Type and press Enter.

3 x kesän kevyet : Kirjo­sieppo, Niin kuin me olisimme kauniita & Onnel­liset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Kesän aikana luin kolme kevyttä ja viihteel­listä romaania. Kepeä viihde­kir­jal­lisuus ei ole heiniäni, mutta joskus tekee vain mieli nollata aivot. Olin myös utelias tietämään, millaista viihde­kir­jal­li­suutta juuri nyt julkaistaan, sillä luen sitä niin vähän. Seuraa­vassa lyhyesti tästä kolmi­kosta, jonka sain itselleni kesällä ennakkoon. Kaikki kirjat löytyvät jo kauppojen ja kirjas­tojen hyllyiltä.

Hanna Velling: Kirjo­sieppo

Mitä tapahtuu, kun vakiin­tunut parisuhde päättyy yllättäen? Velling on tarttunut esikois­ro­maa­nissaan tuttuun aiheeseen viihteel­lisen ja romant­tisen romaanin keinoin, ja kertoo päähen­ki­lönsä Annan kautta, miten elämä jatkuu, kun jäljelle jäävät pieni lapsi, koira, vuokra-asunto, yt-neuvot­telut ja särkynyt sydän.

Kepeä ote, lyhyet luvut ja yksin­ker­tainen kieli saavat sivut kääntymään nopeasti, mutta mitään omape­räistä tai erityisen mieleen­pai­nuvaa romaani ei sisällä. Tarina unohtuu saman tien kun suljen kirjan kannet, henki­lö­hahmot ovat yksin­ker­taisia, huvit­ta­vankin naiiveja, eikä heidän välisensä dialogi ole oikein missään välissä uskot­tavaa.

Ehkä Kirjo­sieppo maistuu hyvin viihde­kir­jal­li­suuden ystäville, mutta muiden kannattaa kiertää se kohta­laisen etäisyyden päästä.

Muissa blogeissa: Mitä luimme kerranKirjakko ruispel­lossaRakkau­desta kirjoihinKirja vieköön!Hemulin kirja­hylly.

Helmet-lukuhaaste 2018: 11. Kirjassa käy hyvin

Hanna Velling: Kirjo­sieppo
Bazar 2018, 252 s.

Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita

Phillipsin romaani täytti kesän jännä­ri­kiin­tiöni. Kyllä, se täyttyy jo yhdellä kirjalla, ja vuoteen mahtuu maksi­missaan pari lisää. Niin kuin me olisimme kauniita (nimi, jonka merki­tystä en ymmärrä, vaikka saatet­tiinhan sitä toki avata jossain välissä kirjaa, en vain enää muista) on klaustro­fo­bisia tunte­muksia aiheuttava jännäri, jonka tapah­tumat sijoit­tuvat vain muutamaan tuntiin eläin­tarhan aitojen sisäpuo­lelle.

Joan ja hänen nelivuotias poikansa ovat lähdössä eläin­tar­hasta kotiin juuri sen sulke­mi­saikaan, mutta portilla oleva näky saa Joanin kääntymään takaisin ja piilou­tumaan. Pystyykö hän suoje­lemaan poikaansa niin kauan aikaa kuin tarvitsee? Pysty­vätkö he olemaan piilossa?

Niin kuin me olisimme kauniita vaikuttaa lupaa­valta ja jännit­tä­vältä, mutta se lässähtää nopeasti. Romaaniin, jossa suurim­maksi osaksi vain piiles­kellään pienen lapsen kanssa, on vaikea saada aikaan jänni­tettä eikä sitä löydy tästäkään. Kolme­sataa sivua on yksin­ker­tai­sesti liikaa; tarina olisi paljon tehok­kaampi novel­li­mit­taisena. Ja sitten kun romaa­nissa lopulta tapahtuu jotain, se ei onnistu yllät­tämään.

Muissa blogeissa: Kirja­pöllön huhuilujaKirjan pauloissaKirja­säh­kö­käyräOksan hyllyltä.

Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita
Suom. Jaakko Kankaanpää
S&S 2018, 304 s.

Agnès Martin-Lugand: Onnel­liset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Ranska­laisen Dianen mies ja tytär ovat kuolleet vuosi sitten auto-onnet­to­muu­dessa ja Diane on ollut siitä asti sulkeu­tu­neena neljän seinän sisälle. Lopulta hän havahtuu ja päättää muuttaa Irlantiin, jonne hänen miehensä olisi niin kovasti halunnut viedä perheensä. Ihastuttava ja pieni irlan­ti­laiskylä sulkee Dianen lempeästi sylei­lyynsä, mutta sitten naapu­rissa asustava harvi­naisen töykeä­käy­tök­sinen valoku­vaa­jamies ottaa Dianen silmä­ti­kukseen. Dianen on vastattava samalla mitalla.

