Type and press Enter.

Rachel Cusk: Ääriviivat

Ja samalla tavoin minä olin alkanut nähdä omia pelkojani ja toiveitani heijas­tu­neina itseni ulkopuo­lelle, olin alkanut nähdä toisten ihmisten elämän oman elämäni kommen­taarina. Kun katsoin veneen perhettä, näin sen mitä minulla ei enää ollut: näin toisin sanoen sellaista, mitä ei ollut olemas­sakaan. Nuo ihmiset elivät omassa hetkessään, ja vaikka näin sen, en pystynyt menemään tuohon hetkeen niin kuin en pystynyt kävelemään meitä erottavan veden yli. Ja jos ajatteli noita kahta tapaa elää – elämistä hetkessä ja elämistä sen ulkopuo­lella – niin kumpi niistä oli todel­li­sempi?

Rachel Cuskin Ääriviivat on näennäisen minima­lis­tinen romaani, jossa nainen nimeltä Faye matkustaa Ateenaan opettamaan kirjal­li­suutta ja keskus­telee ihmisten kanssa. Ihmiset avautuvat kerto­jalle ihmis­suh­teistaan, työstään ja identi­tee­tistään ja näiden keskus­te­lujen kautta voi hahmottaa hieman kerto­jankin ääriviivoja, vaikka hän onkin enimmäkseen hiljaa ja passii­vinen. Hän jää ystäviensä, kurssi­lais­tensa ja vento­vie­raiden pitämien monologien varjoon.

Trilogian aloittava Ääriviivat on kiinnostava, erilainen romaani. Siitä on turha etsiä juonta tai tarkkaa henki­lö­hah­mojen kuvausta. Cuskille henki­lö­hahmoa ei ole enää olemassa. Ääriviivat koostuu yhtä aikaa merki­tyk­sel­li­sistä ja merki­tyk­set­tö­mistä keskus­te­luista, joita Faye käy eri ihmisten kanssa heltei­sessä Ateenassa. Tai pikem­minkin Faye kuuntelee, kun muut kertovat, vaikka keskus­telut saattavat välillä peila­takin jollakin tapaa itsensä sivul­li­seksi kokevan Fayen omia kokemuksia.

Ääriviivat on aika trans­sinen lukuko­kemus. Teksti vaatii taval­lista enemmän keskit­ty­mistä, mutta kun sen imuun pääsee, ei haluaisi olla muualla kuin noilla tukah­dut­tavan kuumilla Ateenan kaduilla osana uinti­ret­killä tai keskellä vilkasta ravin­tolaa käytä­vissä keskus­te­luissa. Ihmisten tarinoihin vain uppoaa. Sinne sun tänne rönsyi­levät monologit pitävät sisällään inhimil­lisiä ja univer­saaleja kokemuksia, joiden kautta on mahdol­lista pohtia ihmisyyden eri puolia. Niiden kerto­jilla itsessään ei romaa­nissa ole väliä, vain sillä, mitä ja miten he kertovat.

Nautin Äärivii­voista todella paljon. Se sopi siihen sellaiseen pysäh­ty­neeseen hetkeen, jossa jo valmiiksi olin kun sen luin. Onkin ihanaa, että seuraava osa trilo­giasta, Siirtymä, tulee suomeksi jo ensi keväänä.

Rachel Cusk: Ääriviivat
(Outline, 2014)
Suom. Kaisa Kattelus
S&S 2018, 207 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. ihana että pidit tästä! juuri se pysäh­ty­neisyys ja silti taian­omainen täyte­läisyys teki tästä hienon, unohtu­mat­toman jopa. Cuskilla on mieletön taito tuoda paljon sisältöä näennäi­sesti pieneen tilaan. Seuraavaa osaa kuumei­sesti odottelen jo minäkin!

    1. Kyllä, lyhyy­destään ja yksin­ker­tai­suu­destaan huoli­matta tässä oli paljon merki­tyksiä ja eri tasoja. Tunnel­maltaan myös ihastuttava romaani. Tule kevät pian!