Type and press Enter.

2 x Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit ja Tyhjien sielujen saari

Hanna Haurun novel­li­ko­koel­massa Liian pienet sandaalit tarkas­tellaan naisen kehol­lisia ulottu­vuuksia. Tarinoissa on kaiken­laisia kuvitel­ta­vissa olevia naisruu­miita: tikku­laihoja ja äärim­mäisen lihavia, karvaisia, isoja jalkoja, hörökorvia, isoja ja pieniä rintoja, nuoria ja vanhoja. Usein novellien naiset häpeävät ja peitte­levät ominai­suuk­siaan, mutta toisinaan niistä ollaan jopa ylpeitä. Ruumiil­lisuus on tarkoi­tuk­sella päälle­käyvää, se peittää henki­löiden muut ominai­suudet alleen. Kyse on vain ja ainoastaan naisten kehoista ja siitä, miten he itse ja muut ihmiset niihin suhtau­tuvat. Useim­miten ei kovin hyvin.

Haurun ilmaisu on ihanan tiivistä ja ytime­kästä. Novellit ovat myös mitaltaan sopivan napakoita, niissä keski­tytään vain käsillä olevaan asiaan. Kerronta on suoraa: se kuvaa joskus jopa varsin grotes­killa tavalla kehoja ja niiden toimintoja. Mutta ah, miten oikeassa nämä kerto­mukset ovatkaan! Novellit saavat lukijan pohtimaan naiseutta ja kehol­li­suutta sekä suhdetta omaan kehoonsa eri ikävai­heissa.

En ole aiemmin lukenut Haurun novelleja. En tiedä, johtuuko teksti­la­jista vai juuri novellien aihepii­ristä, että kokoelman tekstit tuntuivat tyylil­li­sesti erilai­silta kuin aiemmat lukemani Haurun kirjat, Paperi­na­ru­jumala ja Finlandia-ehdok­kaana ollut Jääkansi. Haurun tyyli on aina hyvin tiivistä, mutta novel­li­muo­dossa vielä tiiviimpää eikä ehkä ihan niin hengit­tävää. Ytimek­käämpi ote sopii toki tähän kokoelmaan, sillä tekstien aihepii­rikin on ihan eri kuin muissa lukemissani Haurun kirjoissa. Joissakin novel­leissa on mukana myös humoris­ti­suutta, jota en myöskään ole aiemmin nähnyt Haurun teksteissä.

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tieKirja­polkuniJärjellä ja tunteellaSivutiellä ja Kirja­nurkkaus.

Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit
Like 2010
94 s.

Tyhjien sielujen saari on Hanna Haurun esikois­ro­maani. Se kertoo lepraan sairas­tu­neesta naisesta, joka erotetaan vasta­syn­ty­neestä pojastaan ja muusta perheestään, ja viedään (ja eristetään) Seilin saarelle. Romaani alkaa pysäyt­tä­västi, kun nainen joutuu hyppäämään veneestä pois ja uimaan loppu­matkan saareen, sillä soutajat eivät halua auttaa häntä. Veneeseen jää nahka­laukku tavaroineen, joista soutajat alkavat oitis tapella keskenään. Sairas­tu­nutta ihmistä ei pidetä enää minään.

Niin nainen kuin lukijakin tietää, mikä on naisen kohtalo. Lohtua naisen elämään syrjäi­sellä saarella muiden spitaa­listen ja hullujen keskellä tuovat kynä ja paperi, joita hän saa saaressa satun­nai­sesti käyvältä lääkä­riltä. Juuri muuta lääkäri ei voi tehdä auttaakseen potilaita. Keskei­simpiä keinoja spitaa­listen autta­mi­seksi olivat 1800-luvulla ihon voite­le­minen, amputointi, paloviina ja Jumalan sana. Tyhjien sielujen saari koostuu pääasiassa naisen kirjoi­tuk­sista, joiden hän toivoo joskus vielä tavoit­tavan poikansa.

Tyhjien sielujen saari on hauru­maiseen tapaan tiivis, mutta täynnä raakaa tunnetta ja rikkaita kieli­kuvia. Se muistuttaa Haurun uusinta romaania Jääkantta, sillä maailma on siinäkin ihan yhtä musta ja karu. Päähen­kilön päivä­kir­ja­maisten kirjoi­tusten voisi kuvitella olevan yksitoik­koisia, mutta ne kertovat paljon naisen sisäi­sestä maail­masta. Saarella oleminen on kammot­tavaa ja täynnä epätoivoa. Valon­pil­kah­duksia ei juuri ole, mutta pienet arkiset asiat, kuten leuto talvi tai voikuk­ka­sep­peleen teko kesällä ilahdut­tavat hetkeksi. Elämä kuitenkin kulkee kohti vääjää­mä­töntä loppuaan eikä matka ole tuskaton.

Haurusta on tullut neljän lukemani kirjan myötä yksi suosik­ki­kir­jai­li­joistani. Ihailen hänen taitoaan käyttää kieltä hyvin sääste­li­äästi, mutta kuitenkin tarkasti ja kuvai­le­vasti. Jokainen lause on harkittu kokonaisuus. On myös upeaa, miten hän kirjoittaa niin monen­lai­sista naisi­sista näkökul­mista ja tekee sen aina hienosti. Naisten maailmaa kuvaavia romaaneja ja novelleja ei ole koskaan liikaa.

Muissa blogeissa: Mitä Milka lukee?Kirja­polkuniKirja­säh­kö­käyräKirja­nurkkausKirjojen keskellä ja Oksan hyllyltä.

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari
Like 2005
112 s.

Leave a Reply to Suketus Cancel reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Ehdot­to­masti luen Haurulta hänen muunkin tuotan­tonsa, Liian pienet sandaalit aloitti kaiken ja vaikken Jääkan­nesta aivan syttynyt, Haurun pelkis­tetty ja omaää­ninen tyyli viehättää.

    1. Sama täällä. Täytyi käydä tarkis­ta­massa, että näköjään puoli­vä­lissä mennään eli onneksi on vielä toiset neljä kirjaa jäljellä! Luen ne varmaan sitten ensi vuoden aikana :)

  2. Sun blogi on saanut mutkin kiinnos­tumaan Haurusta ja Liian pienet sandaalit onkin kirjas­tosta lainassa. Nämä kuulos­tavat niin hyvältä, että melkein pelottaa lukea niitä. Minäkin haluan uuden suosik­ki­kir­jai­lijan!

    1. Kiva kuulla! Liian pienten sandaalien novellit olivat todella mainioita, toivot­ta­vasti sinäkin tykkäät ja innostut sitten lisää Haurusta <3 Uusien suosik­ki­kir­jai­li­joiden löytä­minen on ihanaa.