Type and press Enter.

Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaus­ta­rinani

“Minä olen kaivannut tälle rannalle viisi­toista vuotta. Minun on päästävä sinne, vaikka en tiedä, mitä minä siellä teen, kun pääsen perille. Jos vain pääsen perille Valko­saa­relle.”
Säästelin Bea Uusman Naparetken lukemista pitkään. Alun perin minun piti lukea se jo kesän lukuma­ra­to­nilla, mutta ehkä ihan hyvä, että sen lukeminen venyikin lopulta tänne asti, sillä loppusyksyn ensim­mäiset kunnon pakkaset loivat sille sopivan tunnelman. Parin päivän aikana en tehnytkään lopulta juuri mitään muuta kuin elin mukana Andrée-retki­kunnan viimeisiä päiviä ja koin sydämen­ty­ky­tyksiä yhdessä Uusman kanssa.
Naparetki – Minun rakkaus­ta­rinani sai alkunsa Uusman pakko­miel­tei­sestä kiinnos­tuk­sesta Andrée-retki­kuntaa kohtaan. Eräissä tylsissä juhlissa hän sattui ottamaan käteensä retki­kun­nasta kertovan kirjan ja se oli siinä, täydel­linen, viiden­toista vuoden mittainen hurah­ta­minen, joka johti usealle matkalle Pohjoi­selle jääme­relle ja niinkin äärim­mäiseen tekoon kuin ammatin­vaihtoon. Histo­rioit­si­jalle Uusman syvä intohimo ja omistau­tu­minen aihetta kohtaan on ihail­tavaa, jopa lähes kadeh­dit­tavaa.
Andrée-retki­kunta koostui kolmesta ruotsa­lai­sesta miehestä, joiden oli tarkoitus matkustaa vetyil­ma­pal­lolla Norjan Huippu­vuo­rilta Pohjois­na­valle ja sen yli vuonna 1897. Se kuitenkin osoit­tautui hyvin optimis­ti­seksi hankkeeksi, sillä lähdön jälkeen miehistä ei kuultu enää mitään. Yli kolme­kym­mentä vuotta myöhemmin, vuonna 1930, heidän jäännök­sensä ja tavaransa löydettiin Huippu­vuorten koillis­kul­masta, syrjäi­seltä Valko­saa­relta. Retki­kunnan kohtalo on jäänyt mystee­riksi, mutta siitä on esitetty erilaisia teorioita. Naparetki on tulos Uusman omasta yrityk­sestä löytää selitys sille, mitä retki­kun­nalle tapahtui: mitä matkan aikana tapahtui, miksi miehet kuolivat jo niin pian saarelle tulon jälkeen, kuinka he kuolivat. Se on myös kertomus rakkau­desta, ainakin kahden­lai­sesta.
“Aivan kuten vuonna 1897, Arktiksen kartat ovat edelleen valkoiset. Täällähän ei ole mitään. Merikortit, jotka ovat paksuina nippuina kapteenin navigoin­ti­pöy­dällä, ovat täysin tyhjiä, sivu toisensa jälkeen pelkkää valkoista. Vain siellä täällä luku, joka kertoo syvyyden, aina nelinu­me­roinen, pohjaan on monta tuhatta metriä. Me emme ole nähneet aurinkoa kertaakaan sen jälkeen kun lähdimme mante­reelta kolme­kym­mentä päivää sitten, mutta tänä iltana, pilvien peittä­mässä harmaan­val­keu­dessa on parta­veit­se­nohut raita kirkkaan keltaista valoa, horisontin laidalla.”
Uusma on käyttänyt tutki­muk­sensa lähteinä oikeastaan kaikkea mahdol­lista mitä vain on retki­kuntaan liittyen käsiinsä saanut. Retki­kun­nalta jäi jälkeen paljon esineistöä, joista merkit­tä­vimpiä ovat miesten päivä­kirjat ja valokuvat. Kirjassa onkin useita retki­kunnan ottamia alkupe­räisiä valokuvia, joita voisi jäädä katsomaan pienen ikuisuuden ajaksi, ja lainauksia (ja jopa kuvia) säily­neistä päivä­kirjan sivuista. Ruotsissa sijaitsee myös retki­kun­nalle omistettu Andrée-museo, jossa on nähtä­villä kaikki Valko­saa­relta pelas­tettu esineistö. Valitet­ta­vasti miesten ruumiiden jäänteet on 1930-luvulla löydet­täessä poltettu ja haudattu, joten heidän kuolin­syi­densä tutki­minen on ollut haastavaa.
Uusma onnistuu kuitenkin muodos­tamaan oman – minusta kaikkein vahvimman – tulkin­tansa siitä, mitä retki­kun­nalle saattoi tapahtua. En kerro, mikä se on, sillä sen arvailu yhdessä Uusman kanssa on jännit­tävää ja yksi syy siihen, miksi Naparetki on niin koukuttava kirja. Uusma onnistuu tuomaan tutki­mus­koh­teensa niin lähelle lukijaa, että melkein tunsin siirtyväni ajassa ja paikassa ihan toisaalle, kylmälle, hämärälle Arktik­selle.
“Mutta kenties tällä ei oikeastaan ole mitään merki­tystä: väri ei ole luonnossa oleva ominaisuus. Väri ei ole olemassa itse kohteessa, vaan se syntyy katsojan aivoissa. Itse väriä ei muodostu ennen kuin joku todella seisoo sen edessä nähdäkseen sen. Tässä täytän hyttini seiniä pikku­tar­kasti valituilla värinäyt­teillä. Mutta heti kun lähden täältä ne ovat poissa.”
Ehkä kaikkein eniten minua kirjassa kuitenkin viehätti Uusman pakko­miel­teisyys ja tutki­mus­pro­sessi. On kadeh­dit­tavan hienoa, miten joku suhtautuu johonkin asiaan niin intohi­moi­sesti, niin, että siitä tulee lähes­tulkoon kaikkein tärkein asia maail­massa. Sen vuoksi matkustaa useita kertoja Arktik­selle, käyttää satoja tunteja tutki­mukseen, kertaa retki­kunnan vaiheita mielessään viisi­toista vuotta, opiskelee lääkä­riksi, jotta voisi ymmärtää paremmin, minkä vuoksi retki­kunnan jäsenet kuolivat. Intohimo aiheeseen näkyy kirjan jokai­sella sivulla ja siitä on ihana lukea. Kiehtova on myös Uusman tutki­mus­pro­sessin etene­minen, mistä se lähtee liikkeelle ja minkä­laisten vaiheiden kautta se tulee lopulta päätökseen. Tutki­mus­pro­sessin ja Uusman tunte­musten kuvailua olisi voinut olla ehkä vieläkin enemmän, se ei olisi haitannut. Kirja olisi voinut olla vaikka tuplasti pidempi, olisin lukenut kaiken enemmän kuin mielelläni, niin kiehtovaa kaikki siinä on.
Kaiken lisäksi Naparetki on visuaa­li­sesti kauneimpia kirjoja, joita olen koskaan lukenut. Paperi tuntuu hyvältä sormen­päissä, sen värimaailma heijastaa kauniisti pohjoista, siinä on paljon kuvia ja piirus­tuksia. Visuaa­lisuus ulottuu myös tekstiin, sillä maisema tulee läpi tekstistä: tunsin olevani itsekin paikan päällä, laivan hytissä tutki­massa jään värisävyjä, jalkojeni alla 3 514 metriä vettä, kiertä­mässä Pohjois­navan ympäri, kävele­mässä itseni sisällä.
Ja nyt minäkin haluan päästä Pohjois­na­valle.
“Kun minä astun maihin, tunnen heti, että jokin on vialla. Jokin ei täsmää. Sitten keksin sen: kaikkihan on väreissä. Olen katsellut musta­val­ko­kuvia pallon kohoa­mi­sesta niin monesti. Nyt seison täällä, keskellä valokuvaa. Ja se on yhtäkkiä väreissä.”
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista / Helmet-lukuhaaste 2017
––
Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaus­ta­rinani
(Expedi­tionen. Min kärleks­his­toria, 2013)
Suom. Petri Stenman
Like 2015, 290 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

