Type and press Enter.

Celeste Ng: Little Fires Everywhere

Celeste Ng on nimi, jonka olen kuullut lausut­tavan usein. Hänen esikois­ro­maa­ninsa Everything I Never Told You on jänni­tys­kir­jal­li­suuden piirteitä sisältävä tarina ameri­kan­kii­na­lai­sesta perheestä ja salai­suuk­sista. Ng’n toinen romaani Little Fires Everywhere vaikut­taisi jatkavan ainakin osittain samojen teemojen parissa, sillä siinäkin on kyse ameri­kan­kii­na­lai­suu­desta (vaikkei ehkä niin paljon kuin esikoi­sessa), perheistä ja salai­suuk­sista. Little Fires Everywhere voitti tämän vuoden parhaimman romaanin tittelin Goodreads Choice Award­sissa, jossa lukijat saivat äänestää omaa suosik­kiaan. Voiko 39 000 äänes­täjää olla väärässä?
Shaker Heights on pieni amerik­ka­lainen lähiö, jossa kaikki on suunni­teltu pilkulleen ja kaiken tulee tapahtua tasan sääntöjen mukaan: talojen tulee olla tietyn värisiä (esteet­ti­sistä ja harmo­ni­sista syistä), pihojen nurmikot tulee leikata säännöl­li­sesti ja roska­tyn­ny­reitä ei koskaan viedä etupi­hoille. Amerik­ka­lainen unelma­lähiö? Ainakin pinnal­li­sesti. Pinnan alla kuitenkin kuohuu. Lähiön rikkaimpiin ja kenties myös vaiku­tus­val­tai­simpiin ihmisiin lukeutuva ja toimit­tajana työsken­televä Elena Richardson perheineen omistaa lähiön laita­milta, sieltä ei-niin-hienolta alueelta, pienen asunnon, jota he vuokraavat tarpeessa oleville. Tämän­ker­tainen hyvän­te­ke­väi­syys­kohde on taiteilija Mia Warren ja hänen teini-ikäinen tyttä­rensä Pearl. He ovat olleet koko Pearlin elämän ajan liikkeessä: aina kun Mia on saanut yhden teoksen valmiiksi, he ovat vaihtaneet maisemaa. Nyt he kuitenkin ajatte­livat jäädä ja rakentaa pesän turval­liseen Shaker Heightsiin.
Pearl ystävystyy Richard­sonien perheen neljän lapsen kanssa, ja etenkin perheen nuorim­masta pojasta Moodysta tulee hänen hyvä ystävänsä, sillä he ovat samani­käisiä ja ovat koulussa samalla luokalla. Mian elämä taas helpottuu, sillä hän saa osa-aikatyötä Richard­sonien talossa, minkä vuoksi hänellä on enemmän aikaa keskittyä taiteen tekemiseen. Kaikki on hyvin siihen saakka, kunnes eräs lähiön lapseton paris­kunta adoptoi ameri­kan­kii­na­laisen tyttö­vauvan. Siitä lähtee liikkeelle vyöry, jonka jälkeen kaikki on toisin.
Little Fires Everywhere alkaa lupaa­vasti. Heti sen alussa on pieni mysteeri, konkreet­tinen tulipalo, jonka syy on vielä epäselvä. Sitten palataan ajassa taakse päin siihen hetkeen, kun Mia ja Pearl saapuvat lähiöön. Kertoja kuvailee paljon ympäristöä ja lähiön asukkaita, keitä he ovat, mitä he tekevät ja ajatte­levat. Kirja vaikuttaa etenevän enemmän henki­lö­hah­mojen kuin juonen varassa, mikä onkin yleensä enemmän mieleeni. Little Fires Everywhere tuntuu alun perus­teella menevän samaan katego­riaan kuin esimer­kiksi tv-sarjat Big Little Lies (en ole lukenut Liane Moriartyn saman­ni­mistä romaania, johon sarja perustuu, mutta vertaus sopinee myös siihen) ja Desperate Housewives.
Ehkä ensim­mäisen kolman­neksen jälkeen kerronta kuitenkin muuttuu, kun vähän joka suunnalla alkaa tapahtua jotain, salai­suudet alkavat keriytyä auki, konflikteja syntyy. Tämän­tyyp­pinen vaihe ei ole itsessään mikään huono juttu (koska näinhän useat romaanit etenevät), mutta tässä romaa­nissa kaikki jotenkin lässähtää. Henki­lö­hahmot alkavat tuntua epäus­kot­ta­vilta, sillä he tekevät omituisia valintoja, ja heidän persoo­nansa eivät tule esille, jolloin heistä muodostuu ohuita ja mitään­sa­no­mat­tomia, mutta samalla he ovat ällöt­tävän stereo­tyyp­pisiä. Raken­ta­malla hahmoista stereo­tyyp­pisiä ja laitta­malla heidät tekemään ja sanomaan tiettyjä asioita Ng on ehkä yrittänyt saada lukijan inhoamaan tiettyjä hahmoja ja rakas­tamaan toisia, mikä on minusta todella raivos­tut­tavaa. Tekisi sen ohjailun edes vähän huomaa­mat­to­mammin. Loppujen lopuksi koko romaani tuntui varsin yhden­te­ke­vältä. Vaikka alkuun kirja tuntui keskit­tyvän enemmän henki­lö­hah­moihin ja heidän kehityk­seensä kuin juoneen, lopulta se olikin pelkkä juoni­ro­maani, sillä henki­lö­hahmot olivat todella persoo­nat­tomia alusta loppuun asti. Ei ole ihme, että heti alussa vertasin sitä kahteen tv-sarjaan, sillä sellaisena se voisi toimia paremmin. Elävät ihmiset saattai­sivat tuoda hahmoihin jotain eloa ja persoonaa.
Olivatko ne Goodreads Choice Awardsin 39 000 äänes­täjää sitten väärässä? Eivät välttä­mättä. Minusta tuntuu, että Little Fires Everywhere on kirja, joka miellyttää helposti erilaisia lukijoita, vaikka minä en nyt sattunut olemaan yksi heistä. Tunnistan kuitenkin ne asiat ja teemat, joihin kirjassa on luulta­vasti rakas­tuttu (osin tai ainakin lähtö­koh­diltaan ne miellyt­tivät myös minua): alun mysteeri, joka selviää tarinan edetessä, perhe-elämän ja äiti-tytär­suhteen kuvaukset, moraaliin liittyvät ongelmat, joita on mukava pohtia myös omaan elämään soveltaen, mennei­syy­destä kumpuavat salai­suudet, amerik­ka­lainen lähiö­kult­tuuri ja niin edelleen. Odotin romaa­nilta paljon, sillä olen kuullut paljon kehuja Ng’n esikoi­sesta. Nyt en tiedä, uskal­lanko enää lukea sitä. Ehkä joskus.
––
Celeste Ng: Little Fires Everywhere
Penguin Press 2017, 338 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Kiitos jälleen hienosta kirjoi­tuk­sesta, jonka perus­teella heivaan tämän sieltä mentaa­li­selta lukulis­taltani. En usko, että tämä kirja antaa minul­lekin mitään sen kummempaa, joten on helpot­tavaa raivata se pois ja antaa tilaa jollekin kiintoi­sam­malle.

