Type and press Enter.

Maiju Vouti­lainen: Itke minulle taivas

tähti­sumuna minä synnyin, avasin häkel­ty­neenä silmäni ja itkin. minä olin ihme ja ihmeel­linen, ihmeissäni lumesta ja radion nappu­loista. kiljuin kun olisi pitänyt olla hiljaa ja hymyilin silmille, joita en enää koskaan kohtaisi.”  

Youtu­besta tutun vloggaajan Maiju “Mansikkka” Vouti­laisen esikois­ru­noteos Itke minulle taivas meinasi valikoitua Kahden naisen lukupii­rimme joulukuun kirjaksi. Koska emme saaneet sitä ajoissa käsiimme, luimme sen sijaan Katri Rauanjoen romaanin Jonain keväänä herään. Uteliai­suuteni Vouti­laisen runoteosta kohtaan kuitenkin säilyi ja päätin lukea sen. Runoja tulee muutenkin luettua niin vähän.  

Suoraan sanottuna Itke minulle taivas ei ollut ihan minun juttuni. Toki jo aavis­tinkin sen teoksen kuvauksen perus­teella, mutta halusin silti kokeilla. Olen mielestäni liian vanha ja liian erilai­sessa elämän­ti­lan­teessa samas­tuakseni kamalasti kokoelman runoihin ja niiden välit­tämiin kokemuksiin. Samoin minulle kävi myös Rupi KaurinMilk and Honeyn kanssa, jota tämä Vouti­laisen teos suuresti muistuttaa. Parhaiten kokoelma uponnee Vouti­laisen itsensä ikäisiin parikymp­pisiin ja sitä nuorempiin aina yläkou­lui­käisiin asti.  

itke minulle taivas
tahdon kylpeä sinussa
kun valo valtaa kaiken

itke minulle taivas
jotta voin sukeltaa
seinien kaatuessa”  

Itke minulle taivas -kokoelman runot ja mietteet kuvaavat kirjoit­ta­jansa pimeimpiä hetkiä. Niissä näkyvät ahdistus, yksinäisyys ja omaa ruumista kohtaan koettu vasten­mie­lisyys, mutta myös lohtu ja toivo parem­masta. Kokoelman alkupuo­lella on muutama minuakin miellyttävä runo, kuten esimer­kiksi alun sitaattiin valittu tähtisumu, mutta suurin osa ei tuo minulle mitään uutta tai oival­tavaa tai en kokenut niissä kuvattuja ajatuksia tai tunteita oikein tutuiksi tässä elämän­ti­lan­teessa. Teini-ikäinen minä olisi ehkä pitänyt usein varsin ehdot­tomia ja äärim­mäisiä tunteita kuvaa­vista runoista enemmän, sillä elämä oli silloin aika ehdotonta ja äärim­mäisten tunteiden värit­tämää.  

Runojen ohessa oleva nätti kuvitus on Hilla Semerin käsialaa.  

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Hannan kirjo­kansi ja bookish­tea­party.  

Helmet-lukuhaaste 2018: 2. Kotimainen runokirja  

Maiju Vouti­lainen: Itke minulle taivas
Otava 2017
63 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Minunkin mielestä tässä Maiju Vouti­laisen ja Rupi Kaurin teoksissa on yllät­tävän paljon samaa. Jo ihan jos ajatellaan kirjojen ja tekstien ulkonäköä. Tykkäsin molem­mista paljon ja kuulunkin tuohon mainit­se­maasi ikäluokkaan parikymp­pi­sistä yläkou­lu­laisiin! :D Nämä selkeästi uppoavat vähän nuorempiin paremmin, mitä nyt muistakin blogeista olen lukenut.

    1. Kyllä, nuoremmat bloggaajat / lukijat ovat pitäneet näistä Vouti­laisen ja Kaurin runoista huomat­ta­vasti enemmän kuin me jo kovaa vauhtia keski-ikäis­tyvät :D Jos Vouti­lainen olisikin kirjoit­tanut runoja työurasta, pitkästä parisuh­teesta, työn ja vapaa-ajan yhdis­tä­mi­sestä, ensim­mäi­sistä rypyistä, vauva-arjesta jne., olisivat ne ehkä iskeneet enemmän :D

  2. Aavis­te­linkin jotain hieman tämän suuntaista, ja teos jäi lainaa­matta, vaikka kirjas­to­hyl­lyssä vastaan tulikin. En kokenut olevan Kaurin kohde­ryhmää, ja tuntui hieman epärei­lulta olla pitämättä niistä, kun selvästi ovat tietylle ryhmälle suuria ja tärkeitä, joten tämän kanssa ehkä siis suosiolla vain jätän muiden luetta­vaksi!

    1. Jos Kaurin kirja meni vähän ohitse, niin luulen, että myös tämä menee. Vaikka oli tämä (ja se Kaurin kirja) vähän sellainen höpsö nostal­giat­rippi omaankin nuoruuteen.

  3. Uskon, että Vuoti­lainen voisi kirjoittaa tosi kaunista ja vähän suurempaa yleisöä tavoit­tavaa runoutta, jos runot eivät olisi niin konkreet­tisia ja kirjai­mel­lisia. Ehkä tulevai­suu­dessa? Joskus on myös hyvä lukea semmoisia kirjoja, jotka eivät ole oma juttu — kirkas­tuu­pahan se, mikä on :)

    1. Hei kyllä, Vouti­laisen tyyli kirjoittaa runoja on varsin kirjai­mel­linen. Abstrak­timpi ote olisi purrut minuun ja ehkä yleen­säkin meihin vähän vanhempiin lukijoihin paremmin. Ja ihanan positii­vinen ajatus, hutien avulla tosiaan hahmottaa aina vähän paremmin ja paremmin sen, mikä on se oma juttu ja mistä tykkää. Luin nyt alkuvii­kosta aivan loistavan runoko­koelman ja luulen, että siinä runojen tyyli taas on sellainen, joka on ehkä suosikkini.