Type and press Enter.

Sarah Winman: Tin Man




I rest till I’m calm and my breathing has settled. I lift myself out and sit by the edge of the pool with a towel around my shoulders. And I wonder what the sound of a heart breaking might be. And I think it might be quiet, unpercep­tively so, and not dramatic at all. Like the sound of an exhausted swallow falling gently to earth.
Valitsin Kahden naisen lukupiirin syyskuun kirjaksi Sarah Winmanin uuden romaanin Tin Man. Winmanin esikois­ro­maani When God Was a Rabbit on yksi suosik­ki­kir­joistani eikä kaksi vuotta sitten julkaistu A Year of Marvellous Ways sekään huono ole. Tin Man on tyylil­li­sesti tuttua, mutta samalla myös uuden­laista Winmania.
Tin Man on rakkaus­tarina, tavallaan. Ollessaan vasta 12-vuotiaita Ellis ja Michael ystävys­tyvät ja heistä tulee erotta­mat­tomat. Pojat pyöräi­levät yhdessä Oxfordin katuja ja opette­levat uimaan Thames-joessa. Toinen on taiteilija, toinen runoilija. Ellisin äidin mielestä myös pojat ja miehet pystyvät tekemään kauniita asioita. Myöhemmin pojat matkus­tavat yhdessä Etelä-Ranskaan ja tuo matka kääntää kaiken ympäri. Ja niin tekee myös nainen nimeltä Annie.
En halua kertoa Tin Manin tapah­tu­mista kovin paljon, etten tule paljas­ta­neeksi mitään merkit­tävää. Romaani ei kuitenkaan keskity pelkästään Ellisin ja Michaelin nuoruuteen, vaan merkittävä osa siitä tapahtuu nykyhet­kessä, vuosi­kym­meniä eteenpäin nuoruu­desta, sekä nuoruuden ja nykyhetken välissä. Romaani on fragmen­taa­rinen, se hyppii ajassa eteen- ja taaksepäin myös saman luvun sisällä, mutta tarkkaa­vainen pysyy kyydissä mukana.
Tin Man on hirveän surul­linen kirja – tai ainakin minua itketti vähän joka välissä. Kirjan alussa nykyhetken Ellis ja se, mitä hänelle oli aiemmin tapah­tunut herätti minussa paljon surua. Sitten teki mieli itkeä Michaelin päivä­kir­jalle ja vielä lopuksi sille, miten kaikki lopulta meni. Ylipäätään kirjan tapah­tumat herät­tivät voimak­kaita tunteita. Saatoin esimer­kiksi tuntea yhtä aikaa sekä suuttu­musta että iloa, mikä oli vähän hämmen­tävää. Se, että tunsin niin paljon ja voimak­kaasti johtuu luulta­vasti siitä, että kirjan henki­lö­hahmot ja heidän tunte­muk­sensa ja reaktionsa ja kaikki tuntuivat niin aidoilta ja tutuilta. Heidän elämänsä tuli lähelle omaa elämää – ei saman­kal­taisten tapah­tumien takia, mutta jotenkin tunne­ta­solla. Winman onkin aina onnis­tunut luomaan ihania henki­lö­hahmoja ja herät­tämään minussa jotain tuolla jossain syvällä sisim­mässäni.
Kahdelle aiemmalle Winmanin kirjalle on yhteistä maaginen realismi. Molem­missa tapahtuu jotain vähän outoa, jota ei ihan voi järjen avulla selittää. Tin Manissa Winman on jättänyt maagisen realismin elementit käyttä­mättä ja siksi se tuntuu hänen teoksekseen erilai­selta, jotenkin uudelta, vaikka muut asiat siinä ovatkin tuttuja. Se ei haitannut ollenkaan, sillä tämä oli hyvä juuri näin. Tin Man on ihana, liikuttava kertomus ystävyy­destä ja rakkau­desta, kaipauk­sesta ja yksinäi­syy­destä. Helmi.
38. Kirjassa mennään naimisiin / Helmet-lukuhaaste 2017
––
Sarah Winman: Tin Man
Tinder Press 2017, 195 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.