    Tämä on siis jälleen iloinen asia, koska täällä julkaistaan niin uskomat­toman paljon kirjoja, että oikeasti pää hajoaa miettiessä, miten ikinä ehtiikään kaiken lukea (eikä tietenkään ehdi), kun tykkään lukea vanhem­paakin kirjal­li­suutta.

    En siis oikeastaan edes epäile, etteikö tämä olisi hyvä kirja ja kenties jopa voisin pitää tästä tai se olisi ihan OK, mutta niin… haluan enemmän. :D Desperate House­fives -tyylikään ei niin kiinnosta.

    1. Olen sellainen keskin­ker­taisten kirjojen esilukija sulle :D Oikeastaan olen lukenut tänä vuonna aika hyviä kirjoja, suurim­malle osalle olen antanut Goodread­sis­sakin neljä tähteä. Mutta niin, aika keskin­ker­tainen tämä kieltä­mättä oli eikä antanut ainakaan minulle juuri mitään. Sellainen hajuton ja mauton, ei jää mieleen. Ei ehkä kannata tuhlata aikaansa kirjaan, josta tulee heti kätte­lyssä sellainen olo, että se olisi vain ihan ok.

    2. Haha, sitäkin. Mutta hei, Essex Serpentiä en heivannut listaltani, vaan kirjoi­tuksesi nimenomaan vahvisti haluani lukea se :D Ja nyt luen Bea Uusman kirjaa, jonka lukemi­selle sain loppusy­säyksen juuri sinun blogistasi, vaikka kirjasta ennestään tiesinkin. Ja kun avaa silmänsä, niin kirja voi tulla vastaan mitä ihmeel­li­sem­mässä paikassa (tai no, kirja- ja paperi­kau­passa, jossa en yleensä käy ja sieltä sain kirjan neljällä punnalla. Harmil­li­sesti kirjassa on musta­val­koinen kuvitus, vaikka on kovakan­tinen mutta ihan koukussa olen) :)

    3. Onneksi niinkin päin :D Oijoi, mikä tuuri, että löysit Uusman kirjan noin yllättäen ja juuri nyt! Vaikuttaa siltä, ettei sitä sitten saa englan­niksi väril­lisenä, onpa tyhmää. Mutta toki se teksti on siinä se pääasia. Jään odottamaan bloggaustasi, vaikutit aika ihastu­neelta :)