24 comments

  1. Tämä on yksi kaikkien aikojen suosik­ki­tie­to­kir­jojani, mieletön kokemus. Jotenkin Uusman pakko­miel­teisyys oli kirjoit­tanut inten­sii­vi­sesti mukaan kirjaan, ja se tuntui tarttuvan lukijaankin. Mysteerin elementti myös lisäsi toki aiheen kiehto­vuutta. Kirja on nyt viime päivinä tullut esille muissakin blogeissa, liekö tämä saapuva talvi joka innostaa sen pariin. :)

    1. Kyllä, tästä tuli nyt minunkin suosik­kejani ellei peräti suosikki. On nyt vähän vaikea kuvitella, että olisin lukenut tämän silloin kesän lukuma­ra­to­nilla – ei tämä ole yhtään kesäkirja! Oon sen verran vuoden­ai­ka­lukija, että haluan yleensä lukea talviset kirjat talvella ja kesäiset kesällä. Tai silloin niistä saa jotenkin enemmän irti sitä tunnelmaa, ainahan ei kirjaa aloit­taessa tiedä, mihin vuoden­aikaan se sijoittuu ja miten voimak­kaasti se sitä kuvaa. Mutta niin, Naparetki sopi hyvin tähän lähes­tyvään talveen (ja sopisi vielä paremmin tammikuun pakkasiin).

