Valitsin Piia Leinon Taivaan Kahden naisen lukupiirimme syyskuun kirjaksi. Muistelen, että olisimme ystäväni Jaanan (joka muuten aloitti vastikään booktube- eli kirjatubekanavan, käykää tilaamassa, Jaanaa on ihana kuunnella!) kanssa olleet reilun vuoden kestäneen lukupiirimme aikana lähes aina suhteellisen samaa mieltä lukemistamme kirjoista. Leinon kirjan suhteen kävi kuitenkin toisin: Jaana ensin vähän säikähti valintaani, sillä hän on aina pitänyt dystopioita liian pelottavina, ja minä taas valitsijan roolissa olin tietysti lähtökohtaisesti hyvin kiinnostunut Leinon teoksesta. Lopulta olimme melko päinvastaista mieltä alkuun nähden, sillä Jaana yllätyksekseen pitikin kirjasta paljon, mutta minä jouduin pettymään. Tällä kertaa olikin siis erityisen värikäs lukupiirikeskustelu!
Taivas sijoittuu vuoden 2058 Helsinkiin. Kaupunkilaiset on vallannut outo lamaannus, mikään ei tunnu enää miltään. Ne ihmiset, jotka kykenevät työskentelemään, työskentelevät pääasiassa neljän seinän sisällä, ja toiset asuvat kadulla kerjäämässä. Kukaan ei juuri puhu kenellekään, lapsia ei enää synny. On kuin koko kaupungista olisi kadonnut kaikki värit ja riemu, tilalla on vain tasaisen tylsä harmaa ja ilottomuus. Kaiken takana on kaupunkia hallitseva Valo.
Yliopistolla (sellainenkin vielä on) tutkijana työskentelevä Akseli yrittää selvittää, mistä lamaannus voisi johtua, mutta heikoin tuloksin. Mieluiten hän viettäisi kaiken aikansa Taivaassa, virtuaalitilassa, jossa vanha, kaunis maailma on osittain yhä olemassa. Akselin “taivasaika” on kuitenkin rajattua, niin kuin useimmilla sinne pääsevillä kansalaisilla. Köyhimmillä koko mahdollisuutta ei edes ole. Kaikeksi onneksi Akseli saa tutkimustensa vuoksi rajattomat käyttöoikeudet Taivaaseen ja tapaa siellä Iinan, naisen, joka on olemassa myös reaalimaailmassa. Akseli ehdottaa Iinalle tapaamista, joka tulee muuttamaan molempien elämän.
Taivaan miljöö on ankea, mutta kiehtova. Ikävällä tavalla tosin. Ilmasto on muuttunut, kaupunki on puhdistettu kaikista muista paitsi kantasuomalaisista ja toisen sisällissodan jälkeen valtaa pitää kansallismielinen ryhmä. Koska harva käy enää normaaleissa töissä tai viettää aikaansa kaupungilla, on koko kaupunki alkanut rapistua ja raunioitua. Kukaan ei käytä enää suurinta osaa rakennuksista. Osa väestöstä on sisällissodan aikoihin paennut pois kaupungista, muualle Suomeen, jossa asiat ovat ehkä toisin, paremmin. Niin myös osa Iinan perheestä.
Leinon kuvittelema maailma on toteutettu hyvin, tosin kovin omaperäiseltä se ei tunnu. En tiedä, onko vika lukijassa, mutta aika monet dystopiat tuntuvat sijoittuvan aika samanlaisiin maailmoihin ja kuvioihin. Oli miten oli, romaanin alku vei minut hyvin mukanaan. Se jättää asioita aika paljon avoimeksi, ei selitä maailmaansa puhki, mistä pidin. Mutta: en voinut sietää romaanin henkilöhahmoja. Joskus ärsyttävät hahmot jopa ihastuttavat ärsyttävyydellään, mutta ei Taivaassa.
