Type and press Enter.

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Elettyään Westmins­te­rissä – kuinka monta vuotta siitä nyt tulikaan? yli kaksi­kym­mentä – tuntee liikenteen keskel­läkin, tai herätessään yöllä, Clarissa oli varma siitä, tietyn­laisen hiljai­suuden tai juhlal­li­suuden, kuvaa­mat­toman hengäh­dys­tauon, jännit­tyneen odotuksen (se saattoi johtua myös sydämestä, jonka sanottiin olevan huonossa kunnossa influenssan jälkeen) ennen Big Benin lyöntiä. Siinä! Nyt se kajahti. Ensin varoittava sointuva ääni, sitten tunti­lyönti, peruut­ta­mat­tomana. Malmi­aallot hajaan­tuivat ilmaan. Sellaisia hupsuja me olemme, hän ajatteli kulkiessaan Victoria Streetin poikki. Sillä taivas yksin tietää miksi sitä niin rakastaa, kuinka sen sellaisena näkee, sommit­telee, pystyttää ympärilleen, hajoittaa ja luo joka hetki uudelleen.”  

Virginia Woolfin (1882–1941) tuotantoon tutus­tu­minen on ollut jo monta vuotta aluillaan oleva projekti, jonka sain viimeinkin nytkäy­tettyä liikkeelle alkuvuo­desta, kiitos viime­vuo­tisen Helmet-lukuhaasteen ja yhden­päi­vän­ro­maanin. En siis ole koskaan lukenut yhtäkään Woolfin kirjaa, vain yhden novellin eräällä kirjal­li­suuden kurssilla.  

Mrs. Dalloway sijoittuu I maail­man­sodan jälkeiseen Lontooseen. Kirjan nimik­ko­hahmo, seura­pii­ri­rouva ja polii­tikon vaimo Clarissa Dalloway on aikoo järjestää illalla juhlat, joihin hän on kutsunut ystäviään ja kaupungin silmää­te­keviä henki­löitä, ja joita varten hän lähtee hakemaan kukkia. Clarissa kiertelee Lontoon kaduilla ja muistelee nuoruuttaan ja silloisia ystäviään. Sijansa muistoissa saavat etenkin Peter Walsh, jonka vaimoksi Clarissa olisi voinut hyvin päätyä, jos olisi valinnut toisin, ja sydänystävä Sally Seton. Molemmat ovat tulossa Clarissan juhliin, mitä hän ei vielä tässä vaiheessa tiedä.  

Toinen kirjan keskei­sistä henki­löistä ja tavallaan oman tarina­lin­jansa kirjassa muodostaa mies nimeltä Septimus Warren Smith, joka oli ennen ihan taval­linen nuori ja fiksu mies, mutta kärsii nyt sodan aiheut­ta­mista traumoista. Vaimo Rezia tekee parhaansa lievit­tääkseen miehensä oloa ja käyttää tätä lääkä­reiden luona, mutta Septi­muksen olo ei parane. Hänen sodassa kaatunut ystävänsä kuiskut­telee hänelle yhä verhon takaa. Kaupun­gilla liikkuessaan Clarissa melkein kohtaa Septi­muksen ja Rezian. Heitä yhdistää myös lääkäri, joka saapuu myöhässä Clarissan juhliin tiedon kanssa, joka saa Clarissan hetkeksi pois tolaltaan.  

En odottanut Mrs. Dallowayn olevan erityisen sujuva tai nopeasti luettava kirja, mutta en uskonut sen olevan mitenkään vaikeakaan. Odotukseni osuivat aika hyvin kohdilleen. Woolfin tajun­nan­vir­ta­tek­niikka vaatii totut­telua, mutta kun rytmistä saa kiinni, tekstistä suorastaan nauttii. Kerronta on hauskan rönsyi­levää ja poukkoi­levaa, se kulkeutuu sivupo­luille ja taas takaisin pyyte­le­mättä anteeksi ja hypäh­telee henki­löstä toiseen todella helpon ja kevyen oloisesti, että ihan ihmet­telen, miten näin taitu­ri­mai­sesti voikaan osata kirjoittaa! Kirja on kuin yksi pitkä, katkea­maton otos eloku­vassa. Suomennos on myös laadukas, sanava­linnat ovat osuvia.  

Woolf vaikuttaa myös olevan erinomainen tunne­ti­lojen kuvaaja, mutta koen, etten saanut ensim­mäi­sellä lukuker­ralla vielä kaikesta kiinni. Päähen­ki­löiden ajatukset ja tunteet eivät ole selviä, vaan niihin tuntuu sisäl­tyvän niin paljon Woolfin tarkoi­tuk­sella asettamaa ironiaa ja muita monimut­kai­suuksia, että ne varmaan avautui­sivat paremmin huolel­li­sem­malla lukuker­ralla. Clarissan kutsujen kautta ainakin välittyy jo hiipu­misen merkkejä osoit­tavaan englan­ti­laiseen yläluokkaan liittyvä piikittely ja Septi­muksen hahmo ja tämän kokemukset tuntuvat peilaavan Clarissan (ja kenties Woolfin itsensä) kokemuksia ja pelkoja. Septi­muksen kokemusten kautta Woolf kritisoi laajem­minkin aikalaisten suhtau­tu­mista sotat­rau­moihin ja mielen­ter­veyteen.  

