Type and press Enter.

Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing

Jesmyn Wardin romaani Sing, Unburied, Sing on roikkunut tbr-listallani pienen tovin sen voitettua viime vuonna vuoden parhaim­malle amerik­ka­lai­selle kirjalle annet­tavan National Book Awardin. Ehkä ihan ansai­tusti, sillä Sing, Unburied, Sing on varsin kiinnostava ja monita­soinen romaani.

Sing, Unburied, Sing alkaa pieneltä missis­sip­pi­läi­seltä paikka­kun­nalta, syvältä Yhdys­val­tojen etelästä. Siellä asuvat kolme­tois­ta­vuotias Jojo pikkusi­sa­rensa Kaylan, äitinsä Leonien ja isovan­hem­piensa kanssa. Isä Michael on vanki­lassa huume­kaupan takia. Jojolla on nuoreen ikäänsä nähden paljon vastuuta kannet­ta­vanaan, sillä hänen isovan­hem­pansa ovat jo iäkkäitä ja isoäiti on vakavasti sairas eikä äiti Leonie ole kovin kiinnos­tunut lapsistaan, vaan viettää aikaansa enimmäkseen töissä ja käyttä­mällä huumeita. Pienestä Kaylasta huoleh­ti­minen jää lähes kokonaan Jojon vastuulle.

Jojon isä Michael on vapau­tu­massa vanki­lasta, joten Leonie päättää lähteä lastensa ja ystävänsä kanssa hakemaan miestään kotiin. Menneisyys päättää kuitenkin näyttäytyä heille aaveiden muodossa. Leonie on menet­tänyt veljensä Givenin ja käyttäessään huumeita veli palaa muistut­tamaan hirveästä kohta­lostaan. Michaelin serkku ampui Givenin kuoli­aaksi hävitessään metsäs­tys­reis­sulla tehdyn vedon­lyönnin. Serkku pääsi vähällä, sillä hän oli valkoinen ja Given musta. Toinen tarinassa esiintyvä aave näyttäytyy Jojolle kun he ovat hakeneet tämän isän vanki­lasta. Suunnilleen Jojon kanssa samani­käinen Richie kuoli ollessaan samai­sessa vanki­lassa Jojon isän kanssa vuosi­kym­meniä aikai­semmin. Richien aave lähtee Jojon perheen mukaan, kun he lähtevät ajamaan vanki­lasta takaisin kotiin, sillä hän ei pysty saamaan rauhaa ennen kuin voi ymmärtää, mitä hänelle tapahtui.

Tarinassa olevien aaveiden vuoksi Sing, Unburied, Sing saa maagisen realismin piirteitä. Aaveiden läsnäolo tarinassa onkin ehkä romaanin kriti­soiduin tai eniten mieli­pi­teitä jakanut asia, mutta minusta niiden avulla tuodaan aika kekse­li­äällä tavalla esiin, miten nykypäivän Amerikan mustien elämä on vain jatkumoa aiempien sukupolvien kokemuk­sille ja miten rasismia ja epätasa-arvoi­suutta on siellä koettu ja koetaan. Mennei­syyden paino­lasti on raskas. Mieleeni jäivät elävästi kuvaukset esimer­kiksi vankilan mailla työsken­te­le­vistä Richiesta ja Jojon isoisästä, joiden asemat vanki­lassa perus­tuvat tietenkin ihonväriin. Heidän asemissaan tapahtuu kuitenkin myös vaihtelua, sillä Jojon isoisä pääsee myöhemmin asemaan, joka on yleensä varattu vain valkoi­hoi­sille vangeille. Mieleen jäi myös perheen kotiin­paluu, jonka aikana poliisi pysäyttää heidät ja kohtelee heitä hyvin asiat­to­masti esimer­kiksi uhkaa­malla välit­tö­mästi Jojota aseella, kun tämä laittaa käden taskuunsa, ja puhut­te­le­malla heitä törkeällä tavalla, mitä tuskin olisi tapah­tunut, jos he kaikki olisivat olleet valkoi­hoisia.

Minulle romaa­nissa kiinnos­ta­vinta ja tärkeintä olivat juuri edellä mainitut teemat. Kuitenkin toisen puolen romaa­nista muodos­tavat perhe­suhteet, joita käsitellään varsin liikut­ta­valla tavalla. Leonie ja Michael eivät ole kiinnos­tu­neita lastensa hyvin­voin­nista. Nuorempi Kayla on käytän­nössä täysin Jojon hoidet­tavana eikä hän toisaalta edes halua olla vanhem­piensa lähellä, vaan tahtoo aina Jojon syliin. Kaylan ripus­tau­tu­minen isovel­jeensä, Jojon liian äkkinäinen aikuis­tu­minen ja lasten jatkuva nälkä ovat riipai­sevaa luettavaa. Leonie ja Michael ovat käytän­nössä kiinnos­tu­neita vain toisistaan, mikä ei toisaalta sekään ole kovin helppoa. Leonien perheen­jä­senet ovat mustia, mutta Michael on valkoinen, ja etenkin Michaelin vanhemmat eivät halua olla tekemi­sissä Leonien tai Leonien ja Michaelin lasten kanssa.

Tuntuu kuitenkin, että Sing, Unburied, Sing yrittää käsitellä vähän liian monia eri asioita ja teemoja yhdellä kertaa. Rasismi ja epätasa-arvoisuus, perhe­suhteet, Leonien konflikti Michaelin vanhempien kanssa, Jojon aikuis­tu­minen, isovan­hempien osuus tarinassa, huumei­den­käyttö, aaveet – paljon eri asioita yhteen romaaniin. Se oli ehkä juuri siinä reunalla, ettenkö olisi kallis­tunut pitämään tästä vähemmän kuin pidin. Nytkään tämä ei ollut täysi kymppi, mutta herätti kuitenkin paljon ajatuksia ja tunteita, ja tästä oli jotenkin helppo pitää. Kiinnostava, ajan hermolla oleva romaani kiinnos­ta­valta kirjai­li­jalta.

Muissa blogeissa: Reader, why did I marry him?

Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing
Scribner 2017
289 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.