Type and press Enter.

Laura Restrepo: Intohimon saari

“Maroon, Arnaud toisteli lumou­tu­neena, maroon, ja sitkeä luulo­tauti kalvoi häntä. Yksin Tyynen­meren rannalla hän ei taistellut vastaan. Lämmin tuuli hiveli kasvoja, humisi korvissa ja sai aurin­ko­huivin läpät­tämään niskassa. Loputon jono alistu­neita, muuttu­mat­tomia aaltoja tuli kuolemaan vasten puuta hänen jalko­jensa alla, ja hän katsoi niitä hypnoo­sissa, antoi niiden monoto­nisen kohinan tuudittaa itseään: maroon, ne kuiskivat, maroon.
Tunnetun kolum­bia­laisen nykykir­jai­lijan Laura Restrepon kiinnos­ta­vasti fiktiota ja faktaa yhdis­televä romaani Intohimon saari on Fabriikki Kustan­nuksen ensim­mäinen kirja vuodelta 2015. Fabriikki Kustannus julkaisee vuosittain neljä laadu­kasta kauno­kir­jal­lista teosta, joista ei muuten välttä­mättä kuulisi. Ensi vuonna julkaistaan pelkästään naiskir­jai­li­joiden teoksia. Kuten viime vuonna, tilasin myös tänä vuonna ensi vuoden kirjat itselleni joulu­lah­jaksi, sillä mikäpäs sen ihanampaa kuin saada kirjoja kotiin asti kannet­tuina!
Joukko nälkiin­ty­neitä meksi­ko­laisia naisia ja lapsia pelas­tetaan pieneltä itäisellä Tyynellä valta­me­rellä sijait­se­valta atollilta vuonna 1917. He ovat olleet siellä yhdeksän vuotta, viimeiset vuodet ravin­tonaan vain merene­lävät, suulat ja kookokset. Miksi he ovat olleet tuolla pienellä koral­li­saa­rella? Miksi vain naisia ja lapsia? Tarina täytyy kelata alkuun. Vuonna 1908 meksi­ko­lainen kapteeni Ramón Arnaud saapuu tuoreen vaimonsa ja sotilai­densa kanssa syrjäi­selle Clipper­to­nin­saa­relle, joka on aiemmin tunnettu myös nimellä Intohimon saari. Melkein kokonaan sotila­su­ransa tuhonnut Arnaud on saanut vielä yhden mahdol­li­suuden: hänen täytyy perustaa saarelle armeijan tukikohta ja huolehtia, että saari pysyy Meksi­kolla eikä joudu ranska­laisten haltuun. Arnaud ei kuitenkaan osaa arvata, millä tavalla Meksikon tuleva sisäl­lissota, sitä seuraava ensim­mäinen maail­mansota ja sitrus­he­delmät vaikut­tavat maailman laidalla sijait­sevaan pieneen varus­kuntaan.

