Minna Rytisalo: Rouva C.

Pidin paljon Minna Rytisalon esikois­ro­maa­nista Lempi, se suorastaan yllätti kauneu­dellaan ja varmuu­dellaan. Se oli minusta vuoden 2016 parhaimpia kotimaisia romaaneja. Tänä syksynä Rytisalo teki paluun Rouva C.:llä, uudella histo­rial­li­sella romaa­nillaan, joka kertoo (ja tämä on kehu!) ei yhtään sen vaati­mat­to­mammin kuin Minna Canthin elämästä, fiktion kautta kuitenkin.

Rouva C. kertoo siitä vaiheesta Minna Canthin elämää, joka ei ole parhaiten tunnettua. Parikymp­pinen Minna, tuolloin vielä nimeltään Mina Johansson, muuttaa Kuopiosta Jyväs­kylään opiskel­lakseen juuri perus­te­tussa opetta­ja­se­mi­naa­rissa. Minna saa pian uusia ystäviä ja kiinnittää lopulta luonnon­tieteen lehtori Canthinkin huomion. Kuten tiedämme, Minna ja lehtori Canth menevät myöhemmin naimisiin, pitkähkön kosis­kelun jälkeen. Pääsään­töi­sesti Rouva C. kuvaakin Minnan ja Ferdi­nandin välistä avioliittoa muiden teemojen kuten esimer­kiksi Minnan ja hänen opiske­lu­to­ve­rinsa Floran välisen ystävyyden, arkisen perhe-elämän ja Minnan orastavan yhteis­kun­nal­lisen toiminnan jäädessä pienempään, mutta silti aivan kiinnos­tavaan osaan.

Elämä on arkea ja meteliä ja hiekkaa lattialla mutta silti ei saisi unohtaa katsoa toista, ja Minna huomasi yhtäkkiä, että kun pelkää toisen puolesta, pelkää oikeastaan itsensä puolesta.

Romaanin kannalta valinta keskittyä kuvaamaan juuri Minnan opiske­luaikoja ja avioliittoa on erittäin hyvä idea, sillä se antaa erityisen hyvin tilaa kuvitel­mille ja kenties enemmän vapauksia tai ainakin intoa soveltaa fiktiota oikeasti eläneen henkilön elämään. Ehkä Minnan myöhemmän elämän kuvaa­minen saattaisi asettaa fiktionkin kirjoit­ta­jalle liian kapeat raamit jos kuitenkin haluaisi kuvata asioita suhteel­lisen totuu­den­mu­kai­sesti eikä heittäytyä ihan villiksi, joka toki sekin olisi mahdol­lista, mutta ei välttä­mättä edes kovin kiinnos­tavaa.

Juuri Minnan avioliittoon keskit­ty­minen on aika odotettu ja turval­linen ratkaisu, koska rakkaus­ta­rinat kiinnos­tavat ihmisiä ja ne myyvät. Sijoi­tettuna vielä histo­rial­liseen miljööseen – toimii. Rytisa­lolla on ollut periaat­teessa kaksi mahdol­lista polkua Minnan ja Ferdi­nandin avioliiton kuvauk­selle: tehdä siitä onnel­linen tai onneton. Rytisalo on valinnut poluista ensim­mäisen, joka on sinällään raikas. Helppoahan olisi ollut kirjoittaa aviolii­tosta surkea pakko­rat­kaisu ja Ferdi­nan­dista aviopuo­lisona hirveä. Ihan ongel­ma­tonta Minnan ja Ferdi­nandin välisen suhteen kuvaus ei kuitenkaan ole, sillä rakkaus­tarina on todella sokerinen ja on usein vaarassa keikahtaa liian imeläksi. Ferdi­nan­dissa ei myöskään tunnu olevan mitään vikaa tai säröä, vaikkei sellaista ihmistä taida olla oikeasti olemas­sakaan.

Rytisalo osaa kirjoittaa koukut­tavia, histo­rial­lisia lukuro­maaneja. Hän muistuttaa aiheiltaan ja tyylil­täänkin paljon esimer­kiksi Tommi Kinnusta ja Enni Mustosta, suosittuja histo­rial­listen romaanien kirjoit­tajia. Toivot­ta­vasti Rytisalo jatkaa saman genren parissa, sillä sen hän hallitsee erinomai­sesti. Täytyy kuitenkin myöntää, että pidin lopulta enemmän Lempistä kuin Rouva C.:stä, siinä oli enemmän voimaa.

Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus 2018
367 s.