Type and press Enter.

Kätlin Kaldmaa: Islan­nissa ei ole perhosia

Miten ihminen muuttuu toiseksi, kun hänen jokainen solunsa ja jokainen kudok­sensa on omistau­tunut yhdelle asialle, yhdelle ajatuk­selle, yhdelle ihmiselle, miten nainen muuttuu epänai­seksi, miten nainen muuttuu puunpa­la­seksi, omenan­ka­raksi, uimaki­veksi, joka ensin kelluu veden pinnalla ja alkaa sitten kerätä itseensä vettä, suolaa ja aurinkoa muuttuen aina vain paina­vam­maksi, nihkeäm­mäksi, suolai­sem­maksi, suolai­sem­maksi, suolai­sem­maksi, kunnes eräänä päivänä, viikkojen kuluttua, kivi vajoaa puoliksi veden alle, sitten kolme neljän­nestä, tuskin kyeten hengit­tämään, sitten enää pelkkä hengittävä suu on aaltojen yläpuo­lella, ja jo kelluukin hän keskellä vesimassaa.

Ihanan Fabriikki Kustan­nuksen kustantama kaunis­kan­tinen Kätlin Kaldmaan romaani Islan­nissa ei ole perhosia oli Kahden naisen lukupiirin marraskuun kirja, sillä meiltä molem­milta puuttui Helmet-lukuhaas­teesta kohta 8. Baltti­laisen kirjai­lijan kirjoittama kirja. Kaldmaa on kotoisin Virosta, vaikka hänen romaa­ninsa nimensä mukai­sesti Islantiin sijoit­tuukin. Jos ette muuten jo seuraa lukupii­rimme toisen naisen eli Jaanan kirjatube-kanavaa, menkää seuraamaan!

Islan­nissa ei ole perhosia kuvaa usean sukupolven naisia, miehiä ja lapsia. He asuvat kukin omana aikanaan samassa, syrjäi­sessä Islannin kolkassa olevassa valkoi­sessa talossa vuorten juurella, meren rannalla. He rakas­tuvat ja rakas­tavat, katoavat ja purjeh­tivat pois, kertovat tarinoita.

Kaldmaan romaani oli minulle haasteel­linen. Ei niinkään kokeel­li­suu­dessaan tai runol­li­suu­dessaan, vaan epäta­sai­suu­dessaan. Välillä nautin kerron­nasta todella paljon, etenkin kirjan keski­vai­heilla. Siinä on joitakin todella kauniita kohtia (ks. sitaatti), ihanaa kuvausta Islannin luonnosta, maagi­suutta ja hauskaa typogra­fialla leikit­telyä. Kaldmaan tausta runoi­lijana näkyy tekstin rytmissä. Myös kertomus ylisu­ku­pol­vi­sesta naisten sitkey­destä on hieno, kiinnostava teema. Miehiäkin on, mutta he tuntuvat katoavan kuka minnekin.

Välillä Islan­nissa ei ole perhosia on kuitenkin sekava ja tuntuu liian pitkältä. Lopun tarinat suorastaan jo uuvut­tivat. Tulee olo, että kirjan olisi lukenut mielellään tiivis­te­tym­mässä muodossa. Se on huono merkki. En oikein osannut heittäytyä kirjan maailmaan, vaikka siinä onkin paljon minua, asioita, joista kirjal­li­suu­dessa erityi­sesti pidän, kuten hienoja luonto­ku­vauksia, syrjä­seutuja, perheitä ja maagista realismia. Tällä kertaa se ei kuitenkaan auttanut, vaan Kaldmaan teoksesta jää laimea jälkimaku.

Helmet-lukuhaaste 2018: 8. Baltti­laisen kirjai­lijan kirjoittama kirja

Kätlin Kaldmaa: Islan­nissa ei ole perhosia
(Islandil ei ole liblikaid, 2013)
Suom. Outi Hytönen
Fabriikki Kustannus 2017
346 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.