Type and press Enter.

Maija Salmi & Meeri Kouta­niemi: Ilopangon vankilan naiset

El Salvador on maailman väkival­tai­simpia maita: vuonna 2016 maassa tehtiin yhteensä yli 5000 murhaa, neljä­toista per päivä. Vaikka verinen sisäl­lissota loppui jo vuonna 1992, väkival­ta­kierre maassa ei ole katkennut. Yksi syy väkivaltaan on jengit. Jengi­läisiä arvioidaan olevan maassa jopa 60 000, joka on huomattava määrä väkilu­vultaan vain hieman Suomea suurem­massa maassa. El Salvador on myös hyvin köyhä maa, missä harva tulee toimeen pienellä palkallaan. Jengi­läi­sillä on mahdol­lisuus hieman parempaan elintasoon, joten jengiin liitty­minen houkuttaa usein juuri talou­del­li­sista syistä. Moni salva­do­ri­lainen haaveilee muutta­vansa pois kotimaastaan, miljoonat ovat siinä myös onnis­tuneet.  

Yksi köyhyyttä ja väkivaltaa ruokkiva tekijä on koulu­tuksen puute. Etenkin naisten koulu­tustaso on matala: vain kolmella prosen­tilla on perus­koulun jälkeisiä opintoja ja suuri osa ei ole suorit­tanut edes perus­koulua loppuun. Uskon­nol­li­sessa ja patriar­kaa­li­sessa yhteis­kun­nassa naisen paikka on kotona. Katolisen uskonnon takia abortti on kielletty kaikissa olosuh­teissa. Abortista rangaistaan vankeu­della ja jopa kesken­me­nosta voi saada tuomion, jos se katsotaan tahallaan aiheu­te­tuksi. Lapsensa menet­tänyt äiti voi joutua syytteeseen harki­tusta murhasta ja tuomio voi olla jopa 50 vuotta vankeutta.  

Maan oikeus­laitos on korrup­toi­tunut ja rikos­tut­kinta usein puutteel­lista. Rikok­sista saadut tuomiot ovat täysin mieli­val­taisia ja vapauden voi ostaa rahalla. Köyhässä maassa suurim­malla osalla ei kuitenkaan ole sellaiseen mahdol­li­suutta. Moni istuu vanki­lassa täysin syyttömänä, sijais­kär­sijänä tilas­tojen kaunis­ta­mi­seksi. Maa on tunnettu pahamai­nei­sista, täyteen ahdetuista vanki­loistaan, joissa ihmisoi­keuksia ei juuri tunneta. Ilopangon naisvankila on yksi niistä.  

Viikkoja kestäneen väsytys­tais­telun ja paperi­sodan jälkeen Espanjaan ja Latina­laiseen Amerikkaan erikois­tunut toimittaja ja tieto­kir­jailija Maija Salmi ja palkittu valoku­vaaja, toimittaja ja dokumen­ta­risti Meeri Kouta­niemi saivat El Salva­dorin rikos­seu­raa­mus­lai­tok­selta luvan vierailla Ilopangon vanki­lassa. Syntyi kirja Ilopangon vankilan naiset. Se kertoo salva­do­ri­laisen naisten vankilan ja siellä olevien vankien tarinoiden lisäksi laajem­minkin El Salva­dorin vankein­hoi­dosta, rikol­li­suu­desta, naisten asemasta ja maasta yleensä. Ilopan­gossa olevien naisten lisäksi Salmi ja Kouta­niemi tapasivat entisen vankien yhdis­tyksen AEIPESin avustuk­sella vanki­lassa aiemmin olleita naisia. Teos jakau­tuukin kahteen osaan: vanki­lasta jo vapau­tu­neiden naisten kerto­muksiin ja Ilopangon muurien sisällä olevien naisten tarinoihin.