Lisäksi Mrs. Dallowayssa minua ihastutti se, ettei se tunnu yli 90 vuotta vanhalta romaa­nilta. Tajun­nan­vir­ta­mainen kerron­ta­tyyli ja moderni ote tekevät Mrs. Dallowaysta varsin raikkaan kirjan. Se myös käsit­telee ajalleen epätyy­pil­lisiä aiheita, kuten mielen­ter­veyttä ja bisek­su­aa­li­suutta (jälkim­mäinen tulee esille etenkin Clarissan ja hänen vanhan ystävänsä Sallyn nuoruu­dessa) varsin suoralla tavalla. Tästä syttyi into lukea Woolfia vielä lisää.

Mikä on sinusta Virginia Woolfin paras kirja?  

Muissa blogeissa: Todella vaiheessa, Järjellä ja tunteella, Kaisa Reetta T., Kirjoihin kadonnut, Leena Lumi ja Tarukirja.

Helmet-lukuhaaste 2017: 19. Yhden­päi­vän­ro­maani  

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
(Mrs. Dalloway, 1925)
Suom. Kyllikki Hämäläinen
Otava 2003
293 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Osuit suoraaan suoneen!: Virginia Woolf on ajaton<3 Häntä on luettu ennen meitä ja häntä luetaan jälkeemme.

    Mrs. Dalloway on elämäni ainoa kirja, jonka olen lukenut oikeasti puhki, mutta Woolfin parhaana pidän hänen viimeistään eli Vuodet. Tosin lukematta on Majakka, mutta koska olen lukenut jopa Woolfin ensim­mäisen eli Menomatkan, jossa jo aisti hänen ‘äänensä’, tunnen olevani osa hänen riviensä välien hengi­tystä. Sinä myös<3

    Jos kiinnostaa, lue nämä, et kadu: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/12/virginia-woolf-leena-lumissa.html

    Minulle käy aina näin kun innostun eli sitten annan virran viedä:)

    Mrs. Dalloway on siitä poikkeava, että siitä tulee vahvasti mieleen elokuva Tunnit, jossa sattu­malta kaikki suosik­ki­näyt­te­lijäni. Eloku­vassa paino­tukset tuntuivat luonnol­li­sesti eriltä ja mukana ollut ystäväni ei melkein kestänyt Mooren esittämän kotiäidin masennusta…Se jauho­sii­vilän rahina etc.

    <3

    1. Ajaton, se on oiva sana kuvaamaan Woolfia, hänen ajatuk­siaan ja tuotan­toaan!

      Oli ihanaa lukea innos­tunut koontisi Woolfista, siinä näkyy intohimo. Laitan Vuodet korvan taakse, en ole vielä päättänyt, minkä Woolfin kirjoista haluan seuraa­vaksi lukea. Luulta­vasti sillä ei suurta väliä, uskoisin niiden kaikkien olevan omalla tavallaan hienoja.

      Olen nähnyt Tunnit joskus vuosia sitten, joten en enää muista sitä kunnolla. Näytte­lijät olivat kyllä <3! Voisin ehkä lukea sen kirjana tänä vuonna, kun se on sen verran hyvä pari tälle Mrs. Dallowaylle.

  2. Mrs Dalloway on kyllä aivan huippu ja mulla oli viime vuonna lukuko­ke­muksen jälkeen aivan saman­laisia ajatuksia kuin sulla. Tajun­nan­virtaan kesti tekniikkana hetki tottua, mutta kun tekstiin pääsi sisään, oli lukeminen ihanaa. Woolf hyppii henki­lö­hah­mojen ajatusten välillä niin sujuvasti, että se on suorastaan ihmeel­listä.

    Mulla on seuraavana lukulis­talla A Room of One’s Own. Odotan sitä kovasti. :)

    -Minna/bibobook.fi

    1. Ihana kuulla, että Mrs. Dalloway oli sinul­lekin mieluisa kirja. Tätäkin lukiessa tuli mieleen, että miksen useammin kuin kerran pari vuodessa lue jotain vanhempaa, esimer­kiksi modernin ajan kirjal­li­suutta, koska siellä on tällaisia helmiä!

      A Room of One’s Ownia on moni suosi­tellut, ehkä minäkin luen sen sitten seuraa­vaksi, en vielä tiedä. :)

  3. En ole lukenut vielä yhtään Woolfia, jotenkin kamppailen kieli­va­linnan kanssa (alkupe­räisenä englan­niksi vai suomeksi) ja siksi en vaan saa tartuttua hänen kirjoi­hinsa. Haluaisin kyllä, sillä Woolf on sellainen klassik­ko­kir­jailija, jonka haluaisin tuntea. Ehkä tänä vuonna!

    1. Minäkin mietin itsea­siassa ihan samaa ja päädyin lopulta suomeen, koska kuvit­telin (ja kuvit­telen ehkä edelleen) sen olevan Woolfin kohdalla hieman helpompi valinta, vaikkei kieli nyt mitään erityisen mutki­kasta olekaan. Mrs. Dallowayn kohdalla suomennos oli ainakin todella hyvä! Toivot­ta­vasti saat tehtyä valintasi ja luettua Woolfia vielä tämän vuoden puolella :)