Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Olen viettänyt koko syksyn ajatte­le­malla naisia yhdessä Mia Kankimäen kanssa. Ensin ajattelin hänen kanssaan tuhat vuotta sitten elänyttä japani­laista hovinaista ja kirjai­lijaa Sei Shōna­gonia ja nyt viimeksi tutki­mus­mat­kai­li­joita ja taitei­li­joita historian varrelta. He ovat kaikki yönaisia: naisia, joita ajatellaan erityi­sesti öisin, kun ei saada unta. Inspi­roivia naisia, jotka ovat olleet tavalla tai toisella poikkeuk­sel­lisia omana aikanaan ja seuranneet intohi­mojaan muiden mieli­pi­teistä piittaa­matta.

Naiset joita ajattelen öisin koostuu periaat­teessa kolmesta osasta: Afrikkaa ja nykyisen Kenian alueella asuneen tanska­laisen kirjai­lijan Karen Blixenin (1885–1962) elämää käsit­te­le­västä alusta, eri puolilla maailmaa matkus­ta­neiden tutki­mus­mat­kai­li­ja­naisten – britti­läinen Isabella Bird (1831–1904), itäval­ta­lainen Ida Pfeiffer (1797–1858), britti­läinen Mary Kingsley (1862–1900), belgialais-ranska­lainen Alexandra David-Néel (1868–1969) ja amerik­ka­lainen Nellie Bly (1864–1922) – vaiheita käsit­te­le­västä keskio­sasta ja lopulta renes­sans­siajan Italiaan – taitei­li­joina Sofonisba Anguissola (n. 1532–1625), Lavinia Fontana (1552–1614), Artemisia Genti­leschi (1593–n. 1654) –, Japaniin – taitei­lijana Yayoi Kusama (1929–) –, ja hieman saksa­laiseen taitei­li­ja­re­si­denssiin keskit­ty­västä loppuo­sasta. Kaikkia teemoja – Afrikkaa, tutki­mus­mat­kai­li­joita, taitei­li­joita – käsitellään suunnilleen yhtä laajasti.

Vaikka teoksessa riittääkin yönaisia (niitä olisi ollut paljon enemmänkin, etenkin tutki­mus­mat­kai­li­joiden puolella, kuten saa huomata), etenkin verrattuna Kankimäen aikai­sempaan kirjaan, missään vaiheessa se ei tuntunut liian runsaalta tai täyteen ahdetulta, vaan juuri sopivalta. Toki Kankimäen yönai­sista lukisi mieluusti vieläkin enemmän, mutta tämä oli sopiva joukko ja sopiva laajuus juuri tähän teokseen.

Minulle syntyi erityinen side tutki­mus­mat­kai­li­ja­naisia kertovaan osioon, sillä löysin siitä hauskoja yhtymä­kohtia itseni ja Kankimäen välillä. Minul­lakin on ollut omat yönaiseni, on oikeastaan yhä edelleen. Tutkin nimittäin jo muutaman (eli kohta jo viiden) vuoden takai­sessa kandin­työssäni kahta Skandi­na­viaan matkus­taneen naisen matka­kirjaa: Mary Wolls­to­nec­raftin kirjeistä koottua teosta Letters Written During a Short Residence in Sweden, Norway, and Denmark (1796) ja Emily Lowen matka­kirjaa Unpro­tected Females in Norway; or, the Pleasantest Way of Travelling There, Passing Through Denmark and Sweden (1857) – joista jälkim­mäinen mainitaan myös tässä Kankimäen kirjassa. Samalla perehdyin yleen­säkin matka­kir­jal­li­suuteen, naisten matkus­ta­miseen ja naisten kirjoit­tamiin matka­kir­joihin, vähän samoihin asioihin mistä Kanki­mä­kikin kirjoittaa. Pohtiessani keiden ja mihin matkus­ta­neiden naisten matka­kirjoja haluaisin tutkia, tulin törmän­neeksi useimpiin Kankimäen yönaisiin. Sattu­malta valitsin kuitenkin toisen kohteen, jota kohti Kankimäki ei itse halunnut edetä, eli vähemmän eksoot­tisen Skandi­navian, sekä toiset, ehkä vähemmän tunnetut ja tutkitut matka­kirjat. Mutta tiedän niin mistä puhut Mia! Matkaavat naiset ovat kiehtovia! Jos koin esikoisesi kohdalla välil­lämme jotain väreilyä, tunnen nyt suorastaan sähköä.