Olot Ilopan­gossa ovat hirveät. Tällä hetkellä lähes 2000 naista kärsii rangais­tustaan 200 vangille suunni­tel­lussa Ilopan­gossa hyvin epäin­hi­mil­li­sissä oloissa. Sellit ovat täynnä, suurin osa vangeista nukkuu lattialla, ruoka on kehnoa, jopa pilaan­tu­nutta. Olot muuttuvat hieman siedet­tä­väm­miksi, jos saa vanki­lassa vierai­le­vilta sukulai­siltaan ruokaa ja hygie­nia­tar­vik­keita. Joidenkin luona ei kuitenkaan vieraile kukaan. Vanki­la­tuomio on häpeä, jonka stigmaa on kannettava vapau­dut­tu­aankin. Mahdol­li­suudet päästä takaisin yhteis­kunnan jäseneksi tuomion jälkeen ovat heikot, joten monet syyllis­tyvät rikoksiin jatkos­sakin. Vanki­lassa on kuitenkin mahdol­lisuus koulut­tautua, jota kaikki Salmen ja Kouta­niemen jutut­tamat naiset ovat hyödyn­täneet. Opiskelu on heille kuin terapiaa: se nostaa itseluot­ta­musta ja antaa onnis­tu­misen elämyksiä.  

Vanki­la­tuomion saaneita salva­do­ri­laisia naisia yhdistää usein huonot olot, köyhyys ja koulut­ta­mat­tomuus. Tyypil­linen vankilaan joutuva nainen on joko rakas­tunut jengi­läiseen tai päätynyt jengin jäseneksi. Hän on usein tehnyt miehen tai jengin painos­tuk­sesta rikoksen, jonka seurauksia hän ei ole ymmär­tänyt. Suurin osa naisvan­geista on tuomittu kiris­tyk­sestä, väkival­ta­ri­kokset ovat useim­miten miesten tekemiä. Järkyt­tävän usein vankilaan joutunut nainen ei ole tehnyt mitään laitonta. Hän on vain ollut väärässä paikassa väärään aikaan ja joutunut syytteeseen jonkun toisen sijasta.

Aina on tietysti poikkeuksia. Salmi ja Kouta­niemi tapasivat Ilopangon vanki­lassa 34-vuotiaan Adrianan, joka on saanut neljän vuoden vankeus­tuomion seksu­aa­li­sesta häirin­nästä. Adriana kertoo olevansa poliit­tinen vanki. Työsken­nel­lessään asiana­jajana hän seurusteli vaiku­tus­val­taisen, poliit­ti­sessa puolu­eessa työsken­nelleen miehen kanssa. Mies väitti, että Adriana ahdisteli häntä ja maksoi tuoma­rille, että tämä tuomit­taisiin. Adrianan tarina kuulosti uskomat­to­malta, joten Salmi etsi myöhemmin lisätietoja tapaukseen liittyen. Loppu­tulos oli se, ettei Salmi enää tiennyt mitä uskoa. Adrianan rikos, oli se sitten totta tai ei, on kuitenkin poikkeuk­sel­linen.  

Järkyt­tävin poikkeus ovat naiset, jotka on tuomittu vankeuteen abortin tai jopa kesken­menon takia. Maan ankaran abort­ti­lain­sää­dännön vuoksi lääkäri tutkii jokaisen lapsensa menet­täneen äidin selvit­tääkseen, onko keskenmeno tahallaan aiheu­tettu. Lääkä­rillä on siis valta päättää, joutuuko nainen vankilaan vai ei. Jos lääkäri katsoo, että keskenmeno on tahallaan aiheu­tettu, seurauksena on yleensä kymmenien vuosien vanki­la­tuomio. Salmi ja Kouta­niemi tapasivat Ilopan­gossa 33-vuotiaan Teodoran, joka synnytti kuolleen lapsen ollessaan yhdek­sän­nellä kuulla raskaana. Hän sai 30 vuoden tuomion harki­tusta murhasta. Teodora on istunut tuomiostaan kymmenen vuotta, mutta ei pysty vieläkään kertomaan tarinaansa kuivin silmin.  

Ilopangon vanki­lassa on myös lapsia. Vielä vuonna 2015 heitä asui siellä äitiensä kanssa samoissa olosuh­teissa yli sata, mutta nykyään vähemmän, sillä suurin osa lapsista ja raskaana olevista naisista siirrettiin muutama vuosi sitten Ilopan­gosta toiseen vankilaan. Siirron tarkoi­tuksena oli parantaa lasten ja äitien elinoloja, koska Ilopangon hygie­niao­lo­suhteet olivat riittä­mät­tömät. Lapset saavat asua äitiensä kanssa vanki­lassa viisi­vuo­tiaiksi asti, mutta sen jälkeen heidät sijoi­tetaan sukulaisten luokse tai lasten­kotiin. Äidit eivät välttä­mättä näe lapsiaan enää koskaan. Vankila on karu kasvu­ym­pä­ristö.

