Type and press Enter.

Enni Vanha­tapio: Absentia

Kaisa ei sano mitään, ei ehkä edes kuule. Se riisuu oikeasta nimet­tö­mästä prons­sisen käärme­sor­muksen, pujottaa sen lyhyeen ketjuun kaulansa ympärille. Se saa lukon itse kiinni niskan takana. Kun Kaisa kääntää päätään ja katsoo minua, aurinko on sen silmissä, kuultaa kelta­rus­keiden iiristen läpi ja hohtaa. Kaisa hymyilee. Hyvää juhan­nusta, se sanoo ja juoksee syvem­mälle, rikkoo veden sileän pinnan eikä huuda. Kohottaa vain kädet ja sukeltaa. Jään laitu­rille katsomaan.

Tänä keväänä on julkaistu muutama ihastuttava tai vähintään ihastut­ta­valta vaikuttava nuoren naispuo­lisen kirjai­lijan esikoisteos. Pidin hurjan paljon maaliskuun lopulla lukemastani Elin Willowsin Sisämaasta ja lukulis­talla on ollut jo pitkään Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanis­lauksen kolme­toista sinfoniaa. Nyt kuitenkin luetta­vakseni päätyi Oulussa syntyneen, mutta nykyisin Lontoossa työsken­te­levän Enni Vanha­tapion upeakan­tinen esikois­ro­maani Absentia. Saa muuten vinkata muita saman­tyy­lisiä nuorten naisten kirjoit­tamia esikois­teoksia joko tältä tai joltain muulta vuodelta!

Absentia kertoo Lontoossa asuvasta Aavasta, joka työsken­telee baarissa ja viettää aikaa työka­ve­rinsa kanssa. Sitten Aava saa viestin, että hänen siskonsa Kaisan entinen mies Olavi on kaupun­gissa tyttä­rensä Siirin kanssa, ja se saa hänet oksen­tamaan ikkunasta. Pala palalta ja takau­tumien kautta romaani alkaa keriä auki Aavan ja Kaisan lapsuutta haavoit­tu­neessa kodissa ja heidän välistään sisarus­suh­detta, joka ei ollut koskaan helppo Kaisan hauraan mielen takia. Kaisan elämään asteli Olavi, joka vaikutti olevan kuin kallio ja ihana isä pian synty­välle Siirille, mutta joka halusi omistaa, kun toinen taas halusi elää ilman sitou­muksia. Nyt Olavi aikoo tuoda mennei­syyden mukanaan Aavan luokse Lontooseen.

Romaanin nimi, Absentia, viittaa englan­nin­kie­liseen sanaan absent, poissaoleva. Lähes kaikki romaanin hahmot kokevat olonsa jollakin tapaa poissao­le­vaksi ja varau­tu­neeksi. He yrittävät löytää oman paikkansa tässä maail­massa. Kirjan välittämä tunnelma on kauttaaltaan hieman hapuileva ja salape­räinen, poissao­levaa henkivä sekin. Myös romaanin runsas dialogi heijas­telee samaa olotilaa, paljon jää sanomatta, kun ei osata. Absentia käsit­telee myös valtaa, joka ilmenee esimer­kiksi henkisenä väkivaltana tai poissao­levan valtana läsnä­olevaan. Niin, jälleen se sama olotila. Vanha­tapio kietoo romaa­ninsa hienosti saman tunte­muksen ympärille.

Vaikka Absentia rakentuu pitkälti dialogin (jossa repliikkejä ei ole eroteltu toisistaan lainaus­mer­keillä tai repliik­ki­viivoin) varaan, käsitys ajasta ja paikasta säilyy hyvin. Etenkin Lontoo näyttäytyy romaa­nissa kiinnos­tavan rosoisena, vaikkei sitä edes kuvata runsaasti. Jotenkin Suomenkin tunnistaa, en oikein tiedä mistä, ehkä pienistä tuokio­ku­vista ja vähäe­lei­sesti kuvatusta maise­masta. Vanha­tapio kirjoittaa hyvin tarkasti ja omaää­ni­sesti, ja etenkin lapsen mielen­liik­keitä on kuvailtu taidok­kaasti.

Romaanin päällim­mäi­seksi jättämä tunne on vähän epämää­räinen, ehkä hämmen­ty­nytkin. Vaikka suurim­maksi osaksi ymmärsin missä koko ajan mentiin ja mitä romaanin loppu­puoli merkitsi (tosin aiempien sukupolvien lyhyet osuudet olivat mielestäni liian irral­lisia), jäi kaiken ylle ohut salape­räi­syyden huntu. Romaanin poissaolon tunne tarttui ja olo oli kaiken jälkeen hieman ontto, mutta ei erityisen kieltei­sellä tavalla, mutta ei oikein positii­vi­sel­lakaan. Sitä on vaikea selittää, joten kannattaa kokeilla, jättääkö Absentia sinuun saman­laisen, vaikeasti ilmais­tavan olotilan.

Muissa blogeissa: Kosminen K

Helmet-lukuhaaste 2018: 50. Kirjaston henki­lö­kunnan suosit­telema kirja

Enni Vanha­tapio: Absentia
Gummerus 2018, 304 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Huh, minulle tämä oli melkoisen vaikuttava lukuko­kemus. Olo, jonka kirja jätti, oli epämiel­lyttävä ja karu, mutta hyvällä tavalla. Vaikutuin.

    1. Joo, kirjan jälkeensä jättämä epämiel­lyttävä olotila oli aika jännä. En tiedä, mitä ajatella siitä, kun ei se sinällään ollut huonokaan tunne. Hienoa kuitenkin, että kirja herättää tunteita!