Type and press Enter.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kerto­muksia

“Luojan kiitos kaikilla on ainakin yksi televisio-ohjelma, johon he ovat koukussa. Minä napsautan imurin päälle puoleksi tunniksi (lohdul­linen ääni) ja käyn pianon alle pitkäkseni, pölyrätti varmuuden vuoksi kädessä. Makaan vain, hyräilen ja ajattelen. Ter, minä en suostunut tunnis­tamaan sinun ruumistasi, ja siitä seurasi paljon sählinkiä. Pelkäsin että olisin lyönyt sinua kostoksi siitä mitä menit tekemään. Kuolemaan.”
Kun alkuke­sästä laadin listan syksyn odote­tuim­mista uutuus­kir­joista, oli Lucia Berlinin novel­li­ko­koelma Siivoojan käsikirja ja muita kerto­muksia kirja, jota odotin ehkä kaikista eniten. Olin silloin jo hankki­massa sitä alkukie­lisenä, mutta onneksi tällä kertaa maltoin odottaa suomen­nosta, sillä se on todella hieno. Kiitokset siis jo heti kärkeen Kristiina Drewsille.
Siivoojan käsikirja ja muita kerto­muksia on kokoelma Lucia Berlinin (1936–2004) parhaimpia novelleja. Se sisältää kuitenkin vasta puolet alkukie­lisen teoksen novel­leista, toinen puolikas julkaistaan myöhemmin (edit: syksyllä 2018, tieto kustan­ta­jalta). En tiedä, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty, vaikka ei kai siitä mitään haittaakaan ole. Paitsi tietysti se, etten vielä päässyt lukemaan kaikkia alkukie­lisen kokoelman sisäl­tämiä novelleja. Berlin oli aikanaan varsin vähän arvos­tettu kirjailija. Toki oli joukko ihmisiä, jotka rakas­tivat hänen tekstejään, mutta laajalti tunne­tuksi hän ei missään vaiheessa päätynyt. Kun alkukie­linen teos A Manual for Cleaning Women julkaistiin Yhdys­val­loissa kaksi vuotta sitten, alkoi Berlin saada ansait­se­maansa arvos­tusta, vaikka se tapah­tuikin vasta yli kymmenen vuotta hänen kuole­mansa jälkeen.
Berlin eli hyvin monivai­heisen elämän. Hän asui monessa eri paikassa aina Alaskasta Chileen, teki työkseen monen­laisia eri asioita ja ehti kokea paljon. Hän oli kolme kertaa naimi­sissa ja sai neljä poikaa. Berlin ammensi kerto­muk­siinsa paljon omasta elämästään, joten niissä liikutaan monen­lai­sissa eri ympäris­töissä ja ammateissa, kuten yksityis­kotien siivoojana, osastolla sairaala-apulaisena ja opettajana yläkou­lussa. Useat novellit käsit­te­levät alkoho­lismia, jota vastaan myös Berlin itse kamppaili suurimman osan elämästään. Vain viiden sivun mittai­sessa novel­lissa Kaikki karkaa käsistä Berlin kuvaa alkoho­lis­mista kärsivän perhee­näidin arkiaamua ehkäpä parhaiten ikinä.
Kokoelman novel­leissa on rosoa. Ne kertovat arkisista asioista ja erilai­sista, joskus oudois­takin, sattu­mista hyvin suoraan ja rehel­li­sesti. Kaikki kokoelman tarinat ovat varsin melan­ko­lisia, joskus jopa surul­lisia, mutta niissä on lähes aina suorastaan hilpeää ja riemas­tut­tavaa huumoria. Joskus huumori on hiukan mustaa, joskus kuivan toteavaa ja vähän piilossa, mutta aina yhtä hauskaa ja aitoa.
Berli­nillä on hyvin omaää­ninen tyyli kirjoittaa: novellit tunnistaa helposti hänen kirjoit­ta­mikseen. Se näkyy erityi­sesti tekstin rytmissä, tietyn­lai­sessa lakoni­suu­dessa, mutta silti asioiden yksityis­koh­tai­sessa kuvai­lussa, ja kerto­musten yllätyk­sel­li­syy­dessä. Hänen novel­leissaan on aina jokin koukku tai käänne, joka jollakin tavalla huojuttaa kerto­musta. Jokin odotta­maton lausahdus, näkökulma, juonen­käänne tai humoris­tinen asia. Berlinin novel­leissa on myös pakko rakastaa sitä, miten hän yhdis­telee usein jopa saman tarinan sisällä normaalia arjen kuvausta, melan­koliaa ja surua, huumoria ja yllät­täviä käänteitä. Se ei vaikuta olevan hänelle lainkaan vaikeaa.
Hyvä esimerkki edelli­sestä on kokoelman nimino­velli Siivoojan käsikirja, jonka päähenkilö on köyhä, leskeksi jäänyt nainen, joka siivoaa työkseen muiden koteja. Nainen ajelee bussilla tehden samalla huomioita ympäris­töstään, muistelee kuollutta miestään ja siivo­tessaan asiak­kai­densa koteja jakaa käteviä siivoukseen liittyviä vinkkejä. Arjen jatkuva kamppailu ja melan­ko­linen tunnelma yhdis­tyvät hirveän hauskoihin ja yllät­täviin huomioihin ja tekoihin. Tämän tekstin ensim­mäinen ja alla oleva lainaus ovat ko. novel­lista, ja niistä voi ehkä aavistaa, miten juuri huumori ja yllätyk­sel­lisyys elävät Berlinin teksteissä.
“Ter, minä en kestä että sinä olet kuollut. Mutta senhän sinä tiedät.
Se on vähän niin kuin silloin lento­ken­tällä, kun sinä olit astumassa liuku­por­taisiin ja lähdössä Albuquerquen lennolle.
‘Hitto. En minä voi lähteä. Sinä et ikinä löydä autoa.’
‘Maggie, mitä sinä teet kun minä olen poissa?’ sinä kyselit yhtä mittaa silloin toisen kerran, kun olit lähdössä Lontooseen.
‘Käsitöitä, senkin kelmi.’
‘Maggie, mitä sinä teet kun minä olen poissa?’
‘Luuletko tosiaan, että minä en pärjää ilman sinua?’
‘Luulen’, sinä vastasit. Koruton nebras­ka­lainen toteamus.”
Toinen tyylil­li­sesti Berli­nille tyypil­linen ja erityisen hyvin mieleen jäävä novelli Sex appeal alkaa humoris­ti­sella kuvauk­sella koko läntisen Teksasin kauneim­masta naisesta Bellasta, jonka ilmalla täytet­tävät rinta­liivit räjäh­tävät tämän noustessa Kalifor­niaan suuntaavaan lento­ko­neeseen, mutta päättyy illal­liseen erään filmi­tähden entisen miehen kanssa, joka ei olekaan kiinnos­tunut kauniista Bellasta, vaan kerto­jasta, Bellan 11-vuoti­aasta serkku­ty­töstä. Novellin tunnelma muuttuu täysin, ihan yllättäen. Esimerkkejä Berlinin tyylistä on lukuisia, voisin siteerata tähän kohtia vaikka jokai­sesta kokoelman kerto­muk­sesta.
Berlinin novellien taikaa on loppujen lopuksi vaikea kuvailla. Niissä vain on jotain ihail­tavan rehel­listä, yllät­tävää ja hauskaa. Ne täytyy vain kokea itse. Minä ainakin taisin juuri löytää uuden lempi­kir­jai­lijan.
Muissa blogeissa: Reader, why did I marry him?
––
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kerto­muksia
(A Manual for Cleaning Women, 2015)
Suom. Kristiina Drews
Aula & Co, 293 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Ihanaa että pidit tästä, pitäisi itsekin pian aloittaa! Hain sen juuri kirjas­tosta, olin jo pidemmän aikaa omaa varaus­vuo­roani odotellut. Nyt kun saisin vielä raivattua tälle hyvän lukurauhan! :)