Ilopangon vankilan naiset on vaikuttava kirja. Se on kirjoi­tettu hyvin selkeästi ja yleis­ta­jui­sesti mitään kuitenkaan silot­te­le­matta. Se on dokumen­taa­rinen teos, jossa ääneen pääsevät ennen kaikkea entiset ja nykyiset vangit. Vaikka aihe on järkyttävä, kirjaa on helppo lukea. Teksti ei kommentoi tai ota kantaa esimer­kiksi naisten syyttö­myyteen tai syylli­syyteen, mutta välittää silti tunteita, niin vankien kuin kirjan tekijöi­denkin. Naisten tarinoita ei voi kuunnella tai lukea tunte­matta mitään. Etenkin tarinat aborttien ja kesken­me­nojen takia vankilaan joutu­neista ja täysin yksin vanki­la­tuomion vuoksi jääneistä naisista järkyt­tävät, suorastaan itket­tävät. Miten eriar­voi­sessa asemassa olemmekaan paitsi eri puolilla maailmaa myös saman maan rajojen sisäpuo­lella. Jos väkivallan ja köyhyyden kierteen voisi jotenkin vain pysäyttää.  

Kouta­niemen ottamat valokuvat havain­nol­lis­tavat hyvin tekstiä, mutta kertovat myös omia minita­ri­noitaan. Kuviin vaikut­ta­valla tavalla tallen­tuneet ihmisten ilmeet ja eleet kertovat paljon. Tuntuu hölmöltä valittaa mistään, mutta kuvatekstit ovat hirveän pienellä ja ohuella fontilla. Muuten kirja on visuaa­li­sesti erittäin hieno. Kouta­niemi on ottanut myös viime vuonna lukemani ja myös yhtä kiinnos­tavan Finti­aanien mailla -teoksen valokuvat.  

Ilopangon vankilan naiset oli Kahden naisen lukupii­rimme tammikuun kirja. Valinta oli minun puhtaasti itsek­käistä syistä: olen täysin hurah­tanut tieto­kir­jal­li­suuteen. Seuraa­vaksi haluan lukea Maija Salmen aiemman teoksen Paholaisen juna – Matkalla kohti amerik­ka­laista unelmaa, joka kertoo Väli-Amerikan siirto­laisten pyrki­myk­sistä päästä laitto­masti rajan yli Yhdys­val­tojen puolelle. Suosi­tuksia muista tämän tyyppi­sistä tieto­kir­joista otetaan myös vastaan!

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie

Helmet-lukuhaaste 2018: 17. Kirja käsit­telee yhteis­kun­nal­lista epäkohtaa  

Maija Salmi & Meeri Kouta­niemi: Ilopangon vankilan naiset
Like 2017
161 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Hieno teksti, jossa tulee hyvin esiin kirjan olennai­simmat puolet.

    Siitä asti kun Suketuksen blogista tästä kuulin olen odottanut, että saan tämän luetta­vakseni ja viime viikon­loppuna luin. Herätti hirveästi tunteita ja samaan aikaan pisti ihan hiljai­seksi. Moni pikku­harmi menetti merki­tyk­sensä. Ihailen Salmen ja Kouta­niemen rohkeutta.

    1. Kiitos Omppu, kirja herätti paljon ajatuksia ja sitä myöten näköjään vähän normaalia enemmän myös tekstiä. Hyvä tietysti niin.

      Joo, ei ihan oman elämän pienet vastoin­käy­miset enää tuntuneet miltään El Salva­dorin naisvankien elämän rinnalla. Tuntuu niin uskomat­to­malta, että jossain on sellaista, vaikka onhan sen tietysti tiennyt, mutta tämä kirja konkre­tisoi sen hirveän hyvin. Salmi ja Kouta­niemi ovat rohkeita naisia, olisi hienoa olla yhtä rohkea!

