Type and press Enter.

Maija Salmi: Paholaisen juna : matkalla kohti amerik­ka­laista unelmaa

Kiinnostuin Maija Salmen kirjal­li­sesta tuotan­nosta luettuani alkuvuo­desta hänen ja Meeri Kouta­niemen hienon repor­taa­si­maisen teoksen Ilopangon vankilan naiset. Suosit­telen lämpi­mästi tutus­tumaan, kuten myös tähän Salmen aikai­sempaan teokseen. Salmi on kirjailija ja Espanjan ja Latina­laisen Amerikan asioihin erikois­tunut nuori toimittaja, jonka asian­tun­temus todella loistaa hänen teksteissään.

Paholaisen juna : matkalla kohti amerik­ka­laista unelmaa kertoo Keski-Amerikan siirto­lai­sista, joiden pyrki­myksenä on salamat­kustaa Yhdys­val­toihin paholaisen junaksi kutsu­tulla Meksikon halki kulke­valla tavara­ju­nalla. Salmi on haasta­tellut kirjaan kymmeniä tuolle pitkälle ja vaaral­li­selle matkalle lähte­neitä siirto­laisia junan kulkeman reitin varrella ja siirto­lai­sille tarkoi­te­tuissa turva­ko­deissa. Heitä ajaa matkaan pääasiassa köyhyys ja rikol­lisuus tai rikoksen uhriksi joutu­minen. Joillekin matka saattaa olla jo toinen, pyrkimys päästä uudestaan Yhdys­val­toihin sieltä karkot­ta­misen jälkeen. Äärim­mäi­sissä tapauk­sissa, jotka eivät kuitenkaan liene olevan edes kovin harvi­naisia, ihminen on saattanut elää Yhdys­val­loissa jo vuosi­kym­meniä, rakentaa siellä kokonaisen elämän ja perustaa perheen, mutta tulee sitten karko­te­tuksi, koska ei ole hoksannut ikinä hakea Yhdys­valtain kansa­lai­suutta, tai ei ole ehkä edes tiennyt, että sitä voi hakea tietyn maassao­loajan täytyttyä.

Matka halki Meksikon on hyvin vaaral­linen, sillä reitin varrella hanka­luuksia aiheut­tavat niin rikol­lis­jengit kuin korrup­toi­tuneet viran­omai­setkin. Joskus riittävä määrä rahaa riittää turvaamaan matkan, mutta ei aina sekään. Siirto­lai­silla on hyvin suuri riski joutua väkivallan uhriksi, raiska­tuksi tai tapetuksi. Reitin varrella olevien kaupunkien siirto­lai­sille tarkoi­tetut turva­kodit ovat paikkoja, jotka ovat yleensä turval­lisia ja joissa siirto­laiset voivat hengähtää ja suunni­tella seuraavaa etappiaan. Jotkut siirto­lai­sista eivät matkusta junalla koko matkaa, sillä siitä on viran­omaisten taholta pyritty tekemään mahdol­li­simman hankalaa ja se on vaaral­lista, vaan kävelevät siitä osan. Se ei tosin tee matkasta yhtään sen helpompaa ja turval­li­sempaa. Yhä pienenevä osa siirto­lai­sista pääsee lopulta määrän­pää­hänsä, osa käänny­tetään heti rajalla, osa ei pääse perille koskaan. Eivätkä he aina palaa kotiinkaan, vaan jäävät matkan varrelle, elävänä tai kuolleena.

Salmen repor­taasin kautta välittyy lohduton kuva. Hänen haastat­te­le­miensa ihmisten tarinat ovat yksin­ker­tai­sesti karuja eikä tunnu lainkaan oudolta tai liioi­tel­lulta, miksi he haluavat tavoi­tella mahdol­li­sesti parempaa elämää toisella puolen rajaa. Kenenkään kokemuksia vähät­te­le­mättä naisten ja seksuaali- ja sukupuo­li­vä­hem­mis­töihin kuuluvien ihmisten matka halki Meksikon lienee olevan yleensä ottaen kaikkein vaaral­li­sinta. Mieleeni jäivät etenkin muutaman matkan varrella kohdatun trans­su­ku­puo­lisen (joista Salmi erheel­li­sesti käyttää termiä trans­sek­su­aa­linen – sellaista ei ole olemassa) henkilön tarinat. Ei ole muutenkaan helppoa kuulua seksuaali- tai sukupuo­li­vä­hem­mistöön katoli­sessa Etelä- tai Väli-Ameri­kassa.

Koko siirto­lai­suutta ja sen tarvetta on vaikea ymmärtää tällaisena hyvin­voin­ti­val­tiossa kasva­neena ihmisenä. Salmi kuvaa sitä kaunis­te­le­matta, mutta ei kuitenkaan säälien. Toimit­tajan tapaan hän lähinnä kuvaa, miten asiat ovat, vaikka totta kai tekstistä välittyy välillä myös tunteita. Eihän tällai­sista asioista pysty kertomaan täysin niitä vailla. Johtuen ehkä hitaasta lukutah­distani (luin kirjaa enimmäkseen töissä lounaus­tauoilla) tai sitten pienestä toistei­suu­desta kirja ei ollut niin säväyttävä lukuko­kemus kuin Ilopangon vankilan naiset oli. Jäin myös miettimään kirjan kannet suljet­tuani siirto­laisten tilan­netta nyt Yhdys­valtain “nolla­to­le­rans­si­po­li­tiikan” (joka ei toimi) aikana. Olisi mielen­kiin­toista tietää, onko sillä ollut mitään vaiku­tusta nimenomaan Meksi­kossa ja muualla Keski-Ameri­kassa: Onko siirto­laisuus yhtään vähen­tynyt vai yrittä­vätkö ihmiset rajan yli samaan tapaan kuin noin viisi vuotta sitten? Onko Meksi­kossa mikään muuttunut? Siirto­lai­siksi lähtevien ihmisten elämän­pii­rissä on tuskin ainakaan muuttunut mikään.

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie ja Oksan hyllyltä.

Maija Salmi: Paholaisen juna : matkalla kohti amerik­ka­laista unelmaa
Atena 2015
222 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Tämä oli kyllä karu lukuko­kemus, silmiä avaava myös. Siirto­lai­seksi ei todel­lakaan lähdetä kevyin perustein ja hymy huulessa, vaan yleensä pakon edessä tai kun lähte­minen on huonoista vaihtoeh­doista vähiten huono. Traagista on myös perheestä erossa oleminen tai perheen hajoa­minen siirto­lai­suuden vuoksi, on vaikea ymmärtää, miten tuskal­lista se varmasti on.

    1. Kyllä, ja sitä siirto­lai­seksi lähte­mistä on joidenkin kovin vaikea ymmärtää… Tämä todel­lakin avaa silmiä.