Type and press Enter.

Svetlana Aleksi­jevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja

– Usein hauta­simme kaatuneet metsään, puiden alle… Näiden tammien alle. Näiden koivujen… En vieläkään voi mennä metsään. Etenkään sellaiseen, jossa kasvaa vanhoja tammia tai koivuja… Sellai­sissa paikoissa en pysty olemaan…”
Olga Vasil­jevna Korž, ratsu­vä­kies­kadroonan lääkin­tä­aliup­seeri

Jos mietitään vaikut­ta­vimpia kirjoja, jotka olen tähän mennessä elämääni lukenut, Svetlana Aleksi­je­vitšin Sodalla ei ole naisen kasvoja kuuluu tuohon joukkoon. Kirkkaasti. Sitä, mistä vaikut­tavuus nousee, on välillä vaikea pukea sanoiksi. Aleksi­je­vitšin kirjan kohdalla vaikutuin eniten sen muodosta. Sodalla ei ole naisen kasvoja voisi kuvailla dokumen­taa­ri­seksi romaa­niksi tai journa­lis­ti­seksi repor­taa­siksi. Ensim­mäi­sessä termissä sana romaani on vaikea, sillä eihän Aleksi­je­vitšin teos romaani ole, vaan siinä on kyse aivan oikeista ihmisistä ja heidän muistoistaan. Ne on vain puettu hieman romaa­ni­maiseen muotoon. Toinen termi taas ei ole riittävä, sillä tämä teos on enemmän kuin repor­taasi. Aleksi­jevitš kirjoittaa sielujen ja tunteiden historiaa.

Aleksi­jevitš kiersi vuosien 1978–2004 välillä haastat­te­le­massa puna-armei­jassa toisen maail­man­sodan aikaan palvel­leita naisia. Hän nauhoitti keskus­telut ja kokosi ne kirjaksi. Sodalla ei ole naisen kasvoja on kuin suuri kuoro, jossa naisten äänet osin sekoit­tuvat toisiinsa, mutta saman­ai­kai­sesti ne kertovat aivan ainut­laa­tui­sista kokemuk­sista. Useille naisille on yhteistä heidän vilpitön intonsa ja palava isänmaal­li­suuden tunteensa sotaan lähdet­täessä. Monet halusivat suoraan etulinjaan, sotimaan siinä missä miehetkin, ja osa sinne myös pääsi. Yhteensä puna-armei­jassa palveli noin 800 000 naista, hyvin erilai­sissa tehtä­vissä. Useita haasta­tel­luista yhdistää myös viimeistään sodan jälkeen noussut inho sotaa ja tappa­mista kohtaan. Useat naisista eivät myöskään saaneet minkään­laista arvos­tusta osakseen sodan jälkeen. Heidät saatettiin palkita kunnia­merkein, mutta unohdettiin sitten. Heitä saatettiin jopa hyljeksiä, sillä kukapa nyt haluaisi tehdä tarkempaa tutta­vuutta sodassa palvelleen naisen kanssa, sehän on EPÄNAISELLISTA, suorastaan LUONNOTONTA. Sota on aina ollut miesten kokemus.

Naisten sodalla on omat värinsä, omat tuoksunsa, oma valonsa ja omat tunteensa. Omat sanansa. Siinä ei ole sanka­reita tai uskomat­tomia urotekoja. Siinä on vain ihmisiä omassa epäin­hi­mil­lisen inhimil­li­sessä toimessaan.”

Aleksi­jevitš on tehnyt mielet­tömän työn haasta­tel­lessaan lukemat­tomia sodassa palvel­leita naisia. Kuten yllä oleva sitaatti kertoo, naisten muistot keskit­tyvät harvemmin sanka­reihin tai urote­koihin. Muistoissa on tietyn­laista lämpöä, paljon yksityis­kohtia, sellaisia, joita ei ehkä oleta kuule­vansa kysyt­täessä sodasta. Taivaalta tippuvia lintuja, aurin­gossa hohtavia kamomil­la­niittyjä, korvissa soiva vehnän havina. Kauniisti kuvattuja asioita. Siltikään kirjasta ei tule olo, että tässä jotenkin glori­fioidaan sotaa, ei missään nimessä. Kauniiden asioiden rinnalla kulkee myös ne järkyt­tävät asiat. Oikeasti aivan hirveät, sellaiset, jotka tekevät pahaa ja tuntuu hirveältä jatkaa, mutta silti on pakko jatkaa, koska haluaa antaa kaikille naisille mahdol­li­suuden kertoa.

Sodalla ei ole naisen kasvoja ilmestyi alunperin vuonna 1985 ja suomeksi vuonna 1988. Tämä vuonna 2017 julkaistu laajen­nettu painos ja uusi käännös sisältää silloisen sensuurin poistamia kohtia ja uusia lisäyksiä.

Muissa blogeissa: Luetut, lukemat­tomat, Oksan hyllyltä, Jokken kirja­nurkka ja Tunte­maton lukija.

Helmet-lukuhaaste 2018: 45. Palkittu tieto­kirja

Svetlana Aleksi­jevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja
(У войны не женское лицо, 1985)
Tammi 2017 (1988)
423 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Kuulostaa mielen­kiin­toi­selta. Yleensä toisesta maail­man­so­dasta lukemani kirjat tai katsomani leffat tai sarjat ovat saksa­laisten, britti­läisten tai jenkkien näkökan­nalta tehtyjä. Täytyypä tutustua tähän teokseen!

    1. Ihan totta. Tai sitten ne ovat olleet miesten kertomia tarinoita. Tässä kirjassa on vielä erilainen näkökulma sotaan. Toki naisten kerto­muk­sissa ja muistoissa kuvataan myös itse sotaa, mutta paljon myös kaikkea siitä ympäriltä ja ennen kaikkea sitä, millaisia t u n t e i t a sota herätti. Suuren suuri suositus!

  2. Olen lukenut Aleksi­je­vitšin toisen suuren dokument­ti­ro­maanin Tšerno­by­lista nousee rukous. Se oli järkyt­tävän hieno. En ole vielä jaksanut/uskaltanut tarttua tähän toiseen.

    1. Voi, tuo Tšernobyl on puolestaan minun lukulis­tallani ja toivot­ta­vasti ehdin lukea sen pian ennen kuin ilmestyy Aleksi­je­vitšin seuraava suomen­nettu teos (ilmei­sesti jo ensi kuussa!).

  3. Tämä teki minuunkin suuren vaiku­tuksen, ja vielä suuremmin vaikutuin Tšerno­by­lista nousee rukous -kirjasta. Aleksi­jevitš osaa todella antaa histo­rialle ihmisen äänen.

    1. Hienoa kuulla, se täytyykin lukea pian! Vaikutuin tässä suuresti pelkästään jo kirjan raken­teesta ja muodosta, siitä miten Aleksi­jevitš päätyi tällaiseen upean moniää­niseen ratkaisuun.

  4. Tämä on ikuisella ja alati paisu­valla lukulis­tallani. Täytyy hakea vihdoin kirjas­tosta.

    1. Suosit­telen! Niin hirveä, mutta niin vaikuttava teos.