Type and press Enter.

2 x helve­til­linen avioliitto: Märta Tikkasen Vuosi­sadan rakkaus­tarina ja Ebba Witt-Bratt­strömin Vuosi­sadan rakkaussota

Kuinka kovaa minun täytyy huutaa
kuinka sanat­to­masti hengittää korvaasi

että sinä käsit­täisit

mitä minä yritän sanoa sinulle –


minä en uhkaa sinua
minun vapauteni ei vahin­goita sinua
minun rakkauteni ei polje sinua maahan
se ei taistele sinua vastaan

vaan meidän puoles­tamme

- Tikkanen: Vuosi­sadan rakkaus­tarina

Aika usein kirjat muodos­tavat pareja toistensa kanssa – tarkoi­tuk­sella tai tarkoit­ta­matta. Yksi ihan tarkoi­tuk­sel­linen (runo)teospari on Märta Tikkasen neljä­kym­mentä vuotta sitten julkaistu Vuosi­sadan rakkaus­tarina ja Ebba Witt-Bratt­strömin vuonna 2016 julkaistu ja tänä vuonna käännetty Vuosi­sadan rakkaussota. Tikkasen Vuosi­sadan rakkaus­tarina on ollut Witt-Bratt­strömin kirjan innoittaja, tarkoi­tuk­sel­linen esikuva. Ja se onkin lähellä esiku­vaansa, mutta tuotuna enemmän tähän päivään. Vuosi­sadan rakkaus­tarina on ollut lukulis­tallani jo tovin ja sitten kun kuulin Witt-Bratt­strömin kirjasta, tiesin, että haluan lukea ne parina ja kirjoittaa niistä myös parina. Kolmantena teoksena olisi tietysti voinut lukea vielä Henrik Tikkasen omaelä­mä­ker­ral­lisen teoksen Mariankatu 26, jolle Vuosi­sadan rakkaus­tarina on vastaus. Ehkä luenkin sen vielä joskus.

Sekä Vuosi­sadan rakkaus­tarina että Vuosi­sadan rakkaussota ovat omaelä­mä­ker­ral­lisia teoksia. Tikkasen teoksessa mies on selkeästi hänen 1980-luvulla kuollut aviomie­hensä kirjailija ja taiteilija Henrik Tikkanen, Witt-Bratt­strömin teoksessa taas hänen ex-miehensä kirjal­li­suu­den­tutkija Horace Engdahl. Vuosi­sadan rakkaus­tarina sai ilmes­ty­mis­vuonnaan 1978 osakseen paljon huomiota – mitään sellaista ei oltu vielä julkaistu, ei naisen kirjoit­tamana.

Vuosi­sadan rakkaussota ei ehkä hätkähdytä enää ihan samalla tavalla, mutta on tärkeä pelkästään jo naisen kertomana. Kiinnos­ta­vassa Helsingin Sanomien jutussa Witt-Bratt­ström sanoo, etteivät miehet ole juurikaan kuunnelleet naisten kokemuksia ja siksi muun muassa #metoo-kampanja on tullut heille yllätyksenä. Totta onkin, että miehet harvemmin lukevat naisten kirjoit­tamia kirjoja, mutta naiset lukevat sekä naisten että miesten kirjoit­tamia kirjoja. Sekä Witt-Bratt­ström että Tikkanen kuitenkin kertovat, että vaikka heidän kirjansa sisäl­tävät omaelä­mä­ker­ral­lisia elementtejä, ne ovat silti fiktiota, kärjis­tettyjä kuvauksia todel­li­suu­desta.

Molemmat kirjat ovat kuvauksia helve­til­li­sistä parisuh­teista. Sellai­sista, joissa miehen ja naisen välinen järkevä dialogi on mahdo­tonta ja valtapeli on julmaa. Kirjat kuvaavat myös miehen alkoho­lismia (Tikkasen teos), parisuh­de­vä­ki­valtaa ja jäykkiä sukupuo­li­rooleja. Molemmat kirjat ovat vielä runoteoksia. Ne ovat tyyliltään varsin kertovia ja lähes­tyvät proosa­muotoa, joten tällainen aloit­telija kuin itsekin runojen suhteen olen, pysyy hyvin mukana.

Luin ensim­mäi­seksi Tikkasen Vuosi­sadan rakkaus­ta­rinan. Ei varmaankaan ole ihmistä, etenkin naista, johon se ei olisi tehnyt minkään­laista vaiku­tusta tai herät­tänyt mitään tunteita. Sitä on ainakin hyvin vaikea kuvitella. Ei ole edes tarvinnut kokea mitään saman­laista, äärim­millään julmaa ja narsis­tista vallan­käyttöä ja väkivaltaa, mutta jo sen kuvailu ja tieto sen mahdol­li­suu­desta etenkin naisena sai ja saa yhä edelleen sykkeeni kohoamaan ja kurkkuni kuris­tumaan. Teos koostuu kolmesta osasta, joissa ensim­mäisen runoissa käsitellään miehen alkoho­lismia varsin suora­su­kai­sella tavalla eritteineen ja hajuineen, toisessa osassa on pääosassa rakas­tu­minen ja parisuhde, rakkauden tuhoa­vaisuus ja (väki)valta, ja kolman­nessa työ ja naisen asema ja niiden merkitys kerto­jalle. Kaikki osat ovat vahvoja, pidin niistä yhtä paljon.

ajatus
että on ollut naisia
kaikkina aikoina
jotka ovat kokeneet tämän sekunnin
ennen kuin käsi lyö

kauhu
joka lamauttaa
niin etten voi
repäistä itseäni irti
en purra potkaista en paeta
en voi avata suutani
en voi huutaa

- Tikkanen: Vuosi­sadan rakkaus­tarina

Tikkasen kieli on kirkasta ja täsmäl­listä. Runoissa on paljon (patou­tu­nutta) tunnetta, joka odottaa purkau­tu­mistaan ja joskus myös purkautuu voimak­kaasti. Toisia runoja haluaa kuiskata, toisia huutaa. Ne ovat hyvin inten­sii­visiä ja liikut­tavia. Vuosi­sadan rakkaus­tarina on vaikut­ta­vimpia kirjoja, joita olen koskaan lukenut.