Martin-Lugandin romaanin nimestä voi helposti päätellä minkä­laista kirjal­li­suutta se edustaa. Nimi on imelä, mutta alun perus­teella kuvit­telin jo löytä­neeni itselleni sopivan viihde­kirjan. Päähenkilö ei alussa vaikut­tanut ihan aivot­to­malta ja dialogi oli välillä jopa ihan nokkelaa ja tietysti Ranska ja Irlanti! Mutta kun päästiin sinne Irlantiin, juoni alkoi muotoutua hyvin ennalta-arvat­ta­vaksi ja liian saippua­sar­ja­mai­seksi. Dianen aivotkin putosivat varmaan lento­mat­kalla Ranskasta Irlantiin.

Ja jos etsit romaania, jossa todella on kyse kirjoista ja lukemi­sesta, tämä ei ole nimestään huoli­matta oikea valinta: päähenkilö vain omistaa Ranskassa saman­ni­misen kirja­kah­vilan ja valtaosa tapah­tu­mista sijoittuu Irlantiin. Lisäksi kirjassa tupakoidaan ihan liian paljon.

Muissa blogeissa: Kirja­säh­kö­käyräLeena LumiJärjellä ja tunteellaKirja­kaapin kummitusKirja vieköön!

Agnès Martin-Lugand: Onnel­liset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Suom. Kirsi Tanner
Bazar 2018, 218 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Mää just lainasin ton Onnel­liset ihmiset jne:n. Katotaanpa mitä minä siitä sitten tykkään!

    1. Toivotaan, että se sopii sinulle paremmin! Olihan se tietysti dramaat­ti­suu­dessaan ihan viihdyttävä ja hauska :D

  2. Me ollaan luettu kesällä samoja kirjoja (tuon Martin-Lugandin kirjan tosin jätin väliin vilkais­tuani kahta ekaa sivua)! :)

    Minun kohdallani Niin kuin me olisimme kauniita -romaanin jännite toimi. Itsekin ihmet­telin kirjan alussa, miten ko. tilan­teesta saa niin pitkän romaanin, mutta olihan siinä sitten niitä käänteitä ja vähän uusia henki­löitä tuli mukaan. Romaanin nimi tuli sen yhden sekon mietteistä, jotain tyyliin että jotkut katosvat kanssaih­mi­siään ”niin kuin me olisimme kauniita”, ja tämä reppana ei siis nähnyt ihmisiä niin.

    Kirjo­sie­pos­takin pidin, simppeli mutta symppis!

    1. Kirjo­sieppo oli näistä mun inhokki :D Ja joo, Niin kuin me olisimme kauniita -romaanin jännite voi toimia toisille. Näkisin sen itse ehkä paremmin elokuvana. Kiitos nimen avaami­sesta, mulla meni se ihan ohi :D

  3. Laura, minä en vain tajua, miksi ihastuin tuohon kevyehköön Onnel­liset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Olen jopa ostanut sitä lahjaksi ystävilleni. Aika erilaista kuin mitä yleensä luen, mutta hirveän virkis­tävää. Kaksi ‘pöllöä’ henkilöä vähän kuten Scarlett ja Rhett. Mutta tietysti minuun vaikutti myös, että tarina tapahtui Irlan­nissa. Vaikka toisaalta olen kallellani ranska­laiseen kirjal­li­suuteen osaamatta sitä mitenkään perus­tella…

    Luin just eilen illalla jostain aikakaus­leh­destä tämän olevan lukijoiden suosikki. Harmi, että en ottanut lehteä muistiin, sillä lukaisin nopsasti monta lehteä väsyneenä pitkältä viikon­lo­pulta palattua.

    1. Onnel­listen ihmisten alku vei minutkin hyvin mukanaan, mutta sitten alkoi mennä överiksi. Saattaa se kuitenkin olla minunkin ”suosikkini” (tai vähiten inhokki!) näistä kolmesta, höpsöy­dessään lopulta ihan viihdyttävä ja hauska :D Joskus sitä vain tarvitsee jotain erityisen viihdyt­tävää ja kevyttä.

  4. Minä olen kolmi­kostasi lukenut kaksi ja aika saman­kal­taisiin tunnelmiin jäin kuin sinä. Kirjo­siepon dialogin kankeus pisti silmään ja Onnel­liset jne. puolestaan jäi mieleen tähänas­tisen vuoden huonoimpana lukuko­ke­muksena. Toivot­ta­vasti sen huonompaa ei eteen enää osu, ainakaan tänä vuonna.

    1. O-ou, sori Onnel­liset :D Mä tässä pohdin just ylemmis­säkin kommen­teissa, että Onnel­liset saattoi olla musta jopa paras näistä kolmesta! Mutta enemmän sillä tavalla, että se oli jo niin huono ja huvittava, että se oli jo ihan viihdyttävä :D