Type and press Enter.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Kerra­taanpa heti alkuun: en ole trillerien ylin ystävä. Siitä syystä en ole myöskään lukenut niitä kamalasti, viime vuonnakin muistaakseni vain yhden eli Paula HawkinsinInto the Waterin, joka oli mielestäni aivan hirveä. Ja hirveällä tarkoitan siis hirveän huonoa. En varmaan ole koskaan suunnilleen rakas­tanut tai edes tykännyt tosi paljon jostain trille­ristä. Gillian FlynninKiltti tyttö (engl. Gone Girl) oli ihan okei, mutta ei sen enempää. Onkohan vika minussa vai olenko vain valikoinut huonoja trille­reitä? Tykkään silti välillä tuulettaa päätäni ja lukea jotain kevyempää, ja silloin valitsen usein jonkin trillerin tai jännärin, vaikka tiedän jo etukäteen, että en taaskaan tule pitämään siitä. Jaksan näemmä pitää toivoa yllä.

Aloitin ruotsa­laisen Camilla Greben viime vuonna suomeksi julkaistun Kun jää pettää alta -trillerin lukemisen jo viime kesänä saadessani siitä pyytä­mättä oikolu­ke­mat­toman ennak­ko­kap­paleen kustan­ta­jalta. Kun alku ei imaissut mukaansa, jäi kirja odotte­lemaan toisia aikoja. Nyt alkuvuo­desta kaipasin töihin luetta­vaksi jotain helppoa ja viihdyt­tävää, joten nappasin Greben kirjan uudelleen mukaani. Valitet­ta­vasti Kun jää pettää alta ei sekään onnis­tunut vakuut­tamaan minua etukannen “vuoden petol­lisin trilleri” -kehusta huoli­matta.

Kun jää pettää alta kertoo parikymp­pi­sestä Emmasta, joka työsken­telee tukhol­ma­lai­sessa vaate­liik­keessä ja on palavasti rakas­tunut vaate­lii­ke­ketjun toimi­tus­joh­tajaan Jesperiin. Suhde täytyy kuitenkin pitää salassa. Mutta sitten Jesperin kodista löytyy raa’asti murhattu nainen ja Jesper itse on kadonnut. Jespe­ristä tulee rikoksen pääepäilty. Murhaa ryhtyy tutkimaan rikos­po­liisi Peter Lindgren yhdessä profi­loija Hanne Lagerlind-Schönin kanssa. He huomaavat pian, että tapauk­sessa on yhtäläi­syyksiä erään aiemmin tapah­tuneen murhan kanssa. Rikoksen ratko­misen lisäksi kirjassa on kyse rakkau­desta ja siitä, mitä rakkaus tekee meille ja mitä se saa meidät tekemään.

Greben trillerin suurin ongelma on sen runsaus. Päähen­ki­löitä on liikaa, tapah­tumia on liikaa, traumoja on liikaa. Tai ehkä päähen­ki­löitä ei ole liikaa (kolme), mutta tuntuu kuin kirjailija ei olisi osannut päättää kenestä heistä kertoisi eniten, joten hän päättää syventyä heihin kaikkiin yhtä paljon. Se ei minusta toiminut, en jaksanut kiinnostua heistä kaikista niin paljon, sillä en pitänyt heitä muutenkaan kovin kiinnos­tavina, vaan aika stereo­tyyp­pisinä hahmoina. Lisäksi kaikki kolme kantavat tietysti jotain raskasta sisällään, raskasta mennei­syyttä tai jotain muuta, joita piti sitten ruotia sivukau­palla. Tiivis­tä­minen olisi voinut jänte­vöittää tarinaa.

Toinen yleensä takuu­varma trillerin tappaja on loppu­rat­kaisun ennalta-arvat­tavuus. Greben kirjassa se paljas­tetaan lukijalle hyvissä ajoin ennen loppua (yli sata sivua ennen ja aikai­sem­minkin se on helppo arvata), minkä vuoksi teki mieli lopettaa kirjan lukeminen jo siihen, sillä viimeiset sata sivua ovat lähinnä vain sen kuvailua, miten murha lopulta tapahtui. Loppu­rat­kaisu ei ollut myöskään mitenkään yllättävä, jota yleensä odottaa hyvältä trille­riltä. Lopun ei tarvitsisi olla edes mikään erikoinen tai muuta vastaavaa, mutta tarinan ehdot­to­masti lukijaa eksyttävä.

Kirja täytti kuitenkin siinä mielessä tehtä­vänsä, että se viihdytti minua töissä lounas­tauoilla, vaikkei välttä­mättä ihan sillä tavalla kuin oli tarkoitus.

Mikä on sinun suosik­kit­ril­lerisi tai -jännärisi?

Muissa blogeissa: Kirsin kirja­nurkka, Leena Lumi, Tuijata. Kulttuu­ri­poh­dintoja, Kirja vieköön!, Lukuneuvoja, Kirsin Book Club, Rakkau­desta kirjoihin, Järjellä ja tunteella ja Sinisen linnan kirjasto.

Helmet-lukuhaaste 2018: 6. Kirja on julkaistu useam­massa kuin yhdessä formaa­tissa

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
(Älskaren från huvud­kon­toret, 2015)
Suom. Sari Kumpu­lainen
Gummerus 2017
506 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Mullekaan ei oikein trillerit tai jännärit vaan uppoa. Ne on usein niin kaava­maisia ja ennalta-arvat­tavia. Islan­ti­laisen Arnal­durin dekka­reita olen jaksanut lähes kaikki lukea. Joskus aina yritän jotain, mutta enpä muista koska olisin saanut jotain luettua loppuun TAI jos olen lukenut loppuun, niin en olisi pettynyt :D

    Sen sijaan innostuin tosi paljon katsomaan nyt Siltaa!

    1. Jostain syystä sitä aina haluaa kuitenkin yrittää, että jos nyt tällä kertaa tärppäis :D En odota tämän genren kirjoista mitään viiden tähden super­lu­ku­ko­ke­muksia, koska genre ei vain ole suosikkini, mutta kun suurin osa lukemistani kirjoista on ollut ihan vain huonoja. Uskon kuitenkin, että joukossa on niitä parem­piakin, kuten vaikkapa se Flynnin Kiltti tyttö.

      Voisin joskus kokeilla tuota Arnaldur Indriða­sonia tai muuta vastaavaa dekkaria tai sitten enemmän sellaista cosy mysterya. Ja esimer­kiksi Agatha Chris­tiesta olen pitänyt, hänen kirjojaan voisin lukea lisää, vaikkei niitäkään nyt jaksa kovin tiheään.

      Genre toimii minus­takin paremmin televi­siossa ja nimenomaan tv-sarjoina, kuten just toi Silta!