Type and press Enter.

Sarah Perry: The Essex Serpent

You told me once you forget you are a woman, and I understand it now – you think to be a woman is to be weak – you think ours is a sisterhood of suffering! Perhaps so, but doesn’t it take greater strength to walk a mile in pain than seven miles in none? You are a woman, and must begin to live like one. By which I mean: have courage.”

Sarah Perryn The Essex Serpent hurmasi minut jo kauniilla, värik­käällä kannellaan. Kun siihen lisätään vielä Sarah Watersin ja muutaman luottoih­miseni kehut sekä lupaus water­si­mai­sesta vikto­ri­aa­niseen Englantiin sijoit­tu­vasta gootti­lais­hen­ki­sestä romaa­nista, olen myyty.

Cora Seaborne on Lontoossa asuva tuore leski, joka pitää surupukua yllään vain näön vuoksi. Oikeasti hän tuntee olevansa vihdoinkin vapaa. Cora on kiinnos­tunut luonnon­tie­teistä ja siksi (ja koska lopul­takin vain voi) hän lähtee poikansa Francisin ja palve­li­jansa Marthan kanssa maalais­seu­dulle Essexiin etsimään fossiileja ja tutkimaan luontoa. Siellä hän kuulee puhut­tavan vanhasta kansan­ta­rusta, Essexin käärmeestä. Käärme on valtava hirviö, joka asuu meressä ja liikkuu vain öisin. Sen ainoa halu on tappaa. Käärme on tehnyt paluun ja sen uskotaan liikkuvan pienessä Aldwin­terin kylässä. Cora on tästä innoissaan, toisin kuin moni muu alueen asukas. Hän matkustaa Aldwin­teriin ottaakseen selvää, mikä käärme on – oikea hirviö, pelkkää mieli­ku­vi­tusta vai kenties jokin muinainen eläin? – ja tutustuu siellä paikal­liseen pappiin, Will Ransomeen ja tämän perheeseen. Vankasti tieteeseen luottavan Coran ja Jumalaan uskovan Willin välille kehittyy suhde, jossa he eivät pysty olemaan samaa mieltä juuri mistään, mutta vetävät silti toisiaan kohti magneetin lailla.  

The Essex Serpent on romaani monesta asiasta. Se käsit­telee esimer­kiksi rakkautta, luontoa, tieteen, taikauskon ja uskonnon välistä kolmiyh­teyttä, ystävyyttä ja varat­tomien yhteis­kun­nal­lista tilan­netta 1800-luvun lopun Lontoossa. Vaikka teemoja ja aiheita on useita, ne kietou­tuvat romaa­nissa yhteen niin hyvin, ettei niitä oikein pysty käsit­te­lemään erikseen, sillä kaikki ikään kuin liittyy kaikkeen muuhun.

The Essex Serpent on myös hidas romaani. Se ei missään nimessä herkuttele nopeilla juonen­kään­teillä, vaan etenee hyvin rauhal­li­sesti. Rauhal­lisuus vaati alkuun hieman totut­telua, mutta se kääntyi lopulta romaanin voitoksi. Sen sydäntä ovat lukuisat pitkät ympäristön kuvaukset ja hahmojen suhteiden välinen hieno­va­rainen kehitys. Oman vivah­teensa siihen tuovat gootti­laiset elementit, kuten esimer­kiksi synkkä maaseutu, jonkin yliluon­nol­lisen uhka ja irratio­naa­linen pelko, jota Essexin käärme herättää ihmisissä. Tarinassa on muutamia todella mieleen­pai­nuvia tapah­tumia, kuten kohtaukset Blackwa­terin rannalla ja koulu­laisten joukko­hys­teria erään oppitunnin aikana, joissa nuo elementit pääsevät hyytävän hienosti oikeuk­siinsa. The Essex Serpent onkin täydel­linen romaani etenkin juuri tähän vuoden­aikaan. Vaikka romaani on kirjoi­tettu nykyaikana, se on tyyliltään ja sanas­toltaan vanhahtava ja vikto­ri­aa­ni­selle ajalle uskol­linen, mikä asettaa lukijalle hieman haasteita, mutta eihän tätä olisi voitu muulla tavalla kirjoit­taakaan.

When the rain set in, she delved deeper between the trees, turning her face to the featu­reless sky. It was a uniform grey, without shifting of clouds or sudden blue breaks, and no sign at all of the sun: it was an unwritten sheet of paper, and against it the bare branches were black. It ought to have been dreary, but Cora saw only beauty – birches unfurled their strips of bark like lengths of white cloths, and under her feet wet leaves were slick. Everywhere bright moss had taken hold, in dense wads of green fur swaddling the trees at their foot, and fine pelts on broken branches that lay across the path.”