  2. Tää oli kyllä ihan mielet­tömän hurmaava ja hurmaavan hurah­tanut! En olisi ikinä kirjaan tarttuessani uskonut, että voin kiinnostua itse aiheesta tässä mitta­kaa­vassa, mutta Uusman oma kiinnostus ja pakko­miel­tei­syyskin on niin koukut­tavan hienoa, että taisin tilata oman kappaleen tästä kirjasta jo ennen kuin sen edes kirjaston kappa­leena loppuun sain. Rakastin kuvia, tunnelmaa ja ennen kaikkea tuota sinunkin kuvaa­maasi jään värikarttaa, se oli jotenkin niin kuvaava. Ja mieletön. Upea kirja, tulee olo, että tuollaisen rakkaus­ta­rinan kun saisi itsekin joskus kokea. :)

    1. Minua kiehtoi myös aihe, mutta sitäkin enemmän Uusman intohi­moinen suhtau­tu­minen tutki­muk­seensa. Se oli upeaa luettavaa ja saa toivomaan, että tällaisia kirjoja kirjoi­tet­taisiin enemmän. Ja että itsel­läkin olisi jokin yhtä voimakas kiinnos­tuk­sen­kohde tai intohimo. On minulla (ja meillä, koska muut kirja­blog­gaajat jakavat varmasti saman tunteen!) toki kirjal­lisuus, mutta en tiedä, onko sekään riittävä Uusman intohimoon verrattuna. Toisaalta sellainen pakko­mielle olisi myös aika kulut­tavaa.

  3. (Luin muuten nyt samalla oman postaukseni kirjasta kun olit sen tuohon linkannut, en ymmärrä miten olen sanonut, etten hurah­tanut siihen muka täysillä! :D Ehkä en sitten heti lukuko­ke­muksen jälkeen, mutta nyt 9 kuukautta myöhemmin väittäisin, että ihan yhtä intohi­moi­sesti tätä kyllä rakastin kuin moni muukin. Mahtavan kirjan merkki kun on näin kokoaan ajan myötäkin kasvat­tanut!)

    1. Jotkut kirjat käyttäy­tyvät niin, kasvavat kokoaan. Minulle sellainen on ollut ainakin Hilary Mantelin novel­li­ko­koelma Margaret Thatc­herin salamurha :)

  4. Luin Hesarin tästä kirjasta kirjoit­taman jutun jo aikoja sitten, ja kirja on jäänyt selvästi kaiver­tamaan takaraivoon, sillä luettuani tekstisi mun oli aivan pakko varata se kirja. En muistanut, että siinä on noin upeita kuviakin, ne poltte­levat kovasti jo näin etukäteen!

    1. Ihanaa, että sain sut koukkuun! Kuvat ovat aivan upeita, nauti!

  5. Tämä on niin ihana kirja, hurahdin myös aivan täysin. Olin monta viikkoa kirjan lukemisen jälkeen ihan muissa maail­moissa, jossain valkoisen autiuden keskellä. Uusma osaa kuvata aihettaan ja omaa pakko­miel­lettään niin, että itsekin tempautuu täysin mukaan.

    Toivoisin, että voisin lukea tämän uudelleen ensim­mäistä kertaa.

    1. Minäkin mietin tätä edelleen usein, vaikka lukemi­sesta alkaa olla jo kaksi viikkoa. Se jos mikä on vaikut­tavan kirjan merkki. Ja oi, olisipa tosiaankin ihana lukea tämä uudelleen ensim­mäistä kertaa!

  6. Onkohan ketään joka ei tästä kirjasta pitäisi? :D Minäkin hullaannuin täysin, kun toissa­kesänä tämän luin.

    Vieläkin menee kylmät väreet pitkin ihoa, kun mietin sitä, että ne tyypit oikeasti yritti selviytyä siellä jäälau­talla niiden onnet­tomien kamppeiden ja pakaasien kanssa. Ja se kun retki­kunta eteni toiseen suuntaan ja jäälautta toiseen. Eiiih! Uusma onnistuu kyllä raken­tamaan tuosta tapauk­sesta niin uskomat­toman jännit­tävän tosie­lämän trillerin suorastaan. En olisi ikinä uskonut, että innostun näin paljon naparet­kei­lystä :D Lisäksi Uusma kirjoittaa todella persoo­nal­li­sesti, jopa runol­li­sesti paikoin.