Witt-Bratt­strömin Vuosi­sadan rakkaussota jatkaa hyvin samoilla linjoilla Tikkasen teoksen kanssa, vaikka niillä on melkein neljän­kym­menen vuoden ikäero. Mutta erojakin on. Vuosi­sadan rakkaus­sotaa ei ole jaettu hieman eri teemoja kantaviin osioihin, kuten Vuosi­sadan rakkaus­tarina on, vaan sen runot seuraavat tiiviisti toisiaan. Se ei kuvaa parisuhteen toisen osapuolen alkoho­lismia, mutta käsit­telee muuten samoja teemoja kuin Vuosi­sadan rakkaus­tarina. Selvin ero teosten välillä siinä, miten tavallaan selkeämmin Vuosi­sadan rakkaussota ottaa kantaa jäykkiin sukupuo­li­roo­leihin ja patriar­kaattiin. Lisäksi teos rakentuu miehen ja naisen välisestä riitai­sasta dialo­gista eli siinä kuuluu myös miehen ääni. Vuosi­sadan rakkaus­sodan kertoja pyris­telee irti miehensä vähät­te­le­västä ja alista­vasta otteesta. Mies ei usko sukupuolten väliseen tasa-arvoon, vaan pitää sitä suorastaan nauret­tavana: hänen mukaansa nainen on miehen alamainen ja palvelija, koska niin on aina ollut ja niin tulee jatkos­sakin olemaan. Hän ei kestä sitä, että nainen on jossain miestä etevämpi. Silti välillä tulee suvan­to­vai­heita, kun pyydellään anteeksi ja ehkä halutaankin jäädä yhteen. Jossain on rakkaus, jota on vaikea käsittää.

Nainen sanoi:
Jos voimakas tunne ei saa
vasta­kaikua
se muuttuu yksinäi­seksi haudaksi.

Maaorjuus.
Tukholma-synrooma.
Naisrauhan rikko­minen.

Deus ex machina.
Tule ja nouda minut
Medeia.

- Witt-Bratt­ström: Vuosi­sadan rakkaussota

Vuosi­sadan rakkaussota sisältää runsaasti inter­teks­tu­aa­lisia viitteitä, jotka piris­tävät muuten hieman yksioi­koista tekstiä. Tekstissä on kyllä paljon latausta, mutta se ei ole yhtä tuntei­kasta kuin Tikkasen teoksessa. Se ehkä vyöryy hieman liikaa. Toisaalta voiko mikään teos lopulta tuntua samalta kuin Vuosi­sadan rakkaus­tarina? Sain Witt-Bratt­strömin tekstistä silti myös paljon irti. Siinä oli paikoi­tellen varsin nerok­kaita kohtia, kuten vaikkapa yllä oleva sitaatti eräästä sen runosta. Rytmiltään se muistuttaa Tikkasen tekstiä.

Vuosi­sadan rakkaus­tarina ja Vuosi­sadan rakkaussota ovat molemmat hienoja kirjoja, joissa edelleen usein vaien­nettu naisen ääni pääsee kuuluviin. Ne irtisa­nou­tuvat patriar­kaa­tista, ovat raivok­kaita, epäso­vin­naisia, ja siksi juuri ihan parhaita.

Helmet-lukuhaaste 2018: 43. Suoma­lainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

Märta Tikkanen: Vuosi­sadan rakkaus­tarina
(Århun­dradets kärlekssaga, 1978)
Suom. Eila Pennanen
Tammi 2010 (1978)
173 s.

Helmet-lukuhaaste 2018: 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

Ebba Witt-Bratt­ström: Vuosi­sadan rakkaussota

(Århun­dradets kärlekskrig, punkt­roman, 2016)
Suom. Jaana Nikula
Into 2018
173 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Luin jo Vuosi­sadan rakkaus­sodan, mutta aion lukea myös Vuosi­sadan rakkaus­ta­rinan ennen postauksen tekoa. Nyt luin tunnelmia noin päin luettuina, mielen­kiin­nolla odotan mitä koen kun luen kirja­parin toisinpäin.

    1. Hei joo, jännä kuulla, vaikut­taako se lukuko­ke­mukseen jotenkin, jos lukeekin nämä toisinpäin. Tai siis vaikeahan se on sit itse verrata siihen, että jos olisikin lukenut toisinpäin, mutta kuitenkin :D

  2. Mulla oli tuo sama suunni­telma, että lukisin nämä kaksi yhdessä ja ostinkin Witt-Bratt­strömin kirjan heti, kun se ilmestyi. No, en sitten kumminkaan saanut jälkim­mäistä ruotsiksi luetuksi ja olenkin postannut näistä kahdesta erikseen. Jossain vaiheessa mietin, että lukisin myös Horace Engdahlin kirjan, mutta se taitaa kyllä jäädä.

    1. Aivan! Näitä oli kiva käsitellä yhdessä, kun en jostain kumman syystä ollut vielä lukenut tuota Tikkasen kirjaa. Mielen­kiin­toinen kirjapari. Haluaisin puolestani ehkä joskus lukea Henrik Tikkasta.