19.3.2018

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät


Edes nyt en reagoinut hallitsemattomasti. Niin kuin aina elämäni vaikeina aikoina, etenin varovasti. Ainoa näkyvä merkki sisäisestä hädästäni oli tietty epäjärjestyksen lisääntyminen ja käsieni heikkous. Mitä suuremmaksi ahdistus kasvoi, sitä huonommin sain sormeni kiertymään esineiden ympärille.

Napoli-sarjan jättämään Elena Ferrante -ikävään ei auta mikään muu kuin Elena Ferrante. Hänen tuotantonsa ei kuitenkaan ole kovin suuri, joten sitä haluaisi vähän säästellä. Nyt kun Ferrante on taas ollut Suomessa tapetilla Napoli-sarjan kolmannen osan suomennoksen ilmestyttyä, halusin kurkistaa, millainen kirjoittaja Ferrante on tuon hittisarjan ulkopuolella ja vieläpä ennen sen julkaisua. Hylkäämisen päivät on Ferranten toinen kirja 2000-luvun alkupuolelta. Se on julkaistu suomeksi jo vuonna 2004 Avaimen kustantamana, joten tämä lukemani kappale on siitä uusintalaitos.

Hylkäämisen päivät on raaka kertomus avioeron ja rakkauden loppumisen nostattamasta tunnemyrskystä ja mielen hajoamisesta. On ihan tavallinen huhtikuinen iltapäivä, kun Olgan mies Mario nousee pöydän äärestä ja ilmoittaa lähtevänsä. Jättävänsä Olgan ja lapset. Heissä ei ole mitään vikaa, tilanne nyt vain on tämä. Viisitoista vuotta ja rakkaus loppuu kuin seinään. Olga ei alkuun suostu hyväksymään sitä, vaan kieltäytyy uskomasta miehensä lähtöä todeksi. Kun mies ei tule takaisin, käy vain välillä katsomassa lapsiaan, totuus alkaa vähitellen valjeta Olgalle, ja katkeruus ja epätoivo valtaavat hänen mielensä. Olgan koko maailma vajoaa sekasortoon.

Älä sorru, sanoin itselleni. Taistele. Eniten minua huolestutti lisääntyvä kyvyttömyyteni keskittyä mihinkään. Pelkäsin hallitsemattomia reaktiotani. Rohkaistakseni itseäni kirjoitin: Ei Mario ole vienyt pois koko maailmaa, hän on vienyt pois vain itsensä. Etkä sinä ole sellainen kuin naiset olivat kolmekymmentä vuotta sitten. Sinä olet nykyaikainen nainen, tartu tähän aikaan, älä taannu, älä menetä otetta, pidä kiinni itsestäsi. Ennen kaikkea älä antaudu sekaviin, pahansuopiin tai raivostuneisiin yksinpuheluihin. Poista huutomerkit. Hän on poissa, sinä jäit.

Hylkäämisen päivät on taattua Ferrantea, mikäli rakastaa hänen Napoli-sarjansa intensiivisyyttä, rehellisyyttä ja tarkkanäköisyyttä. Aiheiltaan ja teemoiltaan Hylkäämisen päivät on kuitenkin varsin erilainen. Parisuhteen päättyminen ja miten se ihmiseen vaikuttaa ei aiheena ole kirjallisuudessa mitenkään omaperäinen, mutta tekstin intensiivisyys ja imu hurmaavat. Tarina alkaa sen verran tymäkästi, että olin heti koukussa. Suurin sysäys sille, miksi luin Hylkäämisen päivät juuri nyt, oli Instagramin Storiesissa tekemäni Try a chapter -tag, jossa on ideana lukea pienestä joukosta omalla tbr-listalla olevista kirjoista vain ensimmäiset luvut ja päättää niiden perusteella, mitä kirjaa ryhtyy seuraavaksi lukemaan. Viidestä ehdokkaasta päädyin lopulta melko helposti Hylkäämisen päiviin, sen verran vaikuttava sen alku oli.

Ferrante kirjoittaa uskomattoman vimmaisesti ja raastavan avoimesti tunteista, jotka ovat varmasti meille kaikille tuttuja. On vihaa, raivoa ja tuskaa, mutta myös rakkautta ja toivoa, vaikka niitä täytyy kaivaa vähän syvemmältä. Tunteiden avoimessa kuvaamisessa on paljon kaikuja Napoli-sarjaan. Olgan kertojaääni on ihan hirveän rehellinen (vaikkei Olga hahmona olekaan aina rehellinen itselleen tai toisille) enkä nyt muista, milloin viimeksi olisin lukenut yhtä vimmaisen naisen kertomaa tekstiä. Hylkäämisen päivät on hyvin tummasävyinen, hulluuden rajamailla käyvä tiivis tarina, joka on yhtä aikaa samanlaista, mutta silti melko erilaista Ferrantea.


Helmet-lukuhaaste 2017: 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Ja viime vuoden Helmet-lukuhaaste on täten valmis, hurraa! Julkaisen vielä jonakin päivänä koosteen koko haasteesta, vaikka eletäänkin jo pitkällä maaliskuuta.)

––

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
(I giorni dell'abbandono, 2002)
Suom. Taru Nyström
WSOY 2017, 253 s.

2 kommenttia :

  1. Ei vitsi, Ferrante tulee kyllä joka puolelta vastaan sellaisten ylistyspuheiden kera, että pakko yrittää nostaa hänen teoksiaan tbr-listalla korkeammalle. Ja onnea Helmet-haasteen loppuun saamisesta! Itsehän en koskaan siihen tartu, kun lukumäärä hirvittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ferrante-kuumetta on taas liikkeellä :D Hänen kirjansa ovat jakaneet vähän mielipiteitä, mutta on sitäkin mielenkiintoisempaa kuulla, mitä niistä ollaan mieltä.

      Kiitos! Vielä pari vuotta sitten en itsekään halunnut siihen osallistua, kun luin ehkä just sen 50 kirjaa vuodessa. Nyt kun olen lukenut enemmän, on se ollut mielekkäämpää :)

      Poista