Type and press Enter.

Loppu­vuoden täydeltä tieto­kir­jal­li­suutta

Jostain syystä kotiini on kertynyt lyhyen ajan sisällä korkea pino tieto­kir­jal­li­suutta, niin uutta kuin vähän vanhem­paakin. Olen koko vuoden ajan ollut todella hurah­tanut tieto­kir­joihin, mutta ilmei­sesti syksyt ovat kaikkein pahinta aikaa. Miten minusta nimittäin tuntuu siltä, että tämä hurahdus alkoi viime syksynä ja syypää taisi olla Bea Uusman aivan ihana Naparetki – Minun rakkaus­ta­rinani? Nyt on kieltä­mättä myös julkaistu todella kiinnos­tavan oloisia tieto­kirjoja ja niiden innoit­tamana olen klikkaillut kirjaston varaus­hyllyyn myös vähän vanhem­paakin kirjal­li­suutta.

Ajattelin siis pyhittää lokakuun lähes pelkästään tieto­kir­jal­li­suu­delle. Kirjoja vain on kertynyt niin paljon, etten mitenkään ehdi lukea niitä kaikkia yhden kuukauden aikana, joten enköhän jatka tieto­kir­jojen parissa vielä marras- ja joulu­kuus­sakin, ellen nyt vallan kyllästy ja janoa vain fiktiota loppu­vuoden ajan. No, tiedän lukevani ainakin yhden romaanin, sillä Minna Rytisalon Rouva C. on Kahden naisen lukupii­rimme lokakuun kirja.

Mitä lokakuun tai peräti loppu­vuoden tieto­kir­jal­li­suuden pinosta sitten löytyy? Luen tällä hetkellä kahta tieto­kirjaa: Ville Similän ja Mervi Vuorelan kirjoit­tamaa bändi­his­to­riikkia Ultra Bra – Sokeana hetkenä, joka on ollut aivan mainio! Olen ihan Ultra Bra ‑fani. Töissä on kulkenut mukana Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ja mietinpä vain, miksi luen sitä vasta nyt. Se kertoo ajasta, jolloin Kankimäki jättää 38-vuotiaana päivä­työnsä ja lähtee Japaniin jäljit­tämään tuhat vuotta sitten elänyttä hovinaista ja kirjai­lijaa Sei Shona­gonia, johon hän suhtautuu pakko­miel­tei­sesti. Tulee aivan jo edellä mainittu Bea Uusman Naparetki mieleen!

Näiden jälkeen ajattelin siirtyä Kankimäen aivan vasta julkaistuun toiseen kirjaan Naiset joita ajattelen öisin, jossa Kankimäki lähtee naistut­ki­mus­mat­kai­li­joiden perässä Afrikkaan. En tiedä, mikä voisi kuulostaa kiehto­vam­malta! Paitsi ehkä kaikki nämä muut pinossa olevat kirjat. Vastikään on julkaistu myös Tara Westo­verin Opintiellä, joka on muistelma, jossa Westover kertoo elämästään perheessä, joka uskoi maail­man­loppuun ja halveksi koulu­tusta, ja miten hän vartut­tuaan jätti tuon elämän, ja Krista Launosen Ofelian suru, joka puolestaan on kirjai­lijan omakoh­tainen kertomus taiteesta sekä surusta ja siitä toipu­mi­sesta.

Omassa hyllyssäni ovat jo tovin olleet Pénélope Bagieun merkit­tä­vistä naisista kertova sarja­ku­va­kirja Brazen: Rebel Ladies Who Rocked the World. Näyttää aivan ihanalta ja hei, mukana on Tove Jansson! Olivia Laingin hyvin kehuttu, yksinäi­syy­destä ja taiteesta kertova The Lonely City on myös odotellut vuoroaan ihan luvat­toman kauan. Minua kiinnos­tai­sivat myös Laingin muut teokset, mutta en anna itselleni lupaa edes katsoa niihin päin ennen kuin olen lukenut The Lonely Cityn.