    Minua melkein harmittaa se, etten itse ole koskaan suhtau­tunut noin intohi­moi­sesti yhtään mihinkään.

    1. No niinpä, en pysty edes kuvit­te­lemaan! Goodread­sissa kahdeksan ihmistä on antanut kirjalle yhden tähden ja 39 ihmistä kaksi tähteä. Enemmistö (43 %) ihmisistä on antanut kirjalle täydet viisi tähteä. Yhteensä arvoita on tällä hetkellä 2127. Sanoisin, että aika hyvä jakauma :D

      Paitsi että kirja on jännittävä ja saa koko ajan arvuu­tella, mitä seuraa­vaksi tapahtuu ja selviääkö asiat, myös Uusman intohimo ja koko tutki­mus­pro­sessi on kiehtovaa luettavaa. Olisi kyllä hienoa, jos omassakin elämässä olisi jokin yhtä vahva mielen­kiin­non­kohde. Sen myötä ehkä kokisi, että elämässä on enemmän jotain tarkoi­tusta, kun tällä hetkellä sitä lähinnä vain on eikä tee mitään erityistä :D

  7. Naparetki on kyllä päätä­hui­maavan upea, ehkä upein tieto­kirja, jonka olen lukenut ja hienosti olet vanginnut sen hengen bloggauk­seesi. Olen jopa miettinyt ostavani tämän varastoon annet­ta­vaksi jollekin lahjaksi jonkun sopivan tilai­suuden tullen, mutta toistai­seksi se löytyy vain yhtenä omana kappa­leena hyllystäni. Oli muuten järkytys, kun selailin tästä tehtyä pokka­ri­pai­nosta, eikä se ollut visuaa­linen toisinto kovakan­ti­sesta. Pokka­ri­versio oli menet­tänyt paljon, sillä Naparetki on yksin­ker­tai­sesti huikea kokonaisuus.

    1. Kyllä, tämä on nyt minunkin suosik­kejani ellei peräti suosikki kaikista lukemistani tieto­kir­joista. Aivan ihana.

      Harkitsin ostavani tämän omakseni (harkitsen toki yhä edelleen) ja koska kovakan­tinen on aika kallis, katsoin millaisia pokkari ja jätti­pokkari ovat ja tein saman huomion! MUSTAVALKOINEN KUVITUS! MIKÄ IDEA?

  8. Luin Naparetken alkuvuonna ja yhdyn myös tähän ylistys­joukkoon, kerrassaan hieno teos! Oon aina ollut jonkin verran kiinnos­tunut naparet­kei­lystä ja jo sen perus­teella arvelin pitäväni kirjasta, enkä kyllä pettynyt. Luin kirjan melkeinpä yhdeltä istumalta, niin sujuvasti ja vetävästi se oli raken­nettu. Jossain vaiheessa haluan ehdot­to­masti saada tämän omaan hyllyyni juuri kovakan­tisena, sen verran kaunis ja kiinnostava teos tämä oli!

    1. Tänne on kyllä kerään­tynyt jo melkoinen ihaili­ja­joukko :D Hyvä niin, vaikka olisi kieltä­mättä mielen­kiin­toista myös kuulla, miksi joku EI ole pitänyt tästä.

      Minuakin aihe kiehtoi jo ennalta, mutta tämä sopii hyvin niillekin, joita naparet­keily ei kiinnosta yhtään. Olisipa ihana lähteä samoihin maisemiin kuin retki­kunta, mutta ei heidän tyylillään, vaan Uusman tavoin laivalla. Minäkin ajattelin hankkia tämän jossain vaiheessa omakseni (ja totta kai kovakan­tisena, kun nidotuissa on pilattu koko juttu).

  9. Aaah, tuli taas kauhea himo päästä lukemaan tätä juuri nyt! Minun piti se viime kesänä lainata kirjas­tosta ollessani Suomessa, mutta en löytänyt sitä hyllystä enkä jaksanut pyytää apua (tiesin kirjan olevan paikalla, koska olin asian tarkis­tanut järjes­tel­mästä), kun olin ihan sekaisin kaikista muista kirjoista (minulta lähtee aina järki, kun pääsen kirjastoon Suomessa ja kaikki muisti­laput ja hillityt listat ja ajatukset katoavat päästä). Ensi kerralla sitten! Nyt on kyllä sellainen olo, että voisi jopa ostaa sen omaksi.