Romaanin henki­lö­hahmot ovat kiinnos­tavia ja eläväisiä. Hahmoja on runsaasti, mutta mielestäni heistä kukaan ei jää pelkän statistin rooliin, vaan heillä kaikilla on jokin tarkoitus. Cora on luonnol­li­sesti kirjan kiinnos­ta­vimpia henki­löitä: aikansa rohkea nainen, rajojen rikkoja. Hän on kiinnos­tunut luonnon­tie­teistä, ei kiinnitä ulkonä­köönsä juurikaan huomiota tai ajattele, mitä muut hänestä ajatte­levat, ja on seksu­aa­li­sesti vapaa. Viehätyin myös Coran pojasta Franci­sista, joka ei ole ihan taval­linen pikku­poika, vaan hänellä voisi nykydiag­nos­tiikan mukaan olla autis­tisia piirteitä. Äidin ja pojan välinen suhde on erikoinen: toisaalta etäinen ja välin­pi­tä­mätön, toisaalta tarvit­taessa lämmin. Ehkä Cora ei itsekään oikein ymmärrä poikaansa ja tämän tarpeita. Lisäksi pastorin vaimo Stella, joka ei ole ihan parhaissa voimissaan, on kiehtova hahmo. Sairau­tensa takia hän on kiinnos­tunut kaikesta sinisestä, mikä luo tarinaan kaunista symbo­liikkaa.

Perry on sanonut, että “what most interests me about the past is not its otherness but sameness.” Kuvit­te­lemme herkästi olevamme jotenkin hyvin paljon erilai­sempia kuin 1800-luvulla tai vieläkin aikai­semmin eläneet ihmiset, vaikka emme sitä oikeasti ole. Vaikka The Essex Serpen­tissä näkyy vikto­ri­aa­ninen aika monin eri tavoin (esimer­kiksi tavoissa, pukeu­tu­mi­sessa ja luonnon­tie­teiden kehityk­sessä), sen henki­lö­hahmot ajatuk­sineen ja tekoineen voisi sijoittua periaat­teessa mihin aikaan tahansa. Romaanin henkilöt ovat todella ihmisiä, eivät karika­tyyreja tai muunkaan­laisia jälji­telmiä vikto­ri­aa­ni­selta ajalta. Perryn ajatus näkyy romaa­nissa erittäin hyvin.

Vuoden parhaimpien kirjojen listalle alkaa olla jo kova tunku.

 ‘It was just the light,’ she said, ‘up to its old tricks. But how was my heart to know?’ ”

Sarah Perry: The Essex Serpent
Serpent’s Tail 2016
418 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Ihana kuulla että pidit tästä, ehkä se viimein saisi tuon omankin The Essex Serpentin tuolta hyllyä lämmit­tä­mästä jo lukuvuoroon! Tässä voisi olla mainiota lukemista joulu­lo­malle, sinne tosin alkaa olla jo keskit­ty­mistä vaativilla/hidastempoisemmilla kirjoilla varsi­nainen tunku, kun nyt kahden, yhteensä parin tuhannen sivun kirja­tent­ti­pa­ketin sekaan mahtuu vain nopeaa ja helppoa.. :D

    1. Tämä olisi täydel­linen joulu­lo­malle, jos vain suinkin ehdit ja jaksat! Vaatii juuri oman aikansa, keskit­ty­mistä ja hiljen­ty­mistä hyvän tarinan äärelle. Luin tätä aika pitkään ja olisin toivonut voivani lukea sen lyhyemmän ajan sisällä, koska tarina ehkä hajoaa vähän, jos sitä ei pääse lukemaan isompina annoksina. Mutta no, rakastin sitä näinkin <3

  2. Hienoa kuulla, että pidit tästä näin paljon. Täytynee varmaan nostaa kirjaa korkeam­malle omassakin lukupi­nossa. Nyt se näyttää hautau­tuneen melko ison kasan alle. :P

    1. Kyllä, tämä oli hieno, joten nostahan vähän korkeam­malle! Tunnel­mal­linen ja rauhal­linen, mutta silti hyvin vetävä. Jos pidät Sarah Water­sista tai vaikkapa Andrew Michael Hurleysta (en tiedä, oletko lukenut kumpaakaan), pidät luulta­vasti myös tästä.

  3. Pöydältä löytyy, vaikka genre mieti­tyttää… Joulu­kirja?

    1. Joulu­kirja ehdot­to­masti. Aiheiltaan ei lainkaan jouluinen, mutta tunnel­mal­linen ja rauhal­linen, kirja, joka vaatii oman hiljaisen hetkensä ja rauhoit­tu­mi­sensa. Suosit­telen lukemaan suht isoissa annok­sissa. Jos olet pitänyt Sarah Water­sista (en tiedä, oletko lukenut), niin uskoisin, että pidät myös tästä.

  4. No nyt pitäisi lukea kirja loppuun! Ostin Essex Serpentin kesällä ja luin 2/3 yhdellä matkalla. Kun palasin kotiin, oli paljon kesätouhuja ja kirja jäi muiden jalkoihin. Vaikutuin bloggauk­sestasi aika lailla.

    T. Lumio­menan Katja

    1. Kiitos! Ehdot­to­masti kannattaa lukea loppuun, jospa vaikka jouluna ehdit! Tunnel­maltaan tämä kyllä sopii erittäin hyvin juuri joulun­pyhinä nautit­ta­vaksi.