Type and press Enter.

Ane Riel: Pihka


“Liv yritti pidellä Carlin korvia, kun heidän isänsä kirkui. Jens kirkui niin kuin kaikki petolinnut yhtä aikaa. Hän kirkui kuin pöllö, kuin lokit, kuin haavoit­tunut siili, kuin metsä­kauris, joka kirkuu eksynyttä vasaansa, kuin mäyrä, joka kirkuu kärsi­mystään. Hän kirkui niin kuin isä olisi kirkunut, jos hän olisi löytänyt hukkuneen lapsensa pimeästä. Ja hän kirkui niin kuin lapsi, joka löytää kuolleen isänsä kaner­vi­kosta.”
Nuori tyttö Liv asuu äitinsä, isänsä ja veljensä Carlin, jota kukaan muu ei näe, kanssa saaressa, jonka pohjois­puolta kutsutaan “Pääksi”. Livistä heidän perhe-elämänsä on normaalia, mutta ei ulkopuo­lisen mielestä: Livin äiti on makuu­huo­neensa vanki, sillä lihavuu­tensa vuoksi hän ei pysty enää poistumaan sieltä, ja Livin isä täyttää kodin jokaisen nurkan pihamaata myöten romulla. Sitten tulee joulu ja isä murhaa isoäidin. Sen jälkeen isä ilmoittaa Livin kuolleen ja tämän täytyy piiles­kellä pihalla olevan kontin pimey­dessä. Liv on kuitenkin se, joka hankkii perheelle ruokaa, joten öisin, muiden saare­laisten nukkuessa, hän hiipii heidän kodeissaan. Miten tähän on ajauduttu, mitä on tapah­tunut?
Tanska­laisen Ane Rielin Pihka voitti parhaalle pohjois­mai­selle rikos­ro­maa­nille annet­tavan Lasiavain-palkinnon vuonna 2016. Voitto saattaa kuitenkin hämätä, sillä Pihka ei ole mikään perin­teinen rikos­ro­maani – minusta se ei ehkä ole rikos­ro­maani ollenkaan. Toki kirjassa tapahtuu rikoksia, mutta ne eivät näyttele tarinassa pääosaa. Pihkassa on kyse pikem­minkin rakkau­desta ja välit­tä­mi­sestä, liiankin kanssa. Livin elämä on erilaista kuin muiden hänen ikäis­tensä lasten. Hän ei tosin osaa verrata sitä muihin, sillä hänellä ei ole kavereita, isän kieltojen takia. Ja Livistä kaikki on normaalia, koska niin on aina ollut. Hänen elämässään on paljon hyvää, mutta myös paljon sellaista, mitä etenkään lapsi ei saisi kokea. Rakkautta ja välit­tä­mistä seuraa lopulta menet­tä­misen ja luopu­misen pelko, vaino­har­haisuus ja suora­nainen pahuus. Mihin kaikkeen ihmis­mieli voikaan ryhtyä saadakseen halua­mansa, mitä kaikkea se on kykene­väinen tekemään? Pihka on siis myös romaani mielen hajoa­mi­sesta, aika äärim­mäi­sessä merki­tyk­sessään.
Pihkaa ei lue erityisen mielellään tai rentoa lukufii­listä tavoi­tellen. Se on hyvin raaka. Siinä tapahtuu kamalia, brutaaleja asioita niin ihmisille, lapsille ja aikui­sille, kuin myös eläimille. Onneksi raakuuk­silla ei mässäillä, vaan suurin osa romaa­nista on Livin ja hänen perheensä elämän arjesta kerto­mista, luisu­mista siihen mihin päädytään. Osansa saavat myös Livin isän ja äidin nuoruuden kuvaukset, joista voi päätellä, miksi asiat menivät myöhemmin kuten menivät. Kertojat vaihte­levat, mutta eniten äänessä on Liv, joka muistelee menneitä tapah­tumia. Hänessä on sopivaa naiiviutta, suorastaan ymmär­tä­mät­tö­myyttä, mikä johtuu tietysti hänen erilai­sesta, sulje­tusta elämästään.

