tävää, sillä työ on hyvin tärkeä osa Lynchin elämää, ellei jopa tärkein. Jos pidät Lynchistä ja olet kiinnos­tunut hänen töistään, suosit­telen!

Helmet-lukuhaaste 2018: 18. Kirja kertoo elokuvan tekemi­sestä

David Lynch & Kristine McKenna: Tilaa unelmoida
(Room to Dream, 2018)
Suom. Ari Väntänen & Elina Koskelin
Like 2018
572 s.

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys

Silvia Hosseinin essee­ko­koelmaa Pölyn ylistys on luettu viime aikoina paljon. Se oli myös ehdolla Helsingin Sanomien kirjal­li­suus­pal­kinnon saajaksi. Kokoelman suosio on ymmär­ret­tävää, sillä Hosseini kirjoittaa hyvin ja älykkäästi, ja vieläpä monia kiinnos­ta­vista, yhtä aikaa populaa­ri­kult­tuuria, korkea­kult­tuuria ja henki­lö­koh­taista leikkaa­vista aiheista.

Pölyn ylistys on teos hyvistä huonoista asioista. Sen esseet käsit­te­levät niin Leonard Cohenin tuotannon huonointa levyä, lifestyle-blogeja, Dubain mielet­tö­myyttä kuin Camus’n Sivul­lista. Tekstit sisäl­tävät monia mahdol­lisia tarttu­ma­pintoja ja laittavat liikkeelle erilaisia ajatus­ketjuja. Hosseini on erinomaisen taitava analy­soimaan ja yhdis­te­lemään asioita.

Nyt kun kokoelman lukemi­sesta on jo vieräh­tänyt yli kuukausi, ovat esseet harmil­li­sesti jo aika hyvin kadonneet mielestäni. Ehkä niissä ei lopulta ollut tarpeeksi jotain minulle. Kokoelma on hieman epäta­sa­pai­noinen ja esseet olisivat kenties tarvinneet vielä napakampaa ilmaisua ja samalla vielä enemmän syväl­li­sempää kaivau­tu­mista aihei­siinsa.

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys
Savukeidas 2018
185 s.

Reni Eddo-Lodge: Why I’m No Longer Talking to White People About Race

Eddo-Lodgen kirjan lukemi­sesta on vieräh­tänyt kaikista kauiten aikaa, sillä luin sen loppuun jo viime syyskuussa. Minun oli tarkoitus kirjoittaa siitä oma juttunsa, mutta huomasin, että kirja alkoi kadota mielestäni liian nopeasti ja sitten kirjoit­ta­minen vain jäi. Yritän tässä nyt kuitenkin sanoa siitä muutaman sanasen.

Why I’m No longer Talking to White People About Race on loistava ja tarpeel­lisen provo­soiva nimi tälle kirjalle. Leipä­teks­tissä otetaankin sitten rauhal­li­semmin, mutta kuitenkin vakavin ja perus­telluin äänen­painoin. Teoksessa käsitellään muun muassa Ison-Britannian mustan väestönosan historiaa, raken­teel­lista rasismia, valkoista ylivaltaa ja inter­sek­tio­naa­lista feminismiä britti­läisen yhteis­kunnan näkökul­masta.

Eddo-Lodgen teos oli kiinnos­tavaa luettavaa, mutta se ei mene mielestäni tarpeeksi syvälle aihei­siinsa (jota olisin itse silloin kaivannut), vaan toimii pikem­minkin hyvänä johdan­to­tekstinä kyseisiin aiheisiin. Pidin kuitenkin kovasti britti­läi­sestä näkökul­masta, sillä kirjassa olevia aiheita on käsitelty viime vuosina näkyvimmin lähinnä amerik­ka­lai­sesta näkökul­masta käsin.

Helmet-lukuhaaste 2018: 9. Kirjan kansi on yksivä­rinen

Reni Eddo-Lodge: Why I’m No Longer Talking to White People About Race
Bloomsbury Circus 2017
249 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.