Type and press Enter.

Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin

Olavi Koistisen esikois­no­vel­li­ko­koelma Mies joka laski miljardiin sisältää kymmenen novellia eri tavoin eksyk­sissä olevista eri-ikäisistä miehistä. Eräs heistä tuntee kuulu­vansa johonkin vain pelimaa­il­massa, toinen aikoo laskea miljardiin ja kolmas haluaa maalauttaa ihonsa ruskealla värillä, pukea ylleen muoviu­tareet ja muuttua laitu­mella rauhal­li­sesti käysken­te­le­väksi Serafiina-naudaksi. He kaikki yrittävät löytää jotain tolkkua elämäänsä, etsiä lohtua tai jotain muuta, joka paikkaisi heidän kokemansa ulkopuo­li­suuden tai vierauden tunteen.
Mies joka laski miljardiin -kokoel­masta ei uskoisi sen olevan esikoinen, sillä Koistinen kirjoittaa taidok­kaasti. Tekstistä kuultaa läpi kokemus, jota hän on varmasti kerryt­tänyt jo vuosi­kaudet, vaikkei tätä ennen vielä kirjaksi asti. Ja vaikkei kokoelman joka ikinen novelli ollut mieleeni (sillä harvoin on), se johtui lähinnä niiden aiheista, ei siitä, miten Koistinen aiheita käsit­telee tai miten hän kirjoittaa. Jotkut novellit eivät vain säväytä henki­lö­koh­tai­sella tasolla, mutta onneksi lähes aina on niitä helmiäkin.
Kaikista mieleen­pai­nuvin kokoelman novel­leista on sen ensim­mäinen tarina Minä en tiedä mitä terveiset ovat. Hienoa, että kokoelma on päätetty avata rohkeasti, silläkin uhalla, etteivät seuraavat novellit tuntui­sikaan enää yhtä vaikut­ta­vilta. Minusta tätä vaaraa ei kuitenkaan oikeasti ole. Avaus­no­velli kertoo kolmi­kymp­pi­sestä Eerikistä, joka seuraa työkseen pörssi­kursseja yksin kotonaan ja jolle ulos lähte­minen ja ihmisten kanssa jutte­le­minen on lievästi sanoen haaste. Sosiaa­linen kömpelyys johdat­taakin hänet mitä kummal­li­simpiin tilan­teisiin ja lopulta myös keskelle luokka­ko­kousta, jossa hän kuitenkin yllätyk­sekseen huomaa jopa viihty­vänsä. Mieleeni jäi hyvin myös novelli Jos asianne koskee säästä­mistä, jossa jo vanha, sairas ja yksinäinen mies nimeltä Karl on unohdettu oman onnensa nojaan. Kotipalvelu ei ole käynyt päivä­kausiin, ruoka alkaa jo loppua. Sitten on vielä se kauan pöydällä lojunut lasku, jonka vuoksi Karl päättää soittaa pankkiinsa, mutta sieltä vastaa vain automaat­tinen puhelin­ro­botti. Uni ja valve, mieli­ku­vitus ja todel­lisuus sekoit­tuvat tässä varsin surul­li­sessa novel­lissa.
Koistisen novellit eivät missään vaiheessa irvaile niissä esiin­ty­ville kenties hieman erilai­sille, sosiaa­li­sesti kömpe­löille, yksinäi­sille tai erikoi­sista asioista pitäville ihmisille, vaan pikem­minkin tuovat lempey­dellään ja hyvän­tah­toi­sella huumo­rillaan esille sen, miten erilaisia me kaikki olemme ja miten se on ihan okei. Vaikka kaikki Koistisen novellien päähen­kilöt ovat miehiä, eivät novel­leissa käsitel­tävät asiat ole pelkästään miehille tyypil­lisiä kokemuksia, vaan henkilöt voisivat yhtä hyvin olla myös naisia tai keitä tahansa. Mies joka laski miljardiin on erittäin vahva avaus ja uskon, että Koisti­selta voi odottaa vielä paljon.
Muissa blogeissa: Hannan kirjo­kansi.
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa / Helmet-lukuhaaste 2017
––
Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin
Kosmos 2017, 216 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Hyvin saman­lainen kokemus oli mulla tämän kanssa. Kokonai­suutena hyvä kokoelma, ja vaikka kirjan päähen­kilöt olivat sosiaa­li­sesti rajoit­tu­neita jne., heihin suhtau­duttiin lempey­dellä ja myötä­tuntoa heräsi, mutta sitten mietti myös että kaipai­si­vatko tällaiset ihmiset sääliä, ehkä eivät. Ja kuka määrit­telee lopulta taval­li­suuden, sen mikä on normaalia ja oikean­laista elämää ja sosiaa­li­suutta. Todella hyvin kirjoi­tettu teos kyllä.

    1. Ihan totta, mikä on edes normaalia ja kuka sen voi määri­tellä? Nämä novellit herät­tävät samoja ajatuksia. Toivot­ta­vasti saamme Koisti­selta vielä lisää tekstiä :)