  2. Tämä avaa kyllä silmiä monella tapaa. En pysty ymmär­tämään tuota abort­ti­lain­sää­däntöä. Lukiessa tuntui, että naisia oikein halutaan rangaista ylipäänsä siitä, että ovat naisia. Huh.

    Tässä on kyllä esimerkki erittäin huolella tehdystä tieto­kir­jasta, jolla on suuri vaikutus lukijoi­hinsa. Teksti ja kuvat keskus­te­levat saumat­to­masti yhdessä, ja tämä on rankasta aiheestaan huoli­matta helposti lähes­tyttävä kirja.

    Finti­aanien mailla on ehdot­to­masti lukulis­tallani!

    1. Maan abort­ti­lain­sää­däntö on aivan hullu. Ihan hirveää, että kesken­me­nokin voidaan katsoa murhaksi. Ja on varmasti vain tuurista kiinni, millainen lääkäri sinut sitten tutkii ja mitä hän päättää – kaikki on lääkärin sanasta (ja rahasta) kiinni.

      Finti­aanien mailla on minusta aika saman­tyy­linen kuin tämä, helposti lähes­tyttävä ja sujuvasti kirjoi­tettu. Ehkä kuvit­teel­liset osiot olisi voinut jättää poiskin, mutta eivät ne suuresti häirin­neetkään. Mielen­kiin­toinen teos!

  3. Minuakin kiinnos­tavat tieto­kirjat, varsinkin juuri tämän­tyyp­piset. Latina­laiseen Amerikkaan sydämeni jäi n. 20 vuotta sitten, ja tämäkin kirja siis kiinnos­taisi toisaalta, mutta pelkään, että onkohan se jo liiankin ahdistava…? Tuo aihe on niin rankka, varsinkin ne naiset, jotka joutuvat kesken­menon tai abortin takia vankilaan…

    Ihme kyllä, että tekijät päästettiin sinne vankilaan kuvaamaan ja tekemään tällaista kirjaa!

    1. Tällaiset dokumen­taa­riset tieto­kirjat ovat kyllä todella kiinnos­tavia, mutta samalla myös aika rankkoja. Tämäkin on, rankka siis, joten en tiedä, saattaa olla herkim­mille liikaa. Kannattaa selailla kuitenkin, katsella vaikka alkuun vain kuvia.

      Joo, jännä, että tekijät lopulta pääsivät kuin pääsi­vätkin vierai­lemaan vanki­lassa. Pitkä prosessi se olikin, vaikka tuntui, että moni suhtautui heidän aikomuk­siinsa ihan positii­vi­sesti, varsinkin kun kuulivat, että kirja julkaistaan pienessä Suomessa eikä esimer­kiksi Yhdys­val­loissa. Salmella ja Kouta­nie­mellä ei ollut lupaa käydä vankilan sulje­tulla puolella, jossa ns. vaaral­li­simmat vangit olivat, mutta Kouta­niemi kuitenkin livahti sinne salaa ottamaan kuvia.

  4. Kuulostaa siltä, että tämä kirja on otettava luetta­vaksi. Jotenkin näinkin suuret epäkohdat pääsevät menemään ohi silmien ja korvien. On kuitenkin mahtavaa, että näistä aiheista tehdään kirjoja. Vaikka ne ovat rankkoja ja vaikeita, ovat ne silti ehdot­toman tärkeitä. Naisten asema on itselleni todella tärkeä asia, mutta liian usein sitä tuppaa katsomaan vain valkoisen, länsi­maisen naisen näkökul­masta. Kiitos kun kirjoitit tästä Laura!

    1. Kiva, että kiinnostuit ja kommentoit! <3 Tuo liian usein valkoisen länsi­maisen naisen näkökul­masta katso­minen on ihan totta. Toki se on sikäli ymmär­ret­tävää, kun olemme itse valkoisia ja asumme länsi­maissa ja meidän on vaikea kuvitella itseämme toisen­laiseen asemaan. Mutta juuri siksi kauno- ja tieto­kir­jal­lisuus, kaikki kirjal­lisuus ja muut taide­muodot, ovat loistava väylä nähdä ja yrittää ymmärtää toisen­laista elämää.