Sään mukaan väriä vaihtava meri, paahtava aurinko, tuhannet ja taas tuhannet pienet tasku­ravut, tuulessa huojuvat kolme­toista palmua, rikiltä haiseva laguuni ja hurri­kaani, joka vie lähes kaiken mukanaan… Miten paljon eri aisteihin vetoavia mieli­kuvia Restrepon teoksessa onkaan! Vietin joulun­pyhät jossain ihan muualla kuin pimeässä ja pohjoi­sessa Suomessa keskellä korkeita lumihankia, ja sekin oli aika ihanaa. Intohimon saaren suurin vahvuus on juuri tunnel­massa, siinä miten vahvasti se vie mukanaan jonnekin kauas, toiseen aikaan ja paikkaan.
Yksi viime vuosien kiinnos­tavin ja myös suosituin kirjal­li­suuden alalaji tai vähin­täänkin tyyli on ollut kauno­kir­jal­lisuus, jossa sekoi­tellaan faktaa ja fiktiota. Intohimon saari on tästä mallie­si­merkki, tosin kirja on julkaistu alunperin jo vuonna 1989, eli on sitä tyyliä harras­tettu ennenkin. Intohimon saari perustuu siis tosita­pah­tumiin. Viime vuosi­sadan alkupuo­lella todel­lakin eli muuan meksi­ko­lainen kapteeni nimeltä Ramón Arnaud, joka lähetettiin huoleh­timaan Meksi­kolle kuulu­neesta Clipper­to­nin­saa­resta, ja joukko huonossa kunnossa olevia naisia ja lapsia pelas­tettiin myöhemmin saarelta. Ei kuitenkaan ole selvää, mitä kaikkea saarella tuossa välissä tapahtui, milloin, missä järjes­tyk­sessä ja millä tavalla. Teoksessa ääneen pääsee myös nykyhetken Meksi­kossa oleva kirjailija, joka yrittää saada saarella olleiden tai heidän sukulais­tensa avulla selville, mitä saarella oikein tapahtui. Kerto­mukset saaren tapah­tu­mista ovat usein risti­rii­taisia keskenään, mikä tuo esiin muisti­tie­to­tut­ki­muksen ongelmat. Muistot eivät useinkaan ole luotet­tavia, mutta on kiehtovaa, mitä lopulta muistetaan tai halutaan muistaa. Kirjan tarina ei kuitenkaan kokonai­suutena kärsi tai hajoa risti­rii­taisen kerronnan takia, vaan se tekee siitä vain kiinnos­ta­vamman.
Intohimon saari muistuttaa tyyliltään jonkin verran Bea Uusman Naparetkeä. Nimestään huoli­matta siitä ei kuitenkaan välity yhtä suurta intohimoa ja omistau­tu­mista tutki­mus­koh­dettaan kohtaan kuin Uusman teoksesta, mutta kaikuja on. Intohimon saari lienee ainoita kolum­bia­lai­selta kirjai­li­jalta lukemiani kirjoja Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäi­syyden lisäksi. Samalla vierailin myös ensim­mäistä kertaa tänä vuonna Etelä-Ameri­kassa (kirjan välityk­sellä, en harmi vain oikeasti). Voisin vierailla useam­minkin.
30. Kirjan nimessä on tunne / Helmet-lukuhaaste 2017
––
Laura Restrepo: Intohimon saari
(La Isla de la Pasión, 1989)
Suom. Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2015, 315 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Tämä kirja on kyllä todel­linen lukue­lämys ja seikkailu aivan vieraaseen maailmaan. On pitänyt lukea Restrepoa lisääkin, mutta se on toistai­seksi jäänyt. Nyt tuli taas muistutus siihen suuntaan.

    Nämä saari­jutut ovat olleet minulle viime aikoina täysi hitti (tämä, Tristania, Joonanmäen valaat). Täytynee jatkaa samalla linjalla, kun se kerran tuntuu uppoavan.

    1. Kyllä, tämä sopi vieläpä todella hyvin näin jouluna luetta­vaksi (vaikkei talvi­sissa tunnel­missa oltukaan), sillä tähän oli mukava vain uppotua ja nauttia hyvästä kerron­nasta. Minäkin lukisin mielelläni lisää Restrepoa, suomen­nettuna löytyy kuitenkin vain Houre (Like, 2007).

      Saaret ovat ihania. Oletko lukenut Juan Tomás Ávila Laurelin kirjaa Yössä vuori roihuaa (myös Fabriikin julkaisema)? Sekin tuli tästä hieman mieleen, vaikka onkin ihan eri tarina, mutta siinä ollaan myös saarella. Sain Tristanian joulu­lah­jaksi, se vaikuttaa niin hyvältä!

  2. Ah, tämä oli kyllä ihana! Valloittava ja tosiaan jotain samaa hullaan­tu­mista kuin Naparet­kessä, tosin hieman eri kulmasta. :) Ihana että sinäkin tästä pidit! <3

    1. Ihan niin koukut­tunut en tähän ollut kuin Naparetkeen, mutta kyllähän tämä imaisi heti mukaansa ja kiinnosti, miten kaikki lopulta meni :)