Type and press Enter.

Margaret Atwood: The Handmaid’s Tale

Margaret Atwoodin romaanin The Handmaid’s Tale (suom. Orjat­taresi, 1986 & tarkis­tettu uusin­ta­painos 2017) voisi laskea jo jonkin­lai­seksi (tulevaksi) moder­niksi klassi­koksi. Vuonna 1985 julkaistu romaani on tehnyt uuden tulemi­sensa Yhdys­val­tojen viime aikojen politiikan ja kirjasta tehdyn tv-sarjan myötä. The Handmaid’s Tale on tarina, joka on osittain ollut, on edelleen ja voisi tulevai­suu­des­sakin olla helposti totta, ihan missä tahansa yhteis­kun­nassa.

The Handmaid’s Tale sijoittuu entisen Yhdys­val­tojen alueelle, sotilaal­li­sesti ylläpi­det­tävään teokra­tiseen Gileadiin, jossa kristil­li­sellä funda­men­ta­lis­milla on suuri rooli yhteis­kun­nassa. Suurin osa naisista ja miehistä on menet­tänyt hedel­mäl­li­syy­tensä säteilyn ja ympäris­tö­myrk­kyjen takia, mutta aiemmin hedel­mäl­li­syy­tensä osoit­taneet naiset on valjas­tettu yhteis­kunnan synny­tys­ko­neiksi. Nämä naiset on sijoi­tettu yhteis­kun­nassa korkealla olevien miesten talouksiin pelkästään siittä­mistä varten, sillä miesten vaimot eivät kykene tulemaan raskaiksi. He ovat siis kuin orjia, jalka­vaimoja tai varak­kaiden perheiden käyttämiä sijais­syn­nyt­täjiä, joilla ei ole mitään muuta tarkoi­tusta kuin uuden elämän tuotta­minen. Miesten hedel­mät­tö­myyttä ei hyväksytä, sitä ei pidetä mahdol­lisena.

Orjina toimivien naisten elämä on tarkoin suojattua. He eivät saa puhua kenenkään kanssa, eivät liikkua miten haluavat, edes lukea tai oikeastaan omistaa yhtään mitään. Abortit on kielletty ja kaiken toiminnan tulee perustua Vanhaan Testa­menttiin. Korkeam­massa asemassa olevien naisten tilanne on ehkä parempi, mutta vain näennäi­sesti. He joutuvat hedel­mät­tö­myy­tensä vuoksi nöyryy­te­tyiksi ja ovat yhtä lailla miestensä omaisuutta. Patriar­kaa­li­sessa Gilea­dissa vain miehet ovat vapaita, naisilla ei ole ihmisoi­keuksia. Toisaalta vastoin lakia toimivia miehiäkin rangaistaan ja heidän hirtetyt ruumiinsa nostetaan kaupun­gin­muu­rille kaikkien nähtä­väksi.

Kirjan kertoja on Offred-niminen nainen. Se ei ole hänen oikea nimensä, vaan isäntänsä nimestä johdettu muunnos. Hän ei ole unohtanut entistä elämäänsä, perhettään, joka otettiin häneltä pois, vaan muistelee sitä usein – eihän hänellä enää olekaan juuri muuta kuin muistonsa ja punainen orjan kaapunsa. Offred kasvoi maassa, jossa elettiin vielä niin sanotusti normaalia, länsi­maista elämää, mutta joka muuttui nopeasti naisia sorta­vaksi patriar­kaa­li­seksi yhteis­kun­naksi. Kun muistaa mennei­syyden, on vielä toivoa ja syy pysyä hengissä.

Margaret Atwood ei ole ennus­tanut tulevai­suutta, sillä The Handmaid’s Tale ei sisällä mitään sellaista, mikä ei olisi jo jossain päin maailmaa tapah­tunut. Jokai­sessa totali­ta­ris­ti­sessa maassa on varmasti enemmän tai vähemmän yritetty kontrol­loida naisten (lisääntymis)oikeuksia. Valitet­tavan usein sitä perus­tellaan uskon­nol­li­silla motii­veilla, kuten myös tässä romaa­nissa. Jos Yhdys­val­loista tulisi dikta­tuuri, sen kantava voima olisi hyvin toden­nä­köi­sesti funda­men­ta­lis­tinen uskonto. Sehän on jo republi­kaa­nienkin kantava voima, asia, mihin kaikki perustuu tai on ainakin perus­tu­vinaan. Trumpin presi­dent­tiyden myötä tällaiseen uhkaan on viimein havah­duttu.

