18.2.2018

Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin


Rafael Donnerin esikoiskirja, omakohtaisia esseitä sisältävä Ihminen on herkkä eläin on saanut ehkä hieman epäreilusti huomiota Rafaelin isän Jörn Donnerin möläytysten takia. No, ainakin kirja on ylipäätään saanut huomiota, vaikka onkin rasittavaa, että esimerkiksi kaikki Rafael Donnerin haastattelut tuntuvat pyörivän vain hänen isänsä ja tämän sanomisten ympärillä eikä itse kirjan. Siksipä tässä ei mennä niihin, vaikkei isän mainitsemista voida kokonaan välttää, sillä totta kai hän on vaikuttanut poikansa elämään ihmisenä ja vanhempana.

Donnerin mukaan ihminen on herkkä eläin: irrationaalinen, tunteva ja tunteidensa pohjalta toimiva kokonaisuus. Tunteita ei voi kahlita järjellä. Siksi kokoelman esseet kertovat erilaisista tunteista, jotka ovat paitsi Donnerille, myös meille muille erittäin tuttuja. Kirjan ensimmäinen essee "Heikkous" alkaa dramaattisesti leikkaussalista, jossa Donnerin isä makaa operoitavana. Se on kokoelman esseistä oikeastaan ainoa, jossa Donnerin isä on keskiössä, mutta ei minään mahtavana hahmona, vaan muistuttamassa poikaansa siitä, että ihmiset ovat heikkoja ja kuolevaisia.

Kokoelma alkaa väkevästi ja kiinnostavasti, mutta sitten tekstit alkavat toistaa paljon itseään ja aiheita käsitellään pitkälti saman kaavan mukaisesti esseestä toiseen. On toki hienoa, miten avoimesti Donner kertoo itsestään ja tunteistaan. Hän ei suostu asettumaan siihen normaalina pidettyyn maskuliinisen miehen rooliin, vaan antaa itselleen luvan olla heikko, epävarma, yksinäinen, katkera ja tietämätön. Hän korostaa usein olevansa etuoikeutettu valkoinen heteromies, joka on vielä vähän hukassa elämänsä suhteen. Hänen ajatuksilleen on myös helppo nyökytellä, sillä ne ovat kovin tuttuja, sellaisia, joita on itsekin tullut mietittyä. Samastumista helpottaa ehkä se, että olemme Donnerin kanssa lähes samanikäisiä, kolmekymppisiä – ikä, jossa ei tunne itseään enää kovin nuoreksi, mutta ei vielä vanhaksikaan, ikä, jossa pitäisi jo olla jotain ja tietää, mitä haluaa elämältään.

Donnerin tekstit ovat osittain aika naiiveja, minkä hän myöntää itsekin kirjan esipuheessa. 27-vuotiaana ei yleensä ole tapana kirjoittaa omaelämäkerrallisia tekstejä, koska Donnerin mukaan niitä kirjoittaakseen pitäis olla kokenut ja viisas, eikä hän koe olevansa kumpaakaan. Silti hän halusi yrittää ja kirjoittaa, mitä hän on tähän mennessä kokenut ja tuntenut, mitä oppinut elämästä. Tekstien naiivius ei kuitenkaan johdu Donnerin iästä tai välttämättä elämänkokemuksen puutteestakaan, vaan ehkä hänen kokemattomuudestaan kirjoittamisen saralla. Ihminen on herkkä eläin on kuitenkin hänen esikoiskirjansa. Teksteissä ei ole syvyyttä, vaan ne ovat usein itsestäänselvyyksien toistelua ja paljon kaksoispisteitä. Esseessä tai parissa se ei vielä liiemmin häiritsisi, mutta kun oikeastaan kaikki esseet lopulta sortuvat samaan, on niiden lukeminen lopulta vähän rasittavaa. Kirjassa kiinnostavinta ovat Donnerin tekemät matkat ja niiden aikana koetut ja oivalletut asiat. Olisin toivonut, että esseissä olisi käsitelty enemmän juuri niitä tai niiden kaltaisia asioita, jolloin itsestäänselvien totuuksien toistelu olisi jäänyt vähemmälle.

Toivottavasti Donner kirjoittaa kuitenkin vielä lisää, sillä kaikesta huolimatta hänen oma äänensä kuuluu näiden esseiden läpi, ja se ääni on kiinnostava.

Helmet-lukuhaaste 2018: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi

––

Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin – omaelämäkerrallinen essee
(Människan är ett känsligt djur – en självbiografisk essä, 2018)
Suom. Laura Jänisniemi
Teos & Förlaget 2018, 207 s.

8 kommenttia :

  1. Mulla on tää just parhaillaan kesken. Jotenkin pikkasen uuvahdin siinä vähän puolen välin jälkeen ja olen nyt lukenut muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, koska uuvahdin kans viimeistään suunnilleen samassa vaiheessa. Pitempi taukoilu tämän kanssa olisi saattanut auttaa. Tai sitten ei.

      Poista
  2. Tää esseekokoelma kiinnosti minua ihan puhtaasti visuaalisista syistä: sen kansi on kaunis. :D Mutta se ei kuitenkaan riittänyt syyksi tarttua teokseen, ja nyt epäröin vielä enemmän. Tavallaan kiinnostaa, ja sitten taas toisaalta voisin antaa hetken ajan kulua ja kokeilla myöhemmin. Tai mahdollista myöhempää tuotantoa, joskus sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kansi ja sen valokuva ovat ihania! :) Harmi, etteivät esseet sitten olleet ihan sitä mitä ajattelin. Kokeile joskus. Jään myös odottamaan Donnerin seuraavia kirjoituksia.

      Poista
  3. Tuo epänormatiivisen maskuliinisuuden kuvaus ja kansi ovat ainoita asioita, jotka tässä kirjassa kiinnostavat. Mutta jotenkin miesten äänet eivät ole niitä, joita nyt juuri kaipaan. Ehkä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut mielenkiintoista lukea Donnerin mietteitä maskuliinisuudesta vähän lisääkin. Nyt aihetta käsiteltiin vähän liiaksi saman kaavan mukaan. Jospa tulevaisuudessa!

      Poista
  4. Kiinnostava kirjoitus kirjasta, joka hieman alkoi kiinnostaa mutta sitten toisaalta ei (itsestäänselvyyksien toistelu ei innosta). Voisin silti harkita tämän lukevani jossain vaiheessa vaikkapa tyylillä essee per päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän, tää kirja oli minullekin just sellainen, että kiinnosti, mutta sitten taas ei. Siis jo ihan alkuun, mutta myös lukiessa. Luulen tosiaan, että sellainen essee per päivä olisi tämän kanssa toimiva(mpi) lukutapa.

      Poista