Kaikki se ärsytys alkaa Akselista, joka tutustuttuaan virtuaalitilassa Iinaan haluaa tavata naisen seuraavaksi oikeassa elämässä. Akselille tarjoutuu tähän sopiva mahdollisuus erään tutkimukseensa liittyvän asian myötä, mutta oikeasti hänen motiivinsa on vain saada Iina kellistettyä sänkyynsä. Ok, erään asian vuoksi Akselin nukuksissa olleet seksuaaliset halut heräävät, missä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä tai väärää. Iinan kanssa panemaan pääseminen on kuitenkin Akselin ainoa päämäärä, johon hän pyrkii hinnalla millä hyvänsä ja valehtelemalla Iinalle koko ajan. Kun Akseli sitten tilaisuuden tullen suorastaan vaanii Iinaa, Iina tajuaa tilanteen ja kysyy kauhuissaan, että huijasiko Akseli häntä, että Iina suostuisi raiskattavaksi, ja Akseli toteaa: “Ei! En minä väkisin. Vain jos tahdot.” Iina ryntää ulos, mutta tuleekin jo minuutin päästä tulokseen, että hetkinen, taidanpa mennäkin takaisin, koska mikä ettei, voisihan sitä sittenkin. Anteeksi mitä!
Kusipäiset henkilöhahmot eivät sinänsä tee mistään romaanista vielä huonoa, mutta Akseli on tyyppi, jota en todellakaan sietäisi oikeassa elämässä saati jaksa romaanissa, varsinkaan päähenkilönä. Myöhemmässäkin vaiheessa Akseli suhtautuu Iinaan ja tämän suhteisiin ja tekemisiin todella mustasukkaisesti, joten mistään yksittäisestä asiasta ei ole kyse. Ehkä henkilöiden käytöstä voi perustella sillä, että he ovat eläneet melkein koko ikänsä lamaantuneessa Valon kaupungissa eivätkä enää tiedä, miten käyttäytyä kunnolla, mutta kun on se melkein. Toisissa yhteyksissä tulee ilmi, että he muistavat ajan ennen sisällissotaa, ennen lamaannusta.
Rikkinäisessä maailmassa ihmisetkin ovat todennäköisesti rikki, mutta Taivaaseen olisi silti sopinut paremmin kauniit päähenkilöt kontrastiksi ankealle kaupungille. Se olisi sopinut paremmin yhteen myös lopun kanssa.
Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kulttuuri kukoistaa, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kosminen K, Mitä luimme kerran, Kirjaluotsi, Eniten minua kiinnostaa tie ja Kujerruksia.
Helmet-lukuhaaste 2018: 44. Kirja liittyy johonkin peliin
Piia Leino: Taivas
S&S 2017
250 s.
2 comments
Aika samanlaisissa mietteissä itsekin tämän kanssa olin! Hahmot olivat kömpelöitä siinä mielessä, etteivät ne oikein missään vaiheessa käyttäytyneet johdonmukaisesti. Toki tietynlainen epäjohdonmukaisuus on vain inhimillistä, mutta näistä ei edes sellaista fiilistä tullut, vaan ennemminkin epäuskottavaa tunnelmaa. Ja samoin kuin sinä, pidin myös tätä asetelmaa jo vähän liiankin tuttuna ja turvallisena, suoraan muista kirjoista lainattuna, joten siinä suuressa lamaannuksessakaan ei oikein onnistuttu luomaan mitään uutta ja omaperäistä. Harmi, kirjan lähtökohta kun tuntui varsin kiinnostavalta, siinä olisi voinut olla aineksia enempäänkin!
Kyllä, ärsyttävyytensä lisäksi hahmot olivat minustakin vielä jotenkin omituisia, eivät kovin luonnollisia. Taivas (siis se virtuaalitila) oli konseptina mielenkiintoinen ja sen rooli olisi voinut olla tässä kirjassa isompikin. Harmi tosiaan, mutta toivottavasti Leinolta julkaistaan vielä lisää, hän osaa kirjoittaa!