Type and press Enter.

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys : Patrick Melrosen tarina I-III

Edward St Aubynin Loistava menneisyys osoit­tautui varsin risti­rii­taisia tunteita herät­tä­väksi kirjaksi. Vastikään tv-sarjan­sakin saanut kirja – tai pikem­minkin kirja­sarja, sillä Loistava menneisyys sisältää alkujaan kolmena erillisenä kirjana julkaistua pienois­ro­maania (Mitäs pienistä, Ikävä juttu ja Toivon mukaan) ja tulee jatkumaan vielä kahden suomen­net­tavan kirjan voimin yhteis­ni­teessä Toivoa sopii – on taidok­kaasti kirjoi­tettu, mutta toisaalta välillä puuduttava tarina kirjai­lijan omaan elämään pohjau­tuvan yläluok­kaisen Patrick Melrose -nimisen hahmon elämästä.

Kirjan ensim­mäinen osa Mitäs pienistä kertoo nuoren Patrick Melrosen perheen kesän­vie­tosta Ranskan maaseu­dulla. Alkuun perhe ja perheen elo vaikuttaa hullun­ku­ri­selta, mutta pian pinnan alta alkaa löytyä tummempia sävyjä. Patrickin isä loistaa seura­piirien parras­va­loissa, mutta on tosia­siassa julma sadisti, joka ei epäröi käyttää valtaansa hyväkseen. Niinpä hän muun muassa pakottaa nyt lääkkeiden turrut­taman vaimonsa kontalleen maahan syömään mätiä viiku­noita ja raiskaa pienen poikansa.

Patrickin suhde isäänsä on keskiössä seuraa­vas­sakin kirjassa Ikävä juttu, jossa Patrick on – ei ollenkaan yllättäen – parikymp­pinen heroi­nisti, joka lähtee noutamaan kuolleen isänsä tuhkia New Yorkista. Kirja on pitkälti Patrickin sekoilua huume­päissään pitkin New Yorkin katuja ja hotel­li­huo­netta, isänsä tuhkat mukanaan, mutta kaikkea sitä jollakin tavalla piristää ihan loistava, naseva huumori, joka vähän väliä pilkah­telee lauseiden välistä. Mieleeni jäi erityisen hyvin eräs kirjan luku, jossa Patrick on vetänyt kamaa vähän liikaa ja joutuu mielen­kiin­toi­selle tripille, jonka aikana hänen päässään puheen­vuo­ronsa käyttävät muun muassa niin kapteeni Kirk, tohtori Kuolema kuin Kleopat­rakin. Luulen, että vain omakoh­taisia kokemuksia vastaa­vasta omaava osaa kirjoittaa sellaisen kuvauksen.

Voi luoja, taas se alkoi. Äänet päässä. Loput­tomat yksin­pu­helut. Kammottava puheen­päl­pätys, jota hän ei voinut hillitä. Hän kumosi kurkkuunsa lasil­lisen punaviiniä yhtä suurella antau­muk­sella kuin Peter O’Toolen tulkitsema Arabian Lawrence joi lasil­lisen limonadia näännyt­tävän aavikon­yli­tyksen jälkeen. “Akaba on meidän”, hän sanoi tuijottaen mieli­puo­li­sesti etäisyyteen ja kohotellen merkit­se­västi kulmiaan.
“Kiinnos­taisiko herraa jälki­ruoka?“
Vihdoinkin oikea ihminen, jolla oli esittää oikea kysymys, olkoonkin että se kuulosti hivenen omalaa­tui­selta. Millä tavalla jälki­ruoan oletettiin “kiinnos­tavan” häntä? Pitäsikö sitä käydä katso­massa sunnun­taisin? Tai lähettää sille joulu­kortti? Vai pitäisikö hänen syöttää sitä?
“Joo”, Patrick sanoi ja väläytti hurjis­tuneen hymyn, “yksi crème brûlée.”

Niteen viimeinen osa Toivon mukaan sijoittuu noin kymmenen vuotta myöhempään aikaan. Patrick on päässyt eroon huumeista, mutta muistelee usein menneitä vanhan kaverinsa kanssa, ja taistelee yhä lapsuu­tensa traumoja vastaan. Kirjan keskiössä ovat kuitenkin eräät seura­pii­ri­juhlat, joihin saapuu myös itse prinsessa Margaret. Kerronta hyppii eri henki­löiden välillä kuvaten britti­läistä yläluokkaa varsin puistat­ta­valla tavalla.

