Kirjallisuuden ohella musiikki on aina ollut tärkeä asia elämässäni. Joskus teini-iässä ehkä jopa enemmän kuin kirjallisuus, mutta muuten kirjat ovat vieneet voiton. Musiikin kuunteluni on kuitenkin aika kausittaista: joskus olen viikkoja kuuntelematta yhtään mitään, joskus en halua muuta tehdäkään. Rakastan löytää uutta lempimusiikkia, mutta kuuntelen myös aika paljon samoja artisteja kuin kuuntelin joskus alakoulun lopulla. Yksi näistä jälkimmäisistä on vuosina 1994–2001 musiikkia tehnyt Ultra Bra.
En tarkalleen muista, milloin ja miksi rakastuin Ultra Brahan. Sen täytyi olla niihin aikoihin, kun bändi alkoi laittaa soittimiaan kasaan eli vuoden 2001 nurkilla. Olen silloin ollut 11–12-vuotias eli alakoulun viimeisillä luokilla. Ikäni vuoksi en ymmärtänyt silloin lähellekään kaikkia Ultra Bran kappaleiden merkityksiä, vaan ne ovat auenneet minulle vasta myöhemmin. Jokin tuossa bändissä tuntui kuitenkin jo silloin erilaiselta ja coolilta – ja sellaiselta se muuten tuntuu yhä edelleen. En tiedä, mihin Ultra Brata voisi edes vähänkään verrata! Yhtyeen musiikki on siis kulkenut mukanani enemmän tai vähemmän pian jo kaksikymmentä vuotta, joten yhtyeestä äskettäin julkaistu bändielämäkerta Ultra Bra – Sokeana hetkenä tuntui heti kiinnostavalta.
Sokeana hetkenä on kirjoitettu todella vetävästi. Se etenee kronologisesti yhtyeen jäsenten lapsuudesta Ultra Bran perustamiseen ja yhtyeen kultavuosista sen lopettamiseen, mutta välillä palataan johonkin menneeseen tapahtumaan, jolla on ollut jokin merkitys myöhemmälle. Kirja on rakennettu pitkälti yhtyeen jäsenten ja heidän lähipiirinsä haastatteluiden perusteella, joten kirjassa on hyvin kertova tyyli. Saman tyylin vuoksi ainakin minulle aiemmin vähän vierailta tuntuneet yhtyeen jäsenet (ja siis kaikki jäsenet, eivät vain tietyt) tulivat tavallaan läheisemmiksi, inhimillisemmiksi. Ultra Brahan yhtyeenä ja heidän musiikkiinsa liittyvien asioiden lisäksi oli mielenkiintoista kuulla yhtyeen jäsenten lapsuudesta ja nuoruudesta sekä ystävyys- ja parisuhteista. Mikään paljastuskirja Sokeana hetkenä ei kuitenkaan (onneksi) ole, vaan yhtyeen jäsenten elämät jäävät pitkälti edelleen vain heille itselleen.
Silti tuhatkaan soittajaa ei riitä, jos musiikissa ei ole ajatusta. Ultra Bran syvin olemus ei ollut suuruudenhulluus vaan kappaleet, jotka saivat elämän tuntumaan suurelta. Olli Virtaperko sanoo, että siitä sai kiittää Koskisen ja Sinnemäen yhteistyötä. Kappaleet jäävät mieleen, koska Koskinen osasi rakentaa tarpeeksi suuria sävellyksiä kannattelemaan Sinnemäen arkipäivän havaintoja.
Mielenkiintoisinta kirjassa ovat kuvaukset Ultra Bran kappaleiden taustoista ja tekovaiheista. Tiesin toki, että useimmat Ultra Bran kappaleet on sanoittanut Anni Sinnemäki, mutta jotenkin en ole koskaan tullut ajatelleeksi, miten iso rooli hänellä oikeasti oli yhtyeen sanoittajana. Oli ihanaa lukea, minkälaisia tarinoita eri kappaleiden sanoitusten taustalla on. Ne ovat yleensä varsin arkipäiväisiä, sillä Sinnemäki ammensi niihin paljon omasta elämästään ja näkemistään maisemista. Juuri kauniit, yksinkertaiset, mutta silti merkitykselliset sanoitukset, jotka on laadittu ensin runoiksi, ovat minusta Ultra Brassa parasta.
