Type and press Enter.

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurri­kaaneja

Siihen nähden kuinka paljon rakastan novelleja olen lukenut niitä tänä vuonna vasta todella vähän. Miksi, en tiedä. Ei se ainakaan siitä ole kiinni, että ne ehtimäni kokoelmat olisivat olleet huonoja, päinvastoin. Lukemani kaksi (järkyt­tävää, vain kaksi!) novel­li­ko­koelmaa ovat Elizabeth Stroutin Anything is Possible ja Jenny Zhangin Sour Heart. Samaan loiste­li­aaseen joukkoon pääsee nyt onneksi myös Maija Sirkjärven niin sisältä kuin ulkoakin upea esikois­no­vel­li­ko­koelma Barbara ja muita hurri­kaaneja. Jos kerta olen onnis­tunut jo kolme kertaa tänä vuonna lukemaan tällaisen kokoelman, olisi ehkä syytä jatkaa.

Barbara ja muita hurri­kaaneja sisältää yksitoista novellia, joissa henki­lö­hahmot ajautuvat hurri­kaanien lailla häirit­semään omaa tai toisten elämää. Sellaisia, joissa eletään ihan taval­lista elämää, käydään töissä ja tehdään perheen kanssa ruokaa ja laitetaan kello kymmenen jälkeen nukkumaan, mutta sitten tapahtuu jotain, jota ei itsekään oikein tajua, ja koko maailma näyttää toiselta, vinolta. Toisaalta joskus vinous on normaali olotila, mikä selviää lukijalle vasta lopussa paina­jais­maisten käänteiden kautta.

Kokoelma alkaa viatto­masti novel­lilla Kolme kuulus­telua. Mistä me puhumme, kun puhumme Raimo Jotunista? Hauska viittaus kahteen suureen novel­li­kir­jai­lijaan, Raymond Carveriin ja Maria Jotuniin. Raimo Jotuni on syyllis­tynyt johonkin rikokseen, jota selvit­tääkseen huoneeseen marssi­tetaan kolme kuulus­tel­tavaa. Mutta sitten alkaa rytinä. Ullan ja Banskun tuho, novelli, jonka käännettä koko ajan odottaa ja pelkää, mutta se tulee silti ihan puun takaa. Niin hirvittävä ja hillitön!

Sirkjärvi osaa kirjoittaa ennen kaikkea todella kiinnos­tavia ja erilaisia henki­lö­hahmoja. Kokoel­masta jäi mieleeni muun muassa nimino­velli Barbaran kertoja, pankissa tieto­suoja-asian­tun­tijana työsken­televä mies, joka asuu yhdessä siskonsa kanssa. Hän noudattaa tämän käskyjä kaikessa, heidän asunnossaan ei harrasteta ovia eikä peitellä tunteita:

Olin saanut sisareni aiemmin kiinni siitä, että hän oli puhunut minusta selkäni takana. Se oli paljon hirvit­tä­vämpää. Läheiseen ihmiseen pitäisi pystyä luottamaan. Nyt hän puhui minusta piirus­tus­ryh­mänsä läsnä ollessa, mikä ei ollut laisinkaan yhtä ikävää. Ymmärsin, että sisarellani oli paineita ja ajatuksia, joita hän halusi purkaa. Toisista ihmisistä puhuminen on puhdis­tavaa. Kuin suihkut­taisi likakaivon paine­pe­su­rilla kiiltä­väksi.

Kertoja iskee katseensa sattu­malta kohtaa­maansa asunnon­vä­lit­täjään, joka hänen mielestään muistuttaa näytte­li­jätär Barbara Stanwyckia eloku­vassa Nainen ilman omaatuntoa. Kun kertoja on pakotettu kertomaan pakko­miel­teestään siskolleen, tapahtuu jotain karmivaa.

Tai novelli Perhe­huolia?, jossa kotoaan karannut kertoja on kidna­pattu tien varresta. Kuusi­toista vuotta myöhemmin tilanne ei ole muuttunut, mutta on muuttunut. Mitä kuuden­toista vuoden aikana on tapah­tunut? Voimme vain arvailla, sillä sitä Sirkjärvi ei paljasta. Tai Perin­ne­ryijy, jossa Helsin­gistä Lappiin matkalla olevat Jan ja Noora joutuvat pyytämään tunte­mat­to­milta ihmisiltä apua jossain pienessä kylässä rengas­rikon vuoksi. Oudot maalaiset vaikut­tavat alkuun uhkaa­vilta, sitten vain oudoilta, sitten taas uhkaa­vilta ja niin edelleen, kunnes. Niin, ei varmaan ole enää epäselvää, että Sirkjärven novellit yllät­tävät silloin kun sitä vähiten odottaa.

Sirkjärvi kirjoittaa helppo­lu­kuista tekstiä, johon on kuitenkin piilo­tettu paljon merki­tyksiä. Novelleja tekisi mieli analy­soida pidem­mälle, pohtia, mitä ne kertovat yhteis­kun­tamme tilasta, parisuh­teesta, perhe­suh­teista, aviolii­tosta, kaupungin ja maaseudun eroista. Niissä on monia tasoja. Henki­lö­hahmot raken­tuvat nekin muuta­milla, heitä hyvin kekse­li­äällä tavalla kuvaa­villa lauseilla.

Pidän kaikesta vähän kummal­li­sesta, todel­li­suutta nyrjäyt­tä­västä ja absurdeja tapah­tumia sisäl­tä­västä kirjal­li­suu­desta. Mieleeni nousevat ulkomai­sista esimer­kiksi George Saunders ja Mark Z. Danie­lewski, kotimai­sista Leena Krohn, Erkka Mykkänen ja Tuuve Aro. Ihanaa, että myös Suomesta löytyy tällaisia tekijöitä, vaikka voisihan heitä olla vielä enemmän.

Muissa blogeissa: Luettua elämää, Kujer­ruksia, Teksti­luola, Kirjojen keskellä, Reader, why did I marry him?, Kosminen K ja Tuijata. Kulttuu­ri­poh­dintoja.

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurri­kaaneja
Teos 2018
236 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Hirvittävä ja hillitön, kyllä! Se kuvaa koko tätä kokoelmaa aivan erinomai­sesti. Lisää, lisää!

    1. Liityn kuoroon! Mä niiin toivon, että tätä saisi vielä lisää!