Loistava menneisyys on taidok­kaasti kirjoi­tettu kokonaisuus. Nautin kovasti sen viiltävän ironi­sesta kerto­ja­ää­nestä ja britti­läistä yläluokkaa kohtaan osoite­tuista sival­luk­sista. Suomennos on loistava, kiitos Markku Päkkilän. Mutta jokin sai minut silti lukemaan kirjaa yli kuukauden ajan. Paikoi­tellen se on tosissaan loistava, paikoi­tellen hyvin laahaava. Ehkä luin sitä liian hitaasti tai ehkä olisi pitänyt jättää eri osien väliin kunnon mietis­ke­ly­tauko (pidemmät taukoni nimittäin sijoit­tuivat tyyliin jonkun satun­naisen luvun puoli­väliin tai jotain sellaista).

Kiinnyin kuitenkin Patrickiin sen verran, että haluan lukea viisio­saisen kirja­sarjan kaksi viimeis­täkin osaa, jotka tulevat suomeksi ensi syksynä. Lisäksi aion toki katsoa Benedict Cumber­batchin tähdit­tämän Patrick Melrose -nimeä kantavan tv-sarjan.

Muissa blogeissa: Kirja­luotsi, Reader, why did I marry him?, Lumiomena, Donna mobilen kirjat, Mummo matkalla.

Helmet-lukuhaaste 2018: 14. Kirjan tapah­tumat sijoit­tuvat kahteen tai useampaan maahan

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys : Patrick Melrosen tarina I-III
(Never Mind, 1992 ; Bad News, 1992 ; Some Hope, 1994)
Suom. Markku Päkkilä
Otava 2018
456 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Tämä on nyt ollut sen verran paljon esillä, että kiinnostaa kovasti. Britti­läisen yläluokan elämästä riittää tarinoita, joista ei sävyjä puutu.

    1. Kyllä, britti­läisen yläluokan kuvaus on näissä kirjoissa ehkä juuri kaikkein kiinnos­ta­vinta, ei niinkään päähen­kilön kasvu ja kipuilu. En ole vielä ehtinyt tv-sarjan pariin, täytyisi kyllä sitäkin kokeilla.

  2. Kirjai­li­jalla on uskal­lusta kriti­soida luokkayh­teis­kunnan korkeim­malla orrella keikkuvia hienos­te­li­joita ja heidän juhlintaa. Omakoh­tai­sella kokemuk­sella on varmasti iso rooli näissä kirjoissa esim. huume­ku­vauk­sissa. Oli sen verran yksityis­koh­taiset kuvaukset.

    1. Kieltä­mättä tästä löytyy aika kovaa tekstiä yläluokkaa kohtaan. Ihan suoraa, mutta myös epäsuoraa kettuilua. Luulen myös, että tapah­tumat pohjau­tuvat aika paljon kirjai­lijan omille kokemuk­sille.

  3. Olin tätä ennen lukenut Mother’s Milkin (joka on Melrose-sarjan 4. osa) ja odotukset olivat suuret ja petyin pahasti. Valkoinen mies taas kerran hukassa elämänsä kanssa, hoh hoijaa.

    TV-sarjasta olen katsonut kaksi ekaa osaa. Ensim­mäinen osa perustuu lähinnä kirja­sarjan 2. osaan, mutta sitten toisessa osassa mennään enemmän Patrickin lapsuuteen. Aion sen kyllä katsoa, vaikka mitään maata mullis­tavaa ei vielä ole tullut vastaan. Sarja vaikuttaa koomi­sem­malta kuin kirja.

    1. Harmi, että petyit. Minuakaan tässä ei niin viehät­tänyt päähen­kilön sekoilut (vaikka se huume­se­koilu oli siinä toisessa osassa taita­vasti kirjoi­tettu), vaan britti­läisen yläluokan kuvaus.

      Täytyypä kokeilla sitä tv-sarjaa, vaikken nyt odota siltä mitään erityistä.