Type and press Enter.

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoen romaani Jonain keväänä herään oli Kahden naisen lukupii­rimme joulukuun kirja. Koska joulu­to­hinat veivät minut mennessään, pääsin aloit­tamaan kirjan vasta ihan joulukuun viimeisinä päivinä ja lopetin sen vuoden toisena päivänä. Se on siis ensim­mäinen vuonna 2018 loppuun asti lukemani kirja.  

Vaikka Jonain keväänä herään valikoitui juuri joulukuun lukupii­ri­kir­jak­semme, se on kaikkea muuta kuin jouluinen. Tai no jos joulun mieltää lohdun ja toivon ajaksi, Jonain keväänä herään voi sopiakin tunnelmaan. Se on tarina keski-ikäisestä luokan­opettaja Kertusta, joka on aina pärjännyt, aina kuvitel­lutkin pärjää­vänsä, ja ollut kaikessa mukana. Hänellä on mies, kaksi lasta ja kaunis omako­titalo. Hänellä on myös unikko­vihko, johon hän suunnit­telee päivää, jolloin tappaisi itsensä. Mitä Kertun elämässä on tapah­tunut, että tilanne on ajautunut tähän pisteeseen? Syyt löytyvät lopulta niin viime aikojen kuin mennei­syy­denkin tapah­tu­mista.  

Romaani käsit­telee monia etenkin nykye­lä­mässä tuttuja asioita, kuten armot­tomia vaati­muksia niin työelä­mässä kuin vapaa-ajallakin, seksu­aa­lista häirintää, riittä­mät­tö­myyden tunnetta, masen­nusta sekä parisuhde- ja perheon­gelmia. Se on kirja raskaista, mutta tärkeistä asioista. Romaani ei kuitenkaan ole täynnä pimeyttä, vaikka jossain vaiheessa siltä tuntuukin. Se käy kohti valoa, kohti kevättä, jolloin kaikki on taas paremmin.  

Pidin Rauanjoen romaa­nissa eniten siitä, miten aidolta ja uskot­ta­valta se tuntui. Kertun ajatuksiin oli helppo samastua, sillä olen kahlannut läpi myös omat mustat kauteni, vaikken ole kuitenkaan kokenut samaa kuin Kerttu. Jokin tarinassa kuitenkin myös etään­nytti ja hetken mietinnän jälkeen luulen syyn olevan kielessä. Se soi kivasti, on hieman runol­lis­takin, mutta ehkä liian yksin­ker­taista ja hiottua makuuni. Dialogia on aika paljon, runsaampi Kertun sisäisen maailman kuvailu olisi ehkä tuonut hänen tunte­muk­sensa vielä vahvemmin esiin.  

Kirjan nimestä ja kuvauk­sesta voi helposti päätellä, ettei Kertun suunnit­te­lemaa itsemur­ha­päivää tule, vaan asiat kääntyvät parempaan suuntaan, kun Kerttu viimein oivaltaa terapian avulla, miksi hän tuntee olonsa sellai­seksi kuin tuntee. Vaikka tarinalla on ainakin osittain niin sanotusti onnel­linen loppu, sitä ei saavuteta helpolla. Kirjassa siis onneksi vältetään sellainen siirap­pi­mainen loppu­rat­kaisu, jossa päähenkilö voittaa masen­nuksen kuin sormia napsaut­ta­malla, liian helposti. Se ei myöskään tunnu terapia­kir­jal­li­suu­delta, joksi tämän tyyppinen teos voisi helposti lipsahtaa. Toki vastaavaa kokeneet saattavat löytää samas­tu­mis­pintaa ja lohtua Kertun kokemuk­sista, ja hyvä niin.

Muissa blogeissa: Kirja­kaapin kummitus, Rakkau­desta kirjoihin, Eniten minua kiinnostaa tie, Järjellä ja tunteella ja Yksi pieni lukupäi­vä­kirja.  

Helmet-lukuhaaste 2018: 33. Selviy­ty­mis­tarina

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
Atena 2016
249 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.