    1. Sulla on ihania lukuhetkiä luvassa, sen voin luvata! Eiköhän sitä lukurauhaa aina jostain löydy, huomenna itsenäi­syys­päivänä kenties? :)

  2. Mahtavaa Laura lukea postauksesi ja että sinäkin innostuit Berli­nistä. Erinomainen myös tuo tieto, että lisää on tulossa suomek­sikin. Kuten twitte­rissä kerroin niin siirryin Lydia Davisin pariin ja kiinnos­tavia ovat myös hänen tekstinsä.

    1. Tästä ei voinut olla innos­tu­matta, upeita novelleja! Kiva tosiaan, että lisää tulee ensi syksynä (toki nopeam­paakin olisi voinut tulla :D). Täytyy etsiä seuraa­vaksi jokin Davisin kokoelma luetta­vaksi, kerran olin jo tilaa­massa, mutta sitten tulin jostain syystä toisiin ajatuksiin.

  3. Voi että, ihan melkein harmittaa lukea tästä niin innos­tu­neita postauksia kun itse jäin hieman petty­neeksi kokoelman jälkeen. Ehkä väärä aika, liikaa ennakko-odotuksia? Aion kuitenkin lukea tuon toisenkin käännös­ko­koelman, ehkä sieltä löydän oman Berlin-innos­tukseni?

    1. Voi vitsit, harmi! Ennakko-odotukset tai epäsopiva aika tai taivaalla tähdet väärässä asennossa, sitä sattuu. Toivot­ta­vasti toisen osan novellit iskevät sitten enemmän :)