Type and press Enter.

Naomi Alderman: The Power


Naomi Alder­manin The Power voitti kesän kynnyk­sellä tämän­vuo­tisen Baileys-palkinnon. Olin kiinnos­tunut siitä heti alusta eli pitkä­listan ehdok­kuu­desta lähtien ja luonnol­li­sesti kiinnos­tukseni sitä kohtaan kasvoi, kun se lopulta vei koko palkinnon.
The Power on romaani, jossa sukupuo­linen valta ja osittain myös sukupuo­liset roolit kokevat suuren mullis­tuksen. Eräänä päivänä ympäri maailman teini­tytöt saavat erikoisen voiman: he voivat antaa ihmisille sähköiskuja pelkillä sormen­päillään. Useimmat heistä pystyvät sääte­lemään iskujensa voimak­kuutta, mutta osan täytyy opetella hallit­semaan uusia voimiaan. Sähköis­kuilla voi nimittäin satuttaa, jopa tappaa. Vanhemmat naiset eivät näitä voimia saa, mutta teinit pystyvät opettamaan sen heille, joten pian käytän­nössä kaikki maailman naiset osaavat käyttää sitä. Ja kun jollekin, aiemmin aliste­tulle ihmis­ryh­mälle annetaan tällainen voima, sukupuo­liset valta­suhteet kääntyvät väkisinkin toisin päin. Naisista tulee niitä, joilla on kaikki valta, ja miehet joutuvat pelkäämään. Nyt on naisten vuoro hallita, ryöstää ja raiskata.
The Powerin idea on kiinnostava. Luin aiemmin muutaman Goodreadsin arvion kirjasta, joissa ei pidetty siitä sen vuoksi, että voiman saaneet naiset esitettiin siinä samoin kuin miehet. Että oikeasti naiset eivät tekisi niin kuin tässä tekevät, oikeasti naiset olisivat viisaampia. Emme tietenkään oikeasti voi tietää, mitä tapah­tuisi. Ehkä naiset hoitai­si­vatkin asiat toisin kuin miehet. Minusta Alder­manin ironinen tulkinta on kuitenkin toden­nä­köisin: ihan sama sukupuo­lelle, vallan­kah­vassa olevat käyttäy­tyi­sivät ihan yhtä paska­mai­sesti muita kohtaan. The Poweria voi kuitenkin lukea myös kritiikkinä patriar­kaattia kohtaan, sillä se tuo havain­nol­lis­ta­vasti esiin sen valta­ra­kenteet naisten saaman vallan kautta.
Vaikka siis The Powerin idea on kiinnostava, on se romaanina muuten todella tylsä ja oikeastaan jopa ihmet­telen sen Baileys-voittoa. Se ei ole erityisen hyvin kirjoi­tettu eikä se lopulta ole kovin omape­räi­nenkään – tai ainakaan omape­räinen idea ei kanna alkua pidem­mälle. En saanut ollenkaan kiinni sen henki­lö­hah­moista (joita on neljä ja joista yksi on mies) tai juonesta, vaan minusta tuntui kuin olisin katsonut jotain kehnoa, mutta taatusti myyvää toimin­tae­lo­kuvaa. Nyt kun kirjan lukemi­sesta on kulunut jo hetki, en muista siitä enää paljoakaan, mikä on aina vähän huoles­tuttava merkki kirjan kannalta.
Minä henki­lö­koh­tai­sesti odotan, että kirjal­li­suus­pal­kinnon voittajan valin­nassa vaaka­ku­pissa painaa kokonaisuus. Voittajan tulisi minusta olla kaikin puolin mahdol­li­simman lähellä täydel­listä tai täydel­lisin kaikista ehdok­kaista. Minusta kuitenkin tuntuu, että tänä vuonna Baileys-raati antoi turhan paljon painoarvoa The Powerin ajankoh­tai­suu­delle, niille kytkök­sille, mitä sillä on esimer­kiksi Yhdys­valtain presi­dentin lausun­toihin naisista ja yhä vallit­se­valle sukupuolten väliselle epätasa-arvolle. Ja ei, en tarkoita sitä, etteikö kirja saisi ottaa kantaa tai ettei edellä mainittuja asioita saisi käsitellä ja kriti­soida – päinvastoin. On hyvä, että The Power julkaistiin juuri tähän aikaan ja on hyvä, että se sai huomiota, vaikka sitten Baileys-voitollaan. Korostan myös, etten ole lukenut muita ehdolla olleita kirjoja, joten en voi lausua edes omaa valis­tu­nutta mieli­pi­dettäni siitä, mikä kirja olisi mahdol­li­sesti ollut parempi voittaja kuin The Power. Ehkei mikään, vaikka siltikin haluan mutuilla, ettei voittajan valin­nassa otettu tällä kertaa huomioon kokonai­suutta.
Olisi kiinnos­tavaa kuulla, miten te suhtau­dutte (teille) tärkeitä asioita käsit­te­leviin kirjoihin. Annatteko kirjan puutteet herkemmin anteeksi, jos se kuitenkin käsit­telee (teille) tärkeää aihetta hyvin ja kiinnos­ta­valla tavalla?
––
Naomi Alderman: The Power
Viking 2016, 340 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Moi! Kiva kun otit kirjan käsit­telyyn! Kiinnostuin kirjasta blogisi kautta ja luinkin tämän kesällä.