Minua kiinnos­taisi lukea myös muutama sukupuo­li­suuteen ja seksu­aa­li­suuteen liittyvä tieto­kirja. Kirsi Vainio-Korhosen Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksi­työ­läiset 1800-luvun alun Suomessa ja Katja Tikan, Iisa Aaltosen ja Elina Maaniityn Punaisten lyhtyjen Helsinki – Prosti­tuutio pääkau­pungin histo­riassa kertovat prosti­tuution histo­riasta Turussa ja Helsin­gissä. Olen joskus tenttinyt jonkin kolmannen aihepiiriin liittyvän kirjan ja se oli todella mielen­kiin­toinen!

Kun luin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin ‑trilogian, minussa heräsi halu lukea jokin kirja aidsin histo­riasta. Sain blogga­ja­kol­le­galta (anteeksi, en muista enää keneltä!) vinkin Hanna Nikkasen ja Antti Järven teoksesta Karan­teeni – Kuinka aids saapui Suomeen. Joskus kestää tarttua suosi­tuksiin. Samaan syssyyn lainasin kirjas­tosta Valdemar Melankon kirjeiden muotoon kirjoi­tetun teoksen Puisto­homot, joka on raportti homomiesten seksu­aa­li­sesta käyttäy­ty­mi­sestä 1960-luvun Helsin­gissä.

Vielä nelikko, jonka ajattelin sopivan erityisen hyvin tähän vuoden­aikaan. Vaikutuin syvästi kesällä lukemastani Svetlana Aleksi­je­vitšin repor­taa­si­mai­sesta kirjasta Sodalla ei ole naisen kasvoja, jossa puna-armei­jassa toisen maail­man­sodan aikaan palvelleet naiset kertovat kokemuk­sistaan sodassa. Sen jälkeen luen mitä vain Aleksi­je­vitšilta! Pari vuotta sitten laajen­nettu ja uudis­tettu laitos teoksesta Tšerno­by­lista nousee rukous ja tänä syksynä julkaistu Neuvos­toih­misen loppu kuuluvat molemmat syksyn tavoit­tei­siini, vaikka hirvittää jo valmiiksi.

Syksyyn sopivaa luettavaa on erityi­sesti myös Michelle McNamaran hitiksi noussut I’ll Be Gone in the Dark, joka kertoo McNamaran pakko­miel­teestä Golden State Killer ‑nimellä tunnettuun mieheen, joka raiskasi ja murhasi 1970- ja 1980-luvun Kalifor­niassa vähintään kymmeniä naisia. Kirja sai julki­suutta, kun sarja­mur­haaja saatiin lopulta kiinni viime keväänä, ilmei­sesti osittain McNamaran tutki­musten ansiosta. Valitet­ta­vasti McNamara ei ehtinyt kuulla pidätyk­sestä, sillä hän menehtyi jo vuonna 2016. Kirjan viimeisteli hänen miehensä Patton Oswalt. Viimeisenä mutta ei vähäi­simpänä haluaisin lukea vielä tämän vuoden puolella Susan Owensin teoksen The Ghost : A Cultural History, joka nimensä mukai­sesti kertoo aaveiden kulttuu­ri­his­to­riasta Britan­niassa. Sopivaa luettavaa etenkin Hallowee­niksi.

Kertokaa, mikä on teidän mieles­tänne maailman paras tieto­kirja!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Marras­kuussa hyvä jatkaa Non-Fiction November haasteen parissa — mulla jää yleensä aina lukuhaasteet kesken, mutta tuon saan aina suori­tettua loppuun kunnialla. :)

    1. Ai niin, olin ihan unohtanut koko Non-Fiction Novem­berin, kiitos muistu­tuk­sesta! :) Ehdot­to­masti olen siinä mukana, vaikka varmasti kauno­kir­jal­li­suut­takin tulee marraskuun aikana luettua. Vielä en ole ehtinyt näitä kaikkia jutun kirjoja luettua :D