The Handmaid’s Tale on kirja, joka pitää otteessaan. Se ei ole erityisen toimin­nan­täy­teinen eikä todel­lakaan miellyttävä lukea, mutta Offredin kohtalo suretti minua ja halusin tietää, miten hänelle käy. Kaikki asiat eivät kuitenkaan selviä. Tarina avautuu vain kertojana toimivan Offredin kaksin­ker­taisten muistojen kautta: muistot menneestä elämästä ja muistot orjuu­desta. Emme tiedä, milloin, missä ja minkä­lai­sessa yhteis­kun­nal­li­sessa tilan­teessa hän kertoo tarinaansa, sillä hänen kerron­tansa on luonnol­li­sesti aukkoista, vailla konteks­tointia. Offred ei juurikaan tiedä, mitä hänen pienen elinpii­rinsä ulkopuo­lella tapahtuu, hänen maail­mansa on hyvin rajoit­tunut. Kerron­ta­tyyli vaatiikin lukijalta skarppina olemista ja päätte­ly­kykyä, vaikka osa tarinan poluista jääkin täysin avoimiksi. Ja hyvä niin, sillä en olisi lopulta halun­nutkaan tältä kirjalta mitään valmista. Halusin ja haluan edelleen täyttää tarinan aukot omalla mieli­ku­vi­tuk­sellani ja halusin, että se hieman haastoi ajatte­luani.

The Handmaid’s Tale on kirja, jonka toivoisi mahdol­li­simman monen lukevan. Se on tärkeä kirja ei pelkästään siitä, mitä voisi tapahtua, vaan myös siitä, mitä on jo tapah­tunut. Ei ehkä meille, mutta muille. Ja ehkä sittenkin myös meille.

Muissa blogeissa: Sonjan lukuhetket, Yöpöydän kirjat, Täysien sivujen nautinto, Hylly­tontun höpinöitä, Kirja­nurkkaus, Sivutiellä ja Hannan kirjo­kansi.

16. Ulkomaisen kirjal­li­suus­pal­kinnon voittanut kirja / Helmet-lukuhaaste 2017

Margaret Atwood: The Handmaid’s Tale
Vintage 2016 (1985)
479 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Tämä oli tosiaankin kiinnostava lukuko­kemus, ja on mukavaa, että teos on päässyt uudestaan pinnalle myös meillä Suomessa. Feminis­ti­pii­reissä on jonkin verran ollut keskus­telua siitä, että teos esittää ainoastaan valkoisten naisten dystopian. Kovin ajankoh­tai­selta tämä siitä huoli­matta tuntui, varsinkin kun ottaa huomioon Trumpin Amerikan.

    1. On kiinnostava ilmiö, että tämä on muutaman muun vanhemman kirjan lisäksi noussut uudestaan pinnalle. Syy siihen ei ole hyvä, mutta toisaalta on kuitenkin hyvä, että niin on tapah­tunut.

      Olen myös lukenut pari artik­kelia tuohon valkoisten naisten dysto­piaan liittyen. Se on vähän vaikea asia, monelta eri kantilta.

  2. Siitä on vuosi­kausia, kun luin Orjat­taresi, menee varmaan jonnekin ihan vuosi­tu­hannen alkuun. Pidin hurjan paljon, vakuutuin ja vaikutuin. Pitäisi ottaa uusin­ta­lukuun. Ja varmaan katsoa se sarjakin, vaikka olenkin todella huono katsomaan telkkaria.

    1. Nyt onkin otollinen aika lukea se uudestaan. Minäkään en ole vielä ehtinyt tv-sarjan pariin, vaikka aioinkin aloittaa sen heti kun saan kirjan luettua. Ehkä pieni sulat­te­lu­tauko on ihan hyväksi.

  3. Minulla on ollut tämä lukulis­talla ja nyt on juuri ilmes­tynyt kirjasta uusi korjattu painos suomeksi. Toivot­ta­vasti saan sen pian! :)

    1. Hyvä, että Tammi päätti lopulta ottaa kirjasta korjatun uusin­ta­pai­noksen. En yleensä tykkää kirjojen leffa­kan­sista, mutta tässä uudessa painok­sessa kansi on aika kiva. Toivot­ta­vasti olet saanut jo kirjan käsiisi!

  4. Tämä on kyllä ollut minulle voimakkain lukuko­kemus pitkään aikaan. Sarja meinasi ensin jättää kylmäksi, mutta muutaman jakson jälkeen koukutuin siihenkin. Hesarista bongasin tiedon, että tästä on julkaistu Yhdys­val­loissa äänikir­ja­versio, jossa Atwood on laajen­tanut loppua. Pohjus­tanee tv-sarjan kakkos­kautta — uutisessa ennakoitiin jopa jatko-osaa kirjalle. http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005287176.html

    1. Kiitos artik­ke­lista, en ollut lukenut sitä vielä. Kiinnos­tavia tietoja! En ole ihan varma, mitä mieltä olen mahdol­li­sesta jatko-osasta, mutta saa nähdä. Tv-sarja täytyy kuitenkin vielä katsoa :)