    1. Ääk, voi ei! Siis en usko, että katuisit, vaikka tämän ostaisit ihan omaksesi. Mutta ÄLÄ osta pokkaria tai jätti­pok­karia tai muutakaan nidottua versiota, niissä on MUSTAVALKOINEN KUVITUS ja kai muutakin huonoa. Sidottu on aika kallis (n. 25–30 euroa kaupasta riippuen), mutta kannattaa kuitenkin satsata ennemmin siihen. Ja tää on muuten käännetty englan­nik­sikin, en tiedä, miltä niiden painokset näyttävät.

    2. Oho, onko enkuksi?! Olin joskus kirjasta ekan kerran kuullessani tarkis­ta­vinani onko käännöstä, mutta en löytänyt. Tosin en ehkä katsonut kovin kunnolla. Pitää tutkia asia uudelleen ja käydä mahdol­li­sesti hiplaa­massa ja ostamassa sitä kirja­kau­passa.

      Hyvä tietää, että ainakin suomen­nos­pok­ka­reiden ja kovisten kesken on iso laatuero. Täytyy siis varoa, ettei ainakaan suomi­pok­karia tule hankki­neeksi. Hyvä kun mainitsit asiasta!

    3. Jep, The Expedition: Solving the Mystery of a Polar Tragedy! Book Deposi­to­rysta kun katsoin, niin siellä myydään sekä kovakan­tista että pehmeä­kan­tista, mutta molempien tiedoissa lukee, että olisi musta­val­ko­ku­vitus, buu. Jos näin todella on, niin sitten tämä suoma­lainen kovis ois varmaan paras vaihtoehto, jos haluaa saada kirjasta visuaa­li­ses­tikin kaiken irti.

    4. Itsel­lehän kävi niin, että menin ostamaan tuon suomi­pok­karin… SUURI VIRHE. Hieman lukiessa mietin, että aivan kuin tästä puuttuisi nyt jotain, mitä olen muiden bloggaajien arvioista lukenut — ja vasta nyt näitä kommentteja lukiessa ja tätä postausta uudelleen katsoessa huomasin, että pokka­ristani puuttuvat kaikki nuo kuvat. :)) Ei ihme, että lukuko­kemus tuntui jotenkin vajaalta, vaikka tarina kyllä veikin mukanaan. Nyt harmittaa niin paljon, päädyin tuohon pokkariin sen vuoksi, että kovakan­tista näytti olevan vähän vaikeaa metsästää sillä hetkellä. Höh.

    5. Tiina, voi ei! Siis mä en ymmärrä, miksei niitä kuvia ole voitu laittaa myös pokka­ri­ver­sioon, edes siihen jätti­pok­kariin. Liian kallista vissiin? Mutta maksaisin mielelläni pokka­rista pikkuisen lisää, jos saisin sillä kaikki kovakan­tisen kuvat, mielellään väril­lisinä, mutta edes musta­val­koisena. Kovakan­tinen taitaa olla myyty loppuun, mikä on tosi harmi. Adlibrik­sessä on tieto jostain ensi touko­kuussa tulevasta painok­sesta, jonka hinta on 19,60. Voisiko se olla uusi kovakan­tinen tai sitten pehmeä­kan­tinen KAIKKIEN KUVIEN kera? On nimittäin sen verran kalliimpi verrattuna pokkariin (9,10 €) ja jätti­pok­kariin (13,00 €), että saattaisi olla ehkä olla uusi painos kovik­sesta.

    6. Jep, siis ehdot­to­masti itsekin olisin ollut valmis maksamaan enemmän pokka­rista, jos mukana olisivat kuvat! Hmmm, sen verran mystil­li­seltä kuulostaa vielä tuo uusi painos, että toivon sen saapuvan sitten aikanaan myös kivijal­ka­liik­keisiin. En taida nimittäin tämän keissin jälkeen tätä kyseistä kirjaa enää näkemättä lähteä tilaamaan. :D

    7. No uskon! Minäkin pidän asian mielessä ja koitan katsella, millainen tuo uusi painos tulee sitten olemaan. Lukemani kappale oli kirjas­to­laina ja kieltä­mättä olisi kiva saada kirja omaankin hyllyyn – kuvitettuna tietysti.