8.6.2018

Enni Vanhatapio: Absentia


Kaisa ei sano mitään, ei ehkä edes kuule. Se riisuu oikeasta nimettömästä pronssisen käärmesormuksen, pujottaa sen lyhyeen ketjuun kaulansa ympärille. Se saa lukon itse kiinni niskan takana. Kun Kaisa kääntää päätään ja katsoo minua, aurinko on sen silmissä, kuultaa keltaruskeiden iiristen läpi ja hohtaa. Kaisa hymyilee. Hyvää juhannusta, se sanoo ja juoksee syvemmälle, rikkoo veden sileän pinnan eikä huuda. Kohottaa vain kädet ja sukeltaa. Jään laiturille katsomaan.

Tänä keväänä on julkaistu muutama ihastuttava tai vähintään ihastuttavalta vaikuttava nuoren naispuolisen kirjailijan esikoisteos. Pidin hurjan paljon maaliskuun lopulla lukemastani Elin Willowsin Sisämaasta ja lukulistalla on ollut jo pitkään Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa. Nyt kuitenkin luettavakseni päätyi Oulussa syntyneen, mutta nykyisin Lontoossa työskentelevän Enni Vanhatapion upeakantinen esikoisromaani Absentia. Saa muuten vinkata muita samantyylisiä nuorten naisten kirjoittamia esikoisteoksia joko tältä tai joltain muulta vuodelta!

Absentia kertoo Lontoossa asuvasta Aavasta, joka työskentelee baarissa ja viettää aikaa työkaverinsa kanssa. Sitten Aava saa viestin, että hänen siskonsa Kaisan entinen mies Olavi on kaupungissa tyttärensä Siirin kanssa, ja se saa hänet oksentamaan ikkunasta. Pala palalta ja takautumien kautta romaani alkaa keriä auki Aavan ja Kaisan lapsuutta haavoittuneessa kodissa ja heidän välistään sisarussuhdetta, joka ei ollut koskaan helppo Kaisan hauraan mielen takia. Kaisan elämään asteli Olavi, joka vaikutti olevan kuin kallio ja ihana isä pian syntyvälle Siirille, mutta joka halusi omistaa, kun toinen taas halusi elää ilman sitoumuksia. Nyt Olavi aikoo tuoda menneisyyden mukanaan Aavan luokse Lontooseen.

Romaanin nimi, Absentia, viittaa englanninkieliseen sanaan absent, poissaoleva. Lähes kaikki romaanin hahmot kokevat olonsa jollakin tapaa poissaolevaksi ja varautuneeksi. He yrittävät löytää oman paikkansa tässä maailmassa. Kirjan välittämä tunnelma on kauttaaltaan hieman hapuileva ja salaperäinen, poissaolevaa henkivä sekin. Myös romaanin runsas dialogi heijastelee samaa olotilaa, paljon jää sanomatta, kun ei osata. Absentia käsittelee myös valtaa, joka ilmenee esimerkiksi henkisenä väkivaltana tai poissaolevan valtana läsnäolevaan. Niin, jälleen se sama olotila. Vanhatapio kietoo romaaninsa hienosti saman tuntemuksen ympärille.

Vaikka Absentia rakentuu pitkälti dialogin (jossa repliikkejä ei ole eroteltu toisistaan lainausmerkeillä tai repliikkiviivoin) varaan, käsitys ajasta ja paikasta säilyy hyvin. Etenkin Lontoo näyttäytyy romaanissa kiinnostavan rosoisena, vaikkei sitä edes kuvata runsaasti. Jotenkin Suomenkin tunnistaa, en oikein tiedä mistä, ehkä pienistä tuokiokuvista ja vähäeleisesti kuvatusta maisemasta. Vanhatapio kirjoittaa hyvin tarkasti ja omaäänisesti, ja etenkin lapsen mielenliikkeitä on kuvailtu taidokkaasti.

Romaanin päällimmäiseksi jättämä tunne on vähän epämääräinen, ehkä hämmentynytkin. Vaikka suurimmaksi osaksi ymmärsin missä koko ajan mentiin ja mitä romaanin loppupuoli merkitsi (tosin aiempien sukupolvien lyhyet osuudet olivat mielestäni liian irrallisia), jäi kaiken ylle ohut salaperäisyyden huntu. Romaanin poissaolon tunne tarttui ja olo oli kaiken jälkeen hieman ontto, mutta ei erityisen kielteisellä tavalla, mutta ei oikein positiivisellakaan. Sitä on vaikea selittää, joten kannattaa kokeilla, jättääkö Absentia sinuun samanlaisen, vaikeasti ilmaistavan olotilan.

Muissa blogeissa: Kosminen K

Helmet-lukuhaaste 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

––

Enni Vanhatapio: Absentia
Gummerus 2018, 304 s.

2 kommenttia :

  1. Huh, minulle tämä oli melkoisen vaikuttava lukukokemus. Olo, jonka kirja jätti, oli epämiellyttävä ja karu, mutta hyvällä tavalla. Vaikutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjan jälkeensä jättämä epämiellyttävä olotila oli aika jännä. En tiedä, mitä ajatella siitä, kun ei se sinällään ollut huonokaan tunne. Hienoa kuitenkin, että kirja herättää tunteita!

      Poista