Pihka on page-turner, välillä sitä oli suorastaan pakko ahmia, mutta toisaalta se jätti vähän etäälle, ehkä edellisen vuoksi. En oikein kiintynyt hahmoihin, en edes pieneen Liviin. Riel ei onnistu mielestäni raken­tamaan hahmoihin syvyyttä ja sellaista elävyyttä, että ne olisivat tuntuneet todella aidoilta. Pihka oli kuitenkin lähes täydel­lisen synkkä kirja tähän vuoden­aikaan luetta­vaksi ja uskal­taisin suosi­tella sitä heille, jotka eivät hätkähdä pienistä.

Osallistun tällä kirjalla Eniten minua kiinnostaa tien Suketuksen lansee­raamaan mielen­ter­veys­viikon haasteeseen. Mielen­ter­veys­viikkoa vietetään 19.–26.11.2017 eli se on käynnissä juuri nyt.
Suosit­telen samalla myös seuraavia mielen­ter­veyttä eri tavoin käsit­te­leviä kirjoja, näistä olen pitänyt kaikista:
Annas­tiina Storm: Me täytytään valosta
Katja Kallio: Yön kantaja
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Han Kang: The Vegetarian (suom. Vegeta­risti)
Mitä mielen­ter­veyttä käsit­te­levää romaania tai tieto­kirjaa sinä suosit­te­lisit?
––
Ane Riel: Pihka
(Harpiks, 2015)
Suom. Katriina Huttunen
Aula & Co 2017, 248 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Tämä kiinnostaa synkän aiheensa vuoksi, ja ehkä ihan hyväkin, jos lukuko­kemus on hieman etään­nyttävä, voisin ajatella. Synkät perhe­ta­rinat vetoavat minuun jostain syystä, siksi varmaan tämäkin.

    Listallasi on hyviä mielen­ter­veyttä käsit­te­leviä teoksia, joita suosit­telen niin ikään (paitsi tuota Baumen kirjaa en ole lukenut). Suosit­telen luetta­vaksi Beate Grims­rudin Hullu vapaana, jonka luin monta vuotta sitten, mutta vieläkin muistan kirjan herät­tämiä fiiliksiä. (http://suketus.blogspot.fi/2012/07/hullu-vapaana-ota-riski-ja-rakastu.html)

    1. Kyllä, saattoi olla ihan hyväkin juttu, että kirja jätti vähän etäälle. Vaikka olisin silti toivonut hahmoihin lisää syvyyttä. Pidän kans paljon perhe­ta­ri­noista, synkistä tai ei niin synkistä.

      Muistan tuon Grims­rudin kirjan nimeltä, jää mieleen! Täytyy lukea se joskus.

  2. Tietyn­laista iljet­tä­vyyttä tässä oli, mutta lämpenin tälle. Tähän etäisyys jotenkin sopi. Livin isä oli kammot­ta­vuu­dessaan kiinnostava.

    1. Livin isä oli kieltä­mättä aika… puistattava. Ja entäs se loppu? Kaikki perheestä olivat kiinnos­tavia tyyppejä, lisää syvyyttä olisin vain vielä heihin kaivannut. Toimi kuitenkin hyvin myös näin!

  3. Kuulostaa todella jännit­tä­vältä kirjalta, alkoi kyllä nyt kiinnostaa.. Täytyy laittaa korvan taa, jos jossakin välissä ehtisi tutustua.

    1. Suosit­telen jos et ihan pienestä järkyty, tässä oli aika kamalia juttuja! Jännite kantaa loppuun asti.

  4. Sain tämän juuri luettua, ja tykkäsin kyllä aivan toooosi paljon! Hieno kirja! :)

    1. Minul­lekin tämä on jäänyt mieleen vähän erilaisena tarinana! Ei nyt mikään suursuo­sikki ollut, mutta yllättävä :)