13.3.2018

Max Porter: Surulla on sulkapeite


Neljä viisi päivää hänen kuolemansa jälkeen istuin yksin olohuoneessa ja ihmettelin mitä tekisin. Laahustin ympäriinsä, odotin järkytyksen laantumista, odotin että jokin jäsentynyt tunne putkahtaisi esiin päivieni valheellisesta järjestelmällisyydestä. Roikuin tyhjyydessä. Lapset nukkuivat. Minä ryyppäsin. Poltin sätkän toisensa perään avoimen ikkunan ääressä. Hänen poissaolonsa merkittävin seuraus tuntui olevan se, että minusta tulisi nyt pysyvästi organisoija, listoja laativa kiitollisuuskliseiden kauppias, arkkitehti, joka tehtaili rutiineja äidittömille pikkulapsille. Suru tuntui neliulotteiselta, abstraktilta, epämääräisen tutulta. Minä palelin.

Odotin Max Porterin kirjaa Grief is the Thing with Feathers kirjastosta kauan. Itse asiassa niin kauan, että suomennos Surulla on sulkapeite ehti sinne ennen alkukielistä, joten lainasin sitten sen. Ei haitannut, sillä heti kärkeen on todettava, että Irmeli Ruuskan suomennos on mainio ja erittäin toimiva, vaikka vähän pelkäsin, miten hieman haastava ja kielellä leikittelevä teos kääntyy suomeksi.

Surulla on sulkapeite kertoo isän ja hänen kahden poikansa surusta, kun perheen äiti on kuollut. Pojat ovat hämmentyneitä, isä ei osaa tehdä muuta kuin ryypätä ja kirjoittaa. Sitten ovelle tulee suru variksen muodossa. Ihmiset ovat sen mielestä tylsiä, paitsi surussaan, ja etenkin äidittömät lapset ovat silkkaa varista. Vieras on vähän moukka, epäkohtelias, nokkii asioita, jotka eivät sille kuulu, mutta se tuo myös lohtua. Varis aikoo jäädä isän ja poikien luokse niin pitkäksi aikaa kun sitä tarvitaan.

Variksen synnynnäisen ja sivistyneen minän, raadonsyöjän ja filosofin, eheyden jumalattaren ja mustan häpeätahran, Variksen ja hänen linnunluontonsa välillä käydään kaiken aikaa kiehtovaa vuoropuhelua. Minusta se tuntuu suremisen ja elämisen ikuiselta vuoropuhelulta, jota silloinkin käytiin. Saattaisin oppia Varikselta paljon.

Surulla on sulkapeite venyttää kirjallisuuden lajityyppejä: se yhdistelee elementtejä proosasta, runoudesta ja näytelmäkirjallisuudesta. Ilmaisu on tiivistä, mutta hyvin rikasta. Välillä varsin suora teksti yltyy luettelomaiseksi asioiden listaamiseksi ja sitten yhtäkkiä perinteiseksi saduksi. Joskus teksti on rauhallista, joskus leikittelevää ja joskus hyvin vimmaista ja raivoisaa. Teksti on siis rytmiltään varsin monimuotoista. Rytmin vaihdoksiin kestääkin alkuun hieman tottua, mutta sitten persoonalliseen kerrontaan ihastuu.

Porterin tekstistä aistii myös todellisen, kurkkua kuristavan raastavan surun, joka tarttuu. Isä ja lapset kokevat sen eri tavoin, sillä perheen äiti merkitsi heille eri asioita. Isästä tulee syrjäänvetäytyvä ja hän pakenee muistoihinsa, pojat taas turvautuvat leikkeihin ja satumaailmoihin. Tarinassa (ja etenkin sen varishahmossa) on kuitenkin myös toivoa, joten täysin sitä vailla kirja ei ole. Kirjan alkukielinen nimi Grief is the Thing with Feathers viittaa Emily Dickinsonin runoon Hope is the Thing with Feathers. Erilaisten tunteiden kuvaajana etenkin kirjan loppu on aivan ihana, ehkä kauneimpia lukemiani.

Teoksen innoittajana on toiminut Ted Hughesin runokokoelma Crow. Se olisikin oiva lukupari tälle Porterin kirjalle. Lisäksi teos on sovitettu näytelmäksi, jonka esitykset alkavat pian, ja jonka pääroolissa nähdään ihana Cillian Murphy.

Pitkässä heinikossa on tallattuja polkuja,
ehkä veljeni astumia, joten kuikaan: "Veli, oletko
täällä?" ja aikuiset näkevät meidät,
metri välimatkaa, mutta katedraalimme on
laaja, loputon.

Varis tirskuu. "Täältäpä ette löydäkään,
minä olen vihreäää!"


Helmet-lukuhaaste 2018: 24. Surullinen kirja

––

Max Porter: Surulla on sulkapeite
(Grief is the Thing with Feathers, 2015)
Suom. Irmeli Ruuska
Gummerus 2018, 119 s.

6 kommenttia :

  1. Tämä on niin hieno kirja. Ihastuin suuresti, ja tekisi mieli hankkia omaksi, niin voisi palata siihen aina uudelleen. Eri lajityyppien yhdistäminen toimii upeasti ja suomennos on huikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kieltämättä kirja, johon minäkin haluaisin palata vielä uudelleen – etenkin joskus oman surun hetkellä. Vähän jännitin, miten eri lajityypit sulautuvat toisiinsa ja miten kirja on suomennettu, mutta ei tarvinnut pettyä :)

      Poista
  2. Upea kirja. Minäkin ihailin Ruuskan virtuoosimaista suomennosta. Ei helppo homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hienoa jälkeä! Olisi hauska lukea myös alkukielinen ja vertailla, miten eri tavoin suomennos on rakennettu :)

      Poista
  3. Taidan olla ainut, jota tämä kirja ei täysin hurmannut. Se tunnetaso lipui ohitse. Onneksi voin palata sen pariin ja ehkä vielä tavoittaa sen upeuden, minkä muut ovat kokeneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että olet ainoa! Tämä ei todellakaan ole mikään helppo kirja enkä minäkään ymmärtänyt kaikkien asioiden ja lauseiden ja sanojen merkityksiä, vaikka siihen tunnetasoon pääsin omalla tavallani kiinni. En usko, että kukaan ymmärtää tästä kaikkea ainakaan vielä yhdellä lukukerralla, mutta siksipä tämä ehkä onkin niin hieno kirja: se kestää monta lukukertaa :)

      Poista