Kun ajattelen Idaa öisin, mielessäni leijuu hänen muoto­ku­vansa, se jossa hän istuu pehmus­tettu bahytti päässään kartta­pallon vieressä. Tässä näette säädyl­lisen vaimoih­misen, Ida tuntuu kuvassa sanovan. Niin, vaikka miten pitkään katsoi­sitte, näette vain ja ainoastaan sen. Mutta tosia­siassa tämä maailma on minun. Verdammt noch mal, olen nähnyt maapallon joka kolkan, ettekä te voineet minua estää.

Vaikka Kankimäen yönaiset, siis lähinnä tutki­mus­mat­kai­lijat, olivat minulle jo entuu­destaan niminä ja joidenkin asioiden osalta tuttuja, ei sillä, tietenkään, ollut merki­tystä. Oli aivan upeaa lukea Kankimäen suhteesta heihin ja hänen ajatuk­sistaan ja tulkin­noistaan heistä. 1800-luvulla matkanneet naiset ovat olleet todella rohkeita ja suorastaan omalaa­tuisia omana aikanaan, erityi­sesti Kankimäen yönaiset. He eivät pelkästään matkus­taneet paikkoihin, joissa juuri kukaan esimer­kiksi länsi­maa­lainen tai länsi­maa­lainen nainen ei ollut aiemmin käynyt tai laittaneet terveyttään ja henkeään alttiiksi matkus­ta­malla karuilla ja käytän­nössä kielle­tyillä alueilla, vaan olivat vieläpä kaikki jo vanhempia, 40–50-vuotiaita naisia. Ja osa heistä matkusti vielä vanhem­pa­nakin tai vähintään suunnitteli uusia matkoja yhä seitse­män­kymp­pisenä – tai jopa kuoli maail­malla. Yksi jälkim­mäisen kohtalon kokeneista ja mieleen­pai­nu­vim­mista yönai­sista on britti­läinen Mary Kingsley, joka matkusteli Afrikassa. Kingsleyn kahdesta julkais­tusta matka­kir­jasta välittyy kuva ihastut­tavan ironi­sesta naisesta, joka ei pelännyt matkustaa yksin Länsi-Afrikan viida­koissa ja meloa syrjäisiä jokia pitkin ihmis­syö­jä­heimon kylän keskelle, jossa sai kohdata katosta roikkuvia ihmis­ruumiin osia ja joutua melkein virta­hevon syömäksi. Ja tämä kaikki jäykässä, mustassa vikto­ri­aa­nisen ajan puvussaan ja korse­tissaan. Mikä nainen!

Taitei­li­ja­naisten myötä kirja saa vain lisää kierroksia. He eivät olleet minulle juurikaan entuu­destaan tuttuja eikä heistä paljoa tiede­täkään (lukuu­not­ta­matta japani­laista Yayoi Kusamaa). Kankimäen tekemät päätelmät ja kuvitelmat kuitenkin kiehtovat. Paljon voi myös arvailla taite­li­joiden teoksista, joita Kankimäki luonnol­li­sesti tulkitsee samalla, kun kertoo taitei­li­joiden elämän­vai­heista ja omasta suhteestaan heihin. Olisi ihana päästä näkemään näiden renes­sas­si­tai­tei­li­joiden teoksia Italiassa. Ehkä vielä joskus. Tai ainakin jos joskus tieni vie sinne suuntaan, haluan yrittää mahduttaa museo­käynnit ohjel­maani. Harmi vain, että yhä edelleen liian monet naistai­tei­li­joiden teokset lojuvat museoiden varas­toissa pääse­mättä ehkä koskaan esille. Varaston uumenissa piiles­ke­levät poten­ti­aa­liset yönaiset, harmil­linen menetys.

Naiset joita ajattelen öisin on Kankimäen esikois­kir­jasta tuttu sekoitus kertovaa tieto­kir­jal­li­suutta, matka­kir­jal­li­suutta, omaelä­mä­kertaa ja päivä­kirjaa. Tällainen konsepti toimii todella hyvin, ainakin jos kirjoittaa yhtä hyvin, kiinnos­ta­vasti ja rehel­li­sesti kuin Kankimäki. Kirjan lopussa on vielä kuvia yönai­sista (valokuvia tutki­mus­mat­kai­li­joista, omakuvat taite­li­joista, pääsään­töi­sesti), joita oli hauska tutkia. Kannattaa kurkistaa myös kansi­lehtien alle. Toivot­ta­vasti saamme lukea Kankimäen matkoista ja yönai­sista vielä lisää tulevai­suu­dessa, sillä taidan olla aikalailla rakas­tunut hänen kirjoi­hinsa.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018
447 s.