Type and press Enter.

Arja Kajermo: The Iron Age

It was Finland, it was the 1950s but on our farm it could have been the Iron Age. We had a horse to take us places, the dirt track allowed no cars near us. I was four and had never seen a car, but I had seen a picture of one. We had heard of elect­ricity but we didn’t have it. Time moved slowly then and things did not change much. The winters were colder and the summers were hotter.

Suoma­lais­syn­tyisen Arja Kajermon pienois­ro­maani The Iron Age tuli jo tovi sitten yllättäen vastaan jollakin englan­ti­lai­sella Booktube-kanavalla. Romaani onkin julkaistu Irlan­nissa, missä Kajermo nykyään asuu. Hauskaa, että se tuli lopulta vastaan myös kirjas­tos­samme.

The Iron Age kertoo elämästä sotien jälkei­sessä Suomessa ja Ruotsissa. Kertoja tarkas­telee mennei­syyttään, aikaa, jolloin oli vasta nuori tyttö, sekä elämää ja ilmapiiriä Suomen maaseu­dulla. Perheen elämä on kovaa ja niukkaa, heidän täytyy tulla toimeen vähällä. Sodan kauhut vainoavat isää, joka purkaa ahdis­tustaan väkival­taisena käyttäy­ty­misenä vaimoaan ja lapsiaan kohtaan. Lopulta perhe vanhinta poikaa lukuu­not­ta­matta muuttaa Ruotsiin, kuten niin moni muukin paremman toimeen­tulon toivossa.

Kajermo kirjoittaa varsin lakoni­sesti, mutta rivien välissä pilkah­telee musta huumori. Tekstissä itsessään ei varsi­nai­sesti ole mitään vikaa, mutta toisinaan, etenkin kirjan alkupuo­lella, kertoja innostuu kertomaan aika runsaasti Suomen historian vaiheista, mikä tuntuu vähän turhalta infodump­pauk­selta. Mietin, johtuuko se siitä, että olen itse suoma­lainen ja tunnen histo­riamme, mutta en usko. Välillä oli sellainen olo, että ihan kuin romaani olisi ulkomaa­lai­sille lukijoille suunnattu kirjal­linen oppitunti Suomen lähihis­to­riasta ja suoma­lai­sesta kulttuu­rista, itse tarinan ollessa vähän sivuseikka, vaikka senhän pitäisi olla toisin päin.

Infodump­pauksen lisäksi en oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sisään tarinaan, koska kaikki jotenkin vain tapahtuu, kuvailua on vähän. Tykkään usein aika suora­vii­vai­sesta, yksin­ker­tai­sesta kerron­nasta, sellai­sesta tiiviistä tekstistä, mutta tässä se oli liian pelkis­tettyä. Lisäksi kirjan takakansi lupaa osittain sadun­omaista tarinaa, mitä innoissani odotin, mutta en lopulta saanut sitä, en kunnolla.

Kuvitus on Kajermon sisaren- tai veljen­tyt­tären Susanna Kajermo Törnerin käsialaa. Kuvat ovat kauniita, kuvaavat hyvin tarinan tapah­tumia ja herät­tävät mielen­kiintoa (ks. esimer­kiksi kannen kuva toisiinsa nojaa­vista pikku­po­jista, joista toinen pitelee sormissaan savuketta). Ne olivat aika oleel­linen syy siihen, miksi jaksoin lopulta lukea kirjan loppuun asti. Harmi, ettei kirja lopulta ollut ihan sellainen kuin odotin sen olevan.

Helmet-lukuhaaste 2018: 38. Kirjan kannessa on kulku­neuvo

Arja Kajermo: The Iron Age
Tramp Press 2017
118 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Kajermon sarjakuva Tuulasta ja Seposta on kuulunut jo vuosien ajan vakilu­ke­mis­tooni Dagens Nyhete­rissä! / Mari

    1. Onpa hauskaa! Muiste­li­sinkin, että kirjan liepeessä oli maininta, että Kajermo tekee sarja­kuvaa ruotsa­laiseen lehteen.

  2. Ihana kuvitus 😊

    1. Se on tässä tosi nätti :)