Kerkko Koskinen, jonka kanssa Sinnemäki oli Ultra Bran aikaan naimisissa, taas hoiti kappaleiden sävellys- ja sovituspuolen pitkälti yksinään. Aika harvalla yhtyeen jäsenellä tuntuu olleen siinä paljoa sananvaltaa, mutta toisaalta moni myös jätti mielellään sen kaiken lahjakkaan, mutta omapäisen Koskisen hoidettavaksi. Toisaalta Koskisen kova ja määräilevä johtamistyyli, joka oli ristiriidassa muiden bändin jäsenten (etenkin komppiryhmän) haluun osallistua myöhemmin enemmän sävellys- ja sovittamistyöhön, saattoi olla yksi syy siihen, miksi Ultra Bra päätti vuonna 2001 lopettaa musiikin tekemisen. Yli kymmenen hengen yhtyeen koossa pitäminen ja jokaisen mielipiteen kuunteleminen on haastava tehtävä.
Sokeana hetkenä nauratti, vakavoitti ja vähän itkettikin. Se on täynnä hauskoja tapahtumia ja faktoja yhtyeen uran varrelta. Tiesitkö esimerkiksi, mistä Ultra Bra on saanut nimensä? Laulajat Terhi Kokkonen ja Anna Tulusto hihkaisivat sen yhtä aikaa auton takapenkillä, sillä molemmilla oli päällään 1990-luvulla suositut Gossardin Ultrabra ‑malliset rintaliivit. Nimen keksiminen olikin ihan paikallaan, sillä aiemmin Ultra Bran esiaste Kerkko Koskinen Ensemble ei olisi näyttänyt hyvältä levynkannessa ja taipuikin jo kerran erään keikkapaikan mainoksessa muotoon “Kerppo Koskinen Ensenpeli”.
Sokeana hetkenä on varmasti kiinnostavaa luettavaa yhtyeen faneille, mutta suosittelen sitä myös muille hyvin kirjoitetuista bändielämäkerroista kiinnostuneille.
Mikä on muuten sinun lempikappaleesi Ultra Bralta? Minä rakastan erityisesti kappaleita Sokeana hetkenä, Minä suojelen sinua kaikelta, Kahdeksanvuotiaana, Vesireittejä ja Heikko valo. Kaikki Sinnemäen ihania sanoituksia.
Muissa blogeissa: Lumiomena ja Kirjanmerkkinä lentolippu.
Helmet-lukuhaaste 2018: 20. Taiteilijaelämäkerta
Ville Similä & Mervi Vuorela: Ultra Bra – Sokeana hetkenä
WSOY 2018
339 s.
2 comments
Kiitos kirjavinkistä! Minä en ole koskaan kuulunut Utra Bran faneihin, mutta jotain mahtavaa ja koskettavaa heidän biiseissään kuitenkin on. Huomaan, että moni kappaleista herättää nyt vanhempana ihan uudenlaisia fiiliksiä kuin nuorena. Tämänhetkinen suosikkikappaleeni on “Jäätelöauto”.
Minullakin fanituksen määrä on vaihdellut vuosien aikana, joskus taisi olla jopa useamman vuoden tauko, etten yhtyettä juuri edes kuunnellut. Mutta kun sitten alkaa taas kuunnella enemmän, kuulostavat kappaleet aina yhtä tuoreilta. Yhtyeen tyyli on myös sellainen, ettei se varmaan koskaan vanhene, ja se on niin omanlaisensa!
Ja suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi, vaikkei fani olisikaan.