2.3.2018

Arundhati Roy: The God of Small Things


Arundhati Royn The God of Small Things (suom. Joutavuuksien jumala, 1999) on kirja, jonka valitsin viime vuoden Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33. Kirja kertoo Intiasta. Viime vuoden haaste on muuten enää yhden kirjan päässä täyttymisestään! Olen pitänyt sen valmiiksi saamisesta kiinni ehkä vähän liiankin sinnikkäästi, mutta tuossapa tuo menee tämän vuoden haasteen rinnalla, kun on ollut vain muutamasta kirjasta kiinni.

Intiasta kertovan kirjan valitseminen oli vaikeaa, sillä en tiedä kovin monia intialaisia kirjailijoita enkä ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut Intiasta, joten en myöskään ole aiemmin lukenut paljoa intialaista kirjallisuutta. Otin luettavakseni Arundhati Royn The God of Small Thingsin koska se on kuitenkin postmodernin ja postkolonialistisen kirjallisuuden ehkä tunnetuimpia teoksia – ja sitä uskaltaa myös jo luonnehtia tulevaisuuden klassikoksi. Se on Royn esikoisromaani ja voitti samantien ilmestymisvuonnaan Man Booker -palkinnon.

"In those early amorphous years when memory had only just begun, when life was full of Beginnings and no Ends, and Everything was For Ever, Esthappen and Rahel thought of themselves together as Me, and separately, individually, as We or Us. As though they were a rare breed of Siamese twins, physically separate, but with joint identities."

The God of Small Things kertoo kaksosista Esthasta ja Rahelista ja heidän perheenjäsenistään Keralan maakunnassa sijaitsevassa Ayemenemin kylässä. Kirjan alussa ollaan hetkessä, jolloin kaksoset ovat jo varttuneet kolmekymppisiksi aikuisiksi ja Rahel on palannut kotikyläänsä vuosien poissaolon jälkeen. Hän tapaa jälleen veljensä Esthan, jonka on nähnyt viimeksi lapsena. Mitä sellaista traagista kaksosten lapsuudessa tapahtui, minkä vuoksi Estha ei enää puhu ja on saanut hullun leiman ja mitä Rahelkaan ei mielellään muistele? Palataan ajassa taaksepäin, siihen vuoteen, kun kaksoset olivat vasta seitsemänvuotiaita, ja siihen hetkeen, mistä kaikki alkoi. Kun Sophie Mol tuli Ayemenemiin. Tai ainakin se on yksi näkökulma siihen, mistä kaikki alkoi, tai ehkä sittenkin "that it really began in the days when the Love Laws were made. The laws that lay down who should be loved, and how. And how much." Kaikki on aina kiinni pienistä asioista.

The God of Small Things on sivumäärästään huolimatta hyvin runsas romaani, sillä siinä käsitellään monia Intialle historiallisesti, yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä asioita. Yksi kirjasta hyvin esiin nouseva asia on Intian kastijärjestelmä, joka oli Esthan ja Rahelin lapsuudessa 1960-luvulla erittäin voimissaan, ja on toki sitä yhä edelleen. Kaksosten naapurissa asuva mies nimeltä Velutha on kastiton eli koskematon, kaikkia oikeuksia vailla. Hänen suhdettaan säilyketehtaan omistavaan perheeseen kuvataan usein hyvin alisteisena, mutta toisaalta hänellä on myös sellaisia oikeuksia, joita kastittomille ei ole tapana antaa. Lopulta nuo oikeudet ovat iäksi mennyttä, kun Velutha tekee jotain, jota ei voitaisi ikinä antaa anteeksi. Intian kulttuurille tyypillisiä asioita kuvataan kastijärjestelmän lisäksi myös esimerkiksi englantilaisuuden ihailun, uskonnon ja naisen aseman kautta. Suurimman sijan saavat kuitenkin erilaisten syrjinnän muotojen, ongelmallisten perhesuhteiden ja kielletyn rakkauden teemojen käsittely. Ihailen sitä, miten vaivattomasti ja luontevasti Roy kuvaa suuriakin asioita yhden perheen jäsenten ja heidän suhteidensa kautta, miten ne näkyvät heidän elämässään.

"Now, these years later, Rahel has a memory of waking up one night giggling at Estha's funny dream. She has other memories too that she has no right to have. She remembers, for instance (though she hadn't been there), what the Orangedrink Lemondrink Man did to Estha in Abhilash Talkies. She remembers the taste of the tomato sandwiches – Estha's sandwiches, that Estha ate – on the Madras Mail to Madras. And these are only the small things."

Luin Royn romaania ehkä vähän väärin. Tai en väärin väärin, vaan omasta mielestäni vähän huonosti. Lumouduin kovasti sen alusta, koska maltoin lukea sitä pidempiä pätkiä kerralla ja keskityin siihen kunnolla. Sitten aloin kantaa kirjaa mukanani töissä ja luin sitä enää lähinnä vain lounastauoilla pari sivua kerralla. Viimeiset noin 100 sivua luin taas kotona parilla harppauksella ja keskittyen. Oikeasti kirjalle olisi pitänyt antaa kaikki huomio, lukea sitä rauhassa, mutta pidemmissä pätkissä eikä vain paria sivua silloin tällöin. Silloin sen kaikki eri sävyt olisivat päässeet oikeuksiinsa.

Sen lisäksi, että luin kirjan huonosti, kompuroin Royn varsin eläväisen ja ilmeikkään kielen edessä. Rakastin sitä, miten nerokkaasti Roy kuvaa asioita, erityisesti lapsen näkökulmasta, ja usein mustan huumorin keinoin, mutta koska en hallitse englantia natiivin tasoisesti, välillä asiat menivät kielellä kikkailun vuoksi ikään kuin ohi. Uskon haluavani lukea kirjan vielä joskus uudelleen ja silloin aion tarttua suomennokseen, joka on ilmeisesti todella hyvä. Mutta ehkä kaikkea ei tarvitse aina ymmärtääkään, sillä oivalsin kuitenkin paljon uutta, historiasta ja ihmisestä ja no, elämästä, niin tutusta, mutta silti niin erilaisesta.

Not old.
Not young.
But a viable die-able age.


Helmet-lukuhaaste 2017: 33. Kirja kertoo Intiasta

––

Arundhati Roy: The God of Small Things
Flamingo 1997, 340 s.

4 kommenttia :

  1. Tämä kirja on ollut minunkin lukulistallani ties miten pitkään. Sen verran olen jo edistänyt lukuprojektia, että ostin kirjan pokkariversion alkuvuodesta itselleni. Lukeminen taitaa olla parempi jättää loma-aikaan... juttusi perusteella kiireen keskellä lukeminen ei taida tehdä oikeutta Royn kirjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jo edistysaskel :D Tuo minun ihanan nuhjuinen englanninkielinen pokkarini sattui tulemaan sopivasti vastaan kirjaston kirjanvaihtokärryssä, joten oli pakko napata mukaan, kun olin muutenkin miettinyt sitä juuri tähän haastekohtaan. Suosittelen tosiaan jättämään sen lukemisen loma-aikaan tai muuten vähän kiireettömämpään aikaan, jolloin siihen ehtii paremmin paneutumaan :)

      Poista
  2. Ihana kirja. Värikäs ja runsas kuin Intia vain voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todella hyvä valinta tuohon Helmet-haasteen kohtaan, sillä tämä kuvasi hienosti ja monipuolisella tavalla Intiaa.

      Poista