    Olen aikamoinen feministi (ainakin omasta mielestäni) ja toivoin, että kirja olisi tarjonnut mielen­kiin­toisia näkökulmia tämän­het­kiseen poliit­tiseen tilan­teeseen ja keskus­teluun romaanin muodossa. Valitet­ta­vasti minulla on paljon samoja aatteita kuin sinulla: kirjan idea jäi minusta vähän puoli­tiehen, enkä erityi­semmin pitänyt yhdes­täkään henki­lö­hah­mosta.

    Petyin myös tosi paljon siihen, että kirjassa pitäy­dyttiin aika paljon perin­tei­sessä naiset><miehet-näkökulmassa eikä esimer­kiksi ihonväriä, sukupuolen moninai­suutta ja näihin asioihin liittyvää eriar­voi­suutta, jotka ovat (ymmär­tääkseni) melko ajankoh­taisia keskus­te­lu­nai­heita moder­nissa feminis­missä, ei käsitelty kirjassa ollenkaan. Jos The Power, joka kuitenkin mielestäni pyrki esiin­tymään feminis­tisenä teoksena, olisi käsitellyt näitä aiheita ja tarjonnut mietit­tävää, olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän.
    Vielä toistan, että kiva kun otit tämän käsitel­tä­väksi. Kukaan kaveri ei ole tätä lukenut, niin pääsi jakamaan aatokseni jolle­kulle :)

    1. Tarina olisi voinut minus­takin syventyä enemmän ajankoh­taisiin aiheisiin, näin se oli vähän turhan ohut ja hepponen. Ja kyllä, enempi inter­sek­tio­naa­lisuus olisi ilahdut­tanut. Käsitel­tiinhän siinä toki sitä, miten elämä muuttui esimer­kiksi Saudi-Arabiassa ja öö, oliko se Armeniassa vai Moldo­vassa (en enää edes muista, niin vähän tämä jaksoi lopulta kiinnostaa!), mutta hyvin pinta­puo­li­sesti. Kukaan päähen­ki­löistä ei myöskään ollut näistä maista kotoisin ja suurin osa heistä oli valkoisia, kolme neljästä vissiin.

      Olen hyvin pitkälti siis samaa mieltä. Kiva kun kommentoit ja jaoit mieli­pi­teesi! :)

  2. Ihan samat fiilikset tästä kirjasta. Lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten lässähti. Loppu­puoli toimi taas paremmin. Olen tämän­vuo­ti­sista Baileys lyhyt­lis­talle päässeistä lukenut myös Madeleine Thienin Do not say we have nothin ja Ayobami Adebayon Stay with me, joista kumpikin on parempi kuin tämä Power.

    1. Mä en tykännyt siitä lopus­takaan, vaan toivoin vain, että pääsen pian lukemaan jotain muuta :D Thienin ja Adebayon kirjoista olen kuullut enemmän kehuja, etenkin jälkim­mäi­sestä, jonka haluan jossain vaiheessa lukea.

  3. Jaa, tämänkin voin huoletta skipata. Ihana, kun olet minulle esilu­kijana, niin voin helpommin päättää, mitä teen ehkä-kirjoille. :D Tämä ei ole ihan hirveästi kiinnos­tanut (ei oikeastaan ollenkaan siis) minua aiemminkaan eikä kiinnosta nytkään. Luulen, että vapautan sen mielestäni ainakin toistai­seksi ja keskityn ihan muihin kirjoihin. Ja tämä on siis iloinen asia, koska niitä muita kirjoja on kuitenkin ihan riittä­västi.

    Ehdokas­kir­joista olen lukenut vain Adebayon Stay With Me:n, josta pidin melko runsaasti.

    1. Haha no mutta mielelläni! Kyllä meillä jossain määrin on yhtene­väinen kirjamaku, joten ehkä tässä voi pienesti luottaa toiseen puolin ja toisin :D Mutta joo, uskon, että tämä kestää skippaa­misen tai ainakin venyt­tä­misen johonkin hamaan tulevai­suuteen.

      Adebayoa on kehuttu kamalasti, sen haluan lukea!

  4. Minä annan kauno­kir­jal­lisia epäkohtia anteeksi aiheen takia. En ehkä suuresti, mutta jos joku aihe on todella tärkeä, kestän virheet mielummin kuin olisin lukematta koko kirjaa. Kuitenkin sen pitää tehdä se kiinnos­ta­valla tavalla, joka herättää ajatuksia. Jos ajatukset vain junnaavat paikalla lukiessa, vaikka odotti tajun­nan­rä­jäyt­täviä oival­luksia, niin silloin kirja ei ole lunas­tanut odotuk­siani.

    1. Jotenkin näin luulisin sen minunkin kohdallani menevän. Jos kirja on muuten toteu­tettu erityisen huonolla tavalla, kuten tämä Alder­manin kirja minusta on, niin silloin en pysty antamaan anteeksi eli tärkeä aihe ei erityi­semmin nosta kirjan pisteitä silmissäni. Pienemmät epäkohdat on helpompi sietää, jos aihe on lähellä sydäntä.