Type and press Enter.

2 x säero­maani: Sarah Crossanin Yksi & The Weight of Water

Luen hyvin vähän lasten-, nuorten- tai nuorten aikuisten kirjoja. Ja sitten kun luen, yllätyn melkein aina todella positii­vi­sesti. Yllät­ty­minen ei varmaankaan johdu yksinomaan siitä, että olen vain onnis­tunut valit­semaan hyvän kirjan, vaan myös virkis­tä­västä vaihte­lusta. En siis aio ryhtyä lukemaan pelkkiä lasten-, nuorten ja nuorten aikuisten kirjoja, jotta ne jatkos­sakin pysyi­sivät virkis­tävinä, sillä pidän siitä tunteesta, mutta voisin kuitenkin kasvattaa niiden osuutta lukemis­tossani. Tähän mennessä tätä vuotta olen lukenut vain kolme nuorten- tai nuorten aikuisten kirjaa: Nina LaCourin vastikään suomen­netun romaanin We Are Okay (suom. Välimatkoja), Maiju Vouti­laisen lähinnä nuorille suunnatun runoteoksen Itke minulle taivas ja Mariko ja Jillian Tamakin itket­tävän kauniin sarja­ku­va­ro­maanin This One Summer. Ainoastaan Vouti­laisen kirjasta en niin innos­tunut, mutta LaCourin ja Tamakien teoksia suosit­telen lämpi­mästi. Suunni­tel­missa olisi tutustua enemmän myös lasten­kir­jal­li­suuteen.

Heinäkuun alussa sitten oikein innostuin ja luin putkeen kaksi nuorten­kir­jai­lijana tunnetun Sarah Crossanin teosta. Monille Crossanin teoksille on yhteistä niiden runomuoto: myös Yksi ja The Weight of Water ovat tällaisia, runoon puettuja teoksia. Teksteissä ei kuitenkaan esiinny perin­teiseen runoon kuuluvia elementtejä, kuten alku- tai loppusointuja, vaan ne ovat säkeisiin jaettua proosa­runoa, säero­maaneja. Säemuoto toisaalta yksin­ker­taistaa tekstiä (mutta ei huonolla tavalla), toisaalta tuo siihen uusia runol­lisia ulottu­vuuksia, joita ei romaanin proosa­teks­tissä voi toteuttaa. Ihastuin kovin keväällä lukemiini Märta Tikkasen Vuosi­sadan rakkaus­ta­rinaan ja Ebba Witt-Bratt­strömin Vuosi­sadan rakkaus­sotaan, jotka myös ovat hyvin kertovia, proosa­runoa ainakin hyvin lähellä olevia runoteoksia. Niihin verrattuna nämä Crossanin kirjat ovat paljon juonel­li­sempia ja romaa­ni­mai­sempia runomuo­dostaan huoli­matta.

He ojentavat kaulansa
       kireiksi, kurkot­tavat
               nähdäkseen meidät.

Emmekä me edes esitä
cancan-numeroa ilkosil­lamme.
Emme tee sen kummempaa kuin
nojai­lemme kaina­lo­sau­voihin.

Se kuitenkin riittää.

Meidän pelkkä olemuk­semme vangitsee heidät.

– Yksi

Yhtä ja The Weight of Wateria yhdistää myös nuoret päähen­kilöt. Yhdessä on pääroo­lissa yhden sijasta kaksi tyttöä, siami­laiset kaksoset. He ovat fyysi­sesti kiinni toisissaan, mutta, totta kai, eri ihmiset. Seitse­män­tois­ta­vuo­tiaat Grace (kertoja) ja Tippi ovat koko elämänsä saaneet kestää uteliaita ja usein kauhis­tu­neita katseita ja typeriä kysymyksiä. Perheen rahati­lanteen heike­tessä tytöt joutuvat vaihtamaan kotikoulun kaupungin lukioon, mikä turval­lisen kotiym­pä­ristön jälkeen tuntuu heistä hyvin ahdis­ta­valta ajatuk­selta. Onneksi tytöt saavat heti uusia ystäviä. Samaan aikaan myös tyttöjen perheessä kuohuu: työti­lanteen heikke­ne­misen lisäksi vanhempien parisuhde on koetuk­sella, kun isä tarttuu liian usein pulloon, ja pikkusisko Lohikäärmeen balet­ti­har­rastus vie aikaa ja rahaa. Ja sitten eteen tulee vielä vaikea päätös, joka on vain Gracen ja Tippin päätet­tä­vissä.

It’s the silence I want.

And the weight of the water
Over me–
                  Around me–

The safe silence of submer­gence.

At the pool’s edge I might be ugly,
But when I speak strokes

I am beautiful.

– The Weight of Water

The Weight of Waterin päähenkilö on Yhden siami­laisia kaksosia nuorempi: kolme­tois­ta­vuotias Kasienka muuttaa äitinsä kanssa Puolasta Englantiin mukanaan vain yksi matka­laukku ja vanha pyykki­kassi täynnä vaatteita. Syy muuttoon on Kasienkan isä, joka on jättänyt perheen joitakin vuosia sitten ja häipynyt Englantiin. He eivät tiedä isän osoitetta, eivät sitäkään onko hän enää edes Englan­nissa, mutta Kasienkan äiti on päättänyt löytää miehensä pyytääkseen hänet takaisin kotiin Puolaan. Englantiin saapuessaan Kasienka on hyvin yksinäinen. Hän ei tunne uudesta maasta ketään, kielikin on vierasta. Äiti taas on joko töissä, etsimässä isää tai liian surul­linen tukeakseen Kasienkaa. Kasienka menee paikal­liseen kouluun, jossa hän oppii nopeasti pärjäämään englannin kielellä, vaikka häneen suhtau­du­taankin siellä alentu­vasti ja jopa vihamie­li­sesti. Kasien­kalla tuntuu aina olevan päällään vääriä asioita, sanovan väärin tai olevan vain erilainen kuin muut. Uiminen, jossa Kasienka kokee olevansa hyvä ja turvassa, ja koulun uinti­jouk­ku­eeseen kuuluvan pojan kanssa ystävys­ty­minen muodos­tuvat Kasien­kalle tärkeiksi asioiksi. Lopulta myös isän kohtaloon saadaan selvyys.

Sekä Yhden että The Weight of Waterin päähen­kilöt ovat jollakin tavalla erilaisia ja heitä myös kiusataan erilai­suu­tensa tähden. Yhdessä siami­laisten kaksosten ulkomuoto herättää uteliai­suutta ja kauhis­tusta, The Weight of Waterissa päähenkilö on ulkopuo­linen muuka­lainen, hän on liian erilainen ja vieras sulau­tuakseen osaksi yhteisöä. Vaikka Sarah Crossan ei itse ole a) siami­lainen kaksonen tai b) maahan­muuttaja, joka on joutunut opette­lemaan uuden kielen ja kulttuurin (hän on irlan­ti­lainen, joka on muuttanut aikuisena – ennen The Weight of Waterin kirjoit­ta­mista vai ei, sitä en osaa sanoa – New Yorkiin, joten ihan sama tilanne hänellä ei ole ollut kuin romaanin päähen­ki­löllä), hän osaa kirjoittaa itsestään poikkea­vista henki­löistä hyvin sopivalla tavalla empaat­ti­sesti. Romaanit eivät ole yhtään liian nyyhky­ta­ri­noita (vaikka välillä vähän itket­tikin), mutta päähen­ki­löiden elämää erilai­suuk­sineen kuvataan hyvin kauniisti ja realis­ti­sesti.

Ja vaikka totta kai päähen­ki­löiden erilaisuus on kirjoissa suuressa roolissa, ei se ole niiden ainoa teema. Molem­missa kirjoissa käsitellään laajem­minkin aikuis­tu­miseen liittyviä iloa ja surua tuottavia asioita aina nuorten ja vanhempien välisistä suhteista koulu­maa­ilmaan raadol­li­suuteen ja ensirak­kauksiin. Arkipäi­väisiä nuorten ihmisten elämiin sisäl­tyviä asioita käsitel­täessä päähen­ki­löiden erilaisuus välillä myös unohtuu. Ei sillä, ettäkö heidän erilai­suuden kokemuk­sensa olisi jotenkin vähäteltävä asia, vaan siksi, että totta kai myös he ovat niin sanotusti taval­lisia (ja määrittele heti perään taval­linen) nuoria, joilla on niin sanotusti taval­listen (sama kuin edelli­sissä sulkeissa) nuorten elämä. Hyvä tasapaino näiden asioiden välillä ilahduttaa.

Pidin todella paljon molem­mista romaa­neista. Yksi on niistä kuitenkin mieleen­pai­nu­vampi ja jollakin tavalla eheämpi kokonaisuus. Sen voi laskea minusta hyvin niin nuorten- kuin nuorten aikuis­tenkin kirjaksi, mutta The Weight of Water kallistuu ehkä enemmän nuorten­kir­jaksi vasta kolme­tois­ta­vuo­tiaan päähen­kilön vuoksi, vaikka hän toisaalta on varsin kypsä ikäisekseen olosuh­teiden pakosta. Molemmat ovat kirjoja, joita suosit­telen kaike­ni­käi­sille, sillä niissä käsitel­tävät teemat ovat sellaisia, jotka ovat kaikille ihmisille tuttuja, ja koska ne voivat auttaa ymmär­tämään ja käsit­te­lemään erilai­suuden kokemuksia, mikä on tietysti aina hyväksi.

Helmet-lukuhaaste 2018: 29. Kirjassa on lohikäärme (isolla L-kirjai­mella)

Sarah Crossan: Yksi
(One, 2015)
Suom. Kaisa Kattelus
S&S 2018
439 s.

Helmet-lukuhaaste 2018: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

Sarah Crossan: The Weight of Water
Bloomsbury 2012
211 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Yksi oli minul­lekin hieno lukue­lämys ja olen suosi­tellut sitä nuorille (ja aikui­silleki). Säemuoto saattaa helpottaa lukemista, jos se muuten on hankalaa tai hidasta. Ja tietysti se sopii ihan kelle vaan luetta­vaksi. Voisin hyvin tutustua Crossanin muuhunkin tuotantoon, toivot­ta­vasti sitä myös suomen­netaan lisää.

    1. Minäkin muistelen joskus kuulleeni, että säkeisiin jaettu teksti on esimer­kiksi lukihäi­riöi­sille helpompaa kuin perin­teinen muoto, joten kiva, että Crossan on valinnut sen tyylin ainakin osaan kirjoistaan. Nämä, myös tuo The Weight of Water, sopivat tosiaankin hyvin myös aikui­sille. Toivotaan, että Crossania tulee suomeksi lisää!