Type and press Enter.

Maggie Nelson: Argonautit

Se, mitä ei voi ilmaista, voi sisältyä – ilmai­se­mat­tomana! – ilmaistuun, mutta mitä vanhem­maksi tulen, sitä pelot­ta­vam­malta tuntuu tämä tyhjyys, tämä kauno­pu­heisuus niistä, joita rakastan eniten. (Cordelia.)

Maggie Nelsonin erittäin kehuttu Argonautit on saatu vastikään myös suomeksi, huippua! Tiesin ennakolta lähinnä, että se kertoo Nelsonin ja hänen muunsu­ku­puo­lisen aviopuo­li­sonsa välisestä suhteesta, ja siinä pohditaan (sukupuoli-)identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Ja kyllä, näitä asioita kirja tosiaan käsit­te­leekin, mutta myös niin paljon enemmän.

Argonautit ei ole helppo kirja, todet­takoon se jo heti alkuun. Sitä voisi kutsua autofik­tioksi, tieto­kir­jaksi, esseeksi, muistel­maksi, elämä­ker­ral­li­seksi romaa­niksi, rakkaus­ta­ri­naksi, tunnus­tuk­sel­li­seksi kirjal­li­suu­deksi, päivä­kir­jaksi tai taide­teo­reet­ti­seksi ja -filoso­fi­seksi teokseksi. Kaikki nämä pätevät mielestäni Argonaut­teihin, se on oikea genre­hy­bridi! Ihanaa, kun tällaiset eri tyyli­lajeja yhdis­te­levät teokset ovat nyt niin sanotusti in, sillä lajien sekoit­ta­mi­sessa on jotain loput­toman kiinnos­tavaa ja kutkut­tavaa.

Nelson käsit­telee Argonau­teissa hirveän monia eri asioita, kuten esimer­kiksi kirjal­li­suutta ja kirjoit­ta­mista, äitiyttä, sukupuolen moninai­suutta, identi­teettiä, queeria, feminismiä, parisuh­detta, rakkautta, seksiä, taidetta, perhettä ja filosofiaa. Joukossa on lukuisia hyvin ajankoh­taisia, kirjal­li­suu­dessa ja keskus­te­luissa nyt paljon esiin­tyviä teemoja, kuten esimer­kiksi äitiys ja sukupuoli-identi­teetti. Ja tästä kaikesta Nelson kirjoittaa varsin fragmen­taa­riseen, sinne tänne poukkoi­levaan ja rönsyävään tyyliin. Teksti on vieläpä kuorru­tettu lukuisten eri ajatte­li­joiden sitaa­teilla, jotka on merkitty margi­naaliin. Tyyli ihastuttaa, mutta myös vihas­tuttaa. Käsitel­täviä asioita on yhtä aikaa liikaa ja juuri sopivasti. On ihanaa lukea, minkä­laisia ajatuksia Nelso­nilla on kaikista niistä teemoista ja miten ne kytkey­tyvät toisiinsa ja Nelsonin elämään ja lopulta minuun ja koko univer­sumiin, mutta luonnol­li­sesti toiset aiheet kiinnos­tivat enemmän kuin toiset: hurmaannuin eniten (sukupuoli-)identiteetin ja taiteen kysymysten pohdin­noista.

Kun ruumiini valmisti miespuo­lista kehoa, minusta tuntui, että miehen ja naisen ruumiin välinen ero liukeni entises­täänkin, olemat­tomiin. Valmistin kehoa, joka oli erilainen, mutta tytön kehokin olisi ollut eri keho. Pääasial­linen ero oli siinä, että keho jonka tein, luiskah­taisi lopulta ulos minusta ja olisi omansa. Radikaalia lähei­syyttä, radikaali ero. Niin ruumiissa kuin sen ulkopuo­lel­lakin.

Argonau­teissa on hienoa myös se, miten asiat rinnas­tuvat siinä toisiinsa. Yksi kirjan läpi vahvasti kulkevia teemoja on Nelsonin aviopuoliso Harry Dodgen muuttu­minen ulkoi­sesti masku­lii­ni­sem­maksi ja Nelsonin raskauden tuoma yhtäai­kainen muutos naisel­li­sem­maksi. Heidän rinta rinnan tapahtuva muutok­sensa taas vertautuu kauniisti kreik­ka­laisen mytologian Argoon, laivaan, jolla muinaiset sankarit, argonautit, purjeh­tivat. Pitkän merimatkan aikana Argo puretaan ja raken­netaan osa osalta kokonaan uudelleen, mutta satamaan saapuessaan se on yhä sama laiva. Teoksen lopussa taas kuvaukset Nelsonin synny­tyk­sestä ja Harryn äidin kuole­masta kulkevat rinnakkain. Syntymä ja kuolema, vähän kulunutta, mutta toimii silti yllät­tävän hyvin.

Argonautit on täynnä kiinnos­tavia ajatuksia ja oival­luksia. On vaikea kuvitella, ettei siitä saisi mitään irti, yhtään mitään pohdit­tavaa. Se on todella avoin ja rehel­linen, tunnus­tuk­sel­linen jopa. Nelson pohtii siinä asioita monesta näkökul­masta ja myöntää virheensä ja erheensä, mikä on aina hyvä. En kestä teoksia (tai ihmisiä) joissa halutaan tai jopa kuvitellaan olevan aina oikeassa ja joissa kerrotaan/tehdään/ajatellaan vain oikeita ja hyviä asioita.

Argonau­teista löytää varmasti jokai­sella lukuker­ralla jotain uutta, joten toivot­ta­vasti palaan siihen vielä tulevai­suu­dessa.

Muissa blogeissa: Teksti­luola, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran ja Lumiomena.

Helmet-lukuhaaste 2018: 27. Kirjassa on sateen­kaa­ri­perhe tai samaa sukupuolta oleva paris­kunta

Maggie Nelson: Argonautit
(The Argonauts, 2015)
Suom. Kaijamari Sivill
S&S 2018
205 s.

Leave a Reply to Katri / Bookishteaparty Cancel reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Tämä oli kyllä ehdot­to­masti yksi vuoden tärkeimpiä kirjoja minulle. Ja juuri se paljas erehty­väisyys, kyky tarkas­tella myös itseään kaikkien muiden tarkas­telun lomassa hurmasi jotenkin erityi­sesti. Argonautit on ollut minulla nyt kuukauden putkeen yöpöy­dällä, olen aina silloin tällöin palaillut säännöl­lisin väliajoin lukemaan uudelleen hiiren­kor­villa merkittyjä lempi­koh­tiani. Toden­nä­köi­sesti tulen tekemään sitä vielä pitkään, ihan hetkeen kirjaa ei raaski hyllyyn muiden sekaan laittaa!

    1. Kyllä, Nelsonin avoimuus ja rehel­lisyys sekä kyky tarkas­tella itseään ja asioita eri näkökul­mista teki vaiku­tuksen. Tähän tosiaan tekee mieli palata vielä uudelleen joskus myöhemmin!

  2. Ihana teksti! Tämä odottelee hyllyssä, josko pääsisin sen pariin pian :)

    1. Kiitos Katri <3 Toivot­ta­vasti luet tän pian, olisi kiinnos­tavaa kuulla